Artikkeli kuva

PS ARKISTO

Juvonen: Laittomasti maassa oleskelevat rekisteröitävä – edistääkö Ohisalo myös vihreiden viime kaudella kannattamaa asiaa?

02.10.2020 |14:37

Eduskunnan kyselytunnilla torstaina perussuomalaisten pääkysymys nosti salikeskusteluun myös laittomasti maassa oleskelevat henkilöt. Sisäministeri Ohisalon vastaukset aiheeseen olivat kuitenkin tyhjiä, toteaa perussuomalaisten kansanedustaja Arja Juvonen.

– On outoa, että laittomasti maassa oleskelevat henkilöt eivät herätä hallitusta toimimaan. Kukaan ei tunnu tietävän heidän määräänsä Suomessa eikä sitä, miten paljon heille annetaan esimerkiksi maksusitoumuksia erilaisiin palveluihin. Laittomasti maassa oleskelevat ja paperittomat henkilöt tulee rekisteröidä, vaatii kansanedustaja Arja Juvonen.

Aiemmin vihreätkin kannattivat

Laittomasti maassa oleskelevien rekisteröintiä esittäneestä lausumasta on myös äänestetty kerran eduskunnassa, ja sitä kannattivat silloin myös vihreiden kansanedustajat.

Asia juontaa vuoteen 2017, jolloin sosiaali- ja terveysvaliokunnassa käsiteltiin sosiaalihuoltolakia, johon kirjattiin, että valtio korvaa laittomasti maassa oleskelevien palvelut kunnille. Korvattavia palveluita olisivat välttämättömänä sosiaalipalveluna annettu tilapäinen asuminen sekä kustannukset ruoasta ja välttämättömistä lääkkeistä. Vuodesta 2018 lähtien näihin palveluihin on kohdennettu vuosittain valtion budjetissa noin 5,4 miljoonaa euroa.

– Asian valiokuntakäsittelyssä esitin lausumia, joissa esitettiin laittomasti maassa oleskelevien rekisteröintiä, heistä aiheutuvien kustannusten seurantaa, vetovoimatekijöiden sijaan kannustusta heidän maasta poistumiseensa ja kansainvälistä selvitystä siitä, miten muissa maissa paperittomille annetaan ja kustannetaan palveluja.

– Eduskunnan täysistunnon äänestyksessä 8.12.2017 perussuomalaisten lausumat saivat tukea vihreiltä ja kristillisdemokraateilta. Lausumaa laittomasti maassa oleskelevien rekisteröinnistä tuki 14 vihreiden kansanedustajaa, Juvonen kertaa joulukuun 2017 eduskunnan äänestyksen tapahtumia.

Laittomien siirtolaisten määrä kasvussa

Eduskunnassa käsitellään juuri lakia sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista. Lain nykytilan arvioinnissa kerrotaan, että Suomessa vailla kotikuntaa olevien henkilöiden lukumäärästä ei ole tarkkaa tietoa, koska tähän ryhmään kuuluvien henkilöiden tietoja ei ole esimerkiksi väestötietojärjestelmässä tai muussa rekisterissä (Hallituksen esitys 129/2020 vp).

Esityksessä paperittomia arvioidaan olleen vuoden 2018 alussa noin 2 000 – 4 000, ja että paperittomien henkilöiden määrä on jonkin verran noussut viime vuosina, kun Suomeen tulleet, mutta kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet henkilöt eivät ole poistuneet Suomesta.

– Vihreät olivat viime kaudella oppositiossa kannattamassa lausumaa liittyen laittomasti maassa oleskelevien rekisteröintiin. Kysynkin, että aikooko sisäministeri Ohisalo nyt hallituksessa ollessaan käynnistää tuon rekisteröintihankkeen? Juvonen haluaa tietää.

– Meidän tulee tietää, keitä Suomessa oleskelee laittomasti ja mitä palveluja ja millä kustannuksilla he niitä yhteiskunnalta hakevat.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa

12.12.2024 |17:15
4.
Suomen uutiset logo

Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille

11.12.2024 |16:56

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää