LEHTIKUVA
Juvonen: Onko vanhusten hoivakodeissa mahdollisuudet laadukkaaseen saattohoitoon koronaviruspotilaille?
Koronavirusinfektio on ihmisen terveydentilan kokonaisvaltaisesti romahduttava sairaus ja se iskee erityisen kovalla kädellä riskiryhmiin. Epidemiaan on jo valitettavasti menehtynyt monia vanhuksia eri hoivakodeissa ympäri Suomen.
Kun hoitoa ei ole ja parantuminen viruksesta ei onnistu, on edessä usein hyvinkin nopea päätös saattohoidon aloittamisesta potilaalle. Saattohoitoon, johon kuuluu myös palliatiivinen eli kivun hoito, tulisi olla kaikissa hoivakodeissa kaikkialla Suomessa vahvat ja osaavat valmiudet. Onko vanhustenhoivassa tällä hetkellä tähän mahdollisuudet?
Perussuomalaisten kansanedustaja Arja Juvonen on jättänyt hallitukselle vastattavaksi asiasta kirjallisen kysymyksen.
Omaiset jäävät ulkopuolelle
Kysymyksessä kysytään, millaiset valmiudet vanhustenhoidon yksiköillä on toteuttaa koronavirusinfektioon sairastuneen vanhuksen saattohoitoa ja palliatiivista hoitoa, miten yksiköitä on ohjeistettu toimimaan näissä tilanteissa ja miten vanhusten omaiset kyetään huomioimaan koronakriisin keskellä.
– Näissä poikkeuksellisissa oloissa, kun omaiset eivät voi vierailla hoivayksiköissä, tulisi aivan erityisesti huolehtia siitä, että sekä asukkaiden ja omaisten turvallisuuden tunne säilyy ja he voivat luottaa siihen, että kaikki tarvittava apu ja hoito on tarvittaessa saatavilla.
– Koronaviruspotilaan kohdalla potilaan omaiset jäävät tällä hetkellä ulkopuolelle jo fyysisesti. On lohdutonta ajatella, että sairastunut vanhus ei voi tavata läheisiään. Myös mahdollinen saattohoitopäätös tulee saattaa omaisten tietoon, Juvonen sanoo.
Erikoissairaanhoidon valmiudet puuttuvat
Juvosen mielestä asia on syytä nostaa pöydälle, kun vanhuksia menehtyy vanhustenhoivassa koronaan.
– Vanhustenhoivassa ei ole samoja valmiuksia kuin erikoissairaanhoidossa helpottaa potilaan tuskaista tilannetta. Ei ole esimerkiksi nukutus eli sedaatio mahdollisuutta. Yksikössä ei ole myöskään aina lääkäriä saatavilla, eikä edes riittävästi hoitajia hoitamaan akuutisti sairastuneita vanhuksia. Näin on erityisesti viikonloppuisin ja ilta- ja yöaikaan.
– Olemme nyt äärettömän suurien kysymysten ja loputtomuuden edessä. Onko vanhusten hoivakodeissa mahdollisuus hyvään ja osaavaan saattohoitoon koronaviruspotilaille? Juvonen kysyy.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Juvonen: Koronavirusepidemia ja karanteenit muuttavat vanhustenhoidon arkea radikaalisti
Rantanen suojavarusteiden tilanteesta: ”STM:n toimenpiteet kuin pilkkaa vanhuksia ja heidän hoitajiaan kohtaan”
Juvonen: Suojavarusteet eivät liiku terveydenhuollon kentälle, niitä ei ole, ne ovat vanhentuneita ja niitä ei saada ostettua lisää
Arja Juvonen kiittää hallitusta toimenpiteistä, painottaa runsaan korona-testaamisen tärkeyttä – “Ikäihmisiä on suojeltava kaikin keinoin”
Oikeusasiamiehelle kantelu jo maanantaina koronavanhusten tilanteesta – nyt myös rikosoikeuden professori esittää toimia
Viikon suosituimmat
Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa
Vasemmiston meppi Li Andersson puhui äärivasemmistolaista katuväkivaltaa normalisoivassa tilaisuudessa keskiviikkona. Europarlamentin vasemmistoryhmän tapahtuma oli järjestetty Budapestin katupahoinpitelyistä epäiltyjen äärivasemmistolaisten tukemiseksi. Puheessaan Andersson oli erityisen tuohtunut siitä, että kansanedustaja Teemu Keskisarja piti puheen Suomen itsenäisyyspäivän 612-soihtukulkueessa.
Greta Thunberg esiintyi Saksassa: “Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!”
Ruotsalainen ilmastoaktivisti Greta Thunberg piti puheen Palestiinaa tukevassa tapahtumassa Mannheimissa Saksassa. Puheen osuus, jossa hän huusi "Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!", tallentui videolle.
Purra: Onko media obsessoitunut perussuomalaisista?
Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille
Valtiosääntöasiantuntija Martin Scheinin kirjoitti X:ssä viime viikolla viestiketjun, jossa hän esittää erikoisin perusteluin turvapaikanhakijoihin vetoamalla ettei Suomen pitäisi irtautua Ottawan sopimuksesta. Puolustusvaliokunnan perussuomalaiset kansanedustajat Jari Ronkainen ja Miko Bergbom tyrmäävät professorin väitteet.
Tanska karkottaa vankilaan tuomitut vierasmaalaiset: ”Jokainen maasta poistettu ulkomaalainen rikollinen on oikeusvaltion voitto”
Ulkomaalaiset rikolliset ovat yliedustettuina Tanskan tilastoissa ja siksi maan hallitus yhä tiukentaa lainsäädäntöä. Jos maassa ei elä maan tavalla, edessä on lähtö maasta. - Vasaran on iskettävä entistäkin lujemmin, muotoilee maahanmuuttoministeri.
Lähes puolet ranskalaisista haluaa lopettaa maahanmuuton kokonaan – naisten osuus jopa 53 prosenttia
Ranskassa tehdyn tutkimuksen mukaan 48 % ranskalaisista kannattaa nollamaahanmuuttoa, olipa se sitten laillista tai laitonta. Luku on 7 prosenttia korkeampi kuin edellisessä kyselyssä, joka tehtiin lokakuussa 2021.
Rami Lehtinen: ”Pitääkö jonkun oikeasti kuolla ennen kuin äärivasemmiston uhka nousee todelliseen keskusteluun Suomessa?”
Suomessa on paljon keskusteltu ääriliikkeiden uhista. Keskusteluja on käyty mm. iltapäivälehdissä ja Ylen A-studiossa. - Keskusteluja vain leimaa yksi pieni yksityiskohta: aihe keskittyy väistämättä aina pelkästään äärioikeiston uhkaan, perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen sanoo.
Krista Kiurua lyöty kasvoihin
Eduskunta äänesti pois ’’moninkertaisen ensikertalaisuuden’’ – Vigelius: ’’Rikoksenuusijat ansaitsevat ankarammat tuomiot’’
Eduskunta äänesti perjantaina niin kutsutusta ’’ensikertalaisuusalennuksesta’’. Ensikertalaisena tuomittu vapautuu vankilasta ehdonalaiseen normaalia aikaisemmin. Tähän asti rikoksentekijä on voitu tuomita ensikertalaisena myös, jos hän ei ole istunut vankilassa edeltäneenä viitenä vuotena.
Pekka Aittakumpu: Vihreiden linja suistaisi autoilijat tieltä
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu tyrmää vihreiden talouspoliittisen linjapaperin ajatukset, joita vihreiden kansanedustaja Saara Hyrkkö esitteli Iltalehdelle 7.12.2024.
Uusimmat
Leptospiroosi leviää Etelä-Suomessa – voi tarttua myös ihmiseen
Krista Kiurua lyöty kasvoihin
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää