LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Juvonen järkyttynyt hoitotakuun tilanteesta lasten sydänleikkauksissa: Tehohoidon kriisin ratkaisu vaatii välittömiä toimenpiteitä
Perussuomalaisten kansanedustaja Arja Juvonen on järkyttynyt Uuden lastensairaalan leikkausjonoista. Tällä hetkellä yli viisikymmentä lasta on joutunut odottamaan sydänleikkaukseen pääsyä yli hoitotakuun rajaaman maksimiajan. Tilanne johtuu teho-osastojen vaikeasta henkilöstöpulasta.
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri (HUS) on tehnyt itsestään ilmoituksen aluehallintovirastoon ja Valviraan koskien Uuden lastensairaalan leikkausjonoja. Helsingin Sanomien mukaan sydänleikkausta odottaa parhaillaan 117 lasta, joista 51 on odottanut yli hoitotakuun rajaaman maksimiajan, 180 vuorokautta. Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan tilanne on seurausta teho-osastojen henkilökuntapulasta, jonka seurauksena tehohoitopaikkoja ei voida pitää auki eikä leikkauksia tehdä.
– Tilanne on järkyttävä. Sydänsairaita lapsia jää hoitamatta. Tehohoitajapula on tiedostettu jo koronakriisin alkaessa, mutta asiaa ei ole saatu vieläkään korjattua. Nyt tarvitaan akuutit ja nopeat koulutuspoliittiset toimet. Ministeriöiden on viipymättä laadittava tilanteen korjaamiseksi pelastussuunnitelma, joka otetaan käyttöön jo tämän vuoden puolella, kansanedustaja Arja Juvonen (ps.) vaatii.
Tehohoidon kriisi ei ratkea itsestään
Koulutuspolkuja on muokattava siten, että sairaanhoitajiksi opiskeleville ja tehohoidosta kiinnostuneille järjestetään tehohoidon intensiivisiä koulutusmoduuleja. Lisäkoulutusta olisi ryhdyttävä järjestämään yliopistosairaaloiden, ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen kautta, ja sen tulisi olla maksutonta ja opiskelijalle tuettua.
– Tehohoidon henkilöstöpula ei ratkea itsestään, vaan tilanne korjaantuu ainoastaan koulutuksen lisäämisellä, ja siihen tarvitaan hallitukselta rahoitus. Tehohoidon koulutuksen tulee olla mahdollista myös lähihoitajille, joiden osaaminen on otettava myös käyttöön. Sairaaloissa ja ensihoidossa työskentelee jo nyt on erittäin osaavia lähihoitajia. Myös eläkkeellä olevien tehohoitajien halukkuutta ja mahdollisuutta tehdä sijaisvuoroja sekä päivittää osaamistaan tulisi kartoittaa. Suomesta ulkomaille siirtyneitä hoitajia on ryhdyttävä houkuttelemaan takaisin. Kun on hätä, on toimittava heti, Juvonen linjaa.
Hoitajien koulutuspaikkamäärät tuplattava
Perustason ensihoitaja (lähihoitaja) – ja ammattikorkeakoulun ensihoitajien (sairaanhoitaja) koulutuspaikkamäärät on Juvosen mukaan tuplattava.
– Kevään 2022 ammattikorkeakoulujen yhteishaussa ensihoitajaksi pääsi opiskelemaan 320 hakijaa. Hakijoita oli 8 796, eli yhtä aloituspaikkaa kohti oli yli 27 hakijaa. Suomessa ei ole varaa tällaisiin tilastoihin. Jos ensihoito on alana näin kiinnostava, opiskelupaikkoja tarvitaan runsaasti lisää, kun sote-ammattilaisista on huutava pula eikä tilanne näytä ainakaan helpottamisen merkkejä. Hyvä alku olisi tuplata ensihoitajakoulutuksen aloituspaikkojen määrä, Juvonen ehdottaa.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- tehohoitajapula sydänleikkaukset leikkausjonot Uusi lastensairaala hoitoalan koulutus hoitoalan kriisi tehohoitopaikat hoitotakuu hoitajapula lähihoitajat ensihoitajat Hus Arja Juvonen
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Perussuomalaiset sosiaali- ja terveysvaliokunnassa: Hoitotakuuta koskeva esitys on pelkkä silmänkääntötemppu
Sote uhkaa kaatua rahoituksen puutteeseen, vajetta lähes miljardi euroa – ”Hallitus on taitava tekemään uudistuksia, joille ei varata riittävästi rahaa”
Ari Koponen huolissaan hoitotakuun toteutumisesta: “Milloin suomalaisten hätä kuullaan hoitojonoissa?”
Terveydenhuoltojärjestelmän romahdus on tosiasia – Ari Koponen vaatii eduskuntaa koolle välittömästi
Tavio: Lastensairaalan hoitojono lyhennettävä jo tämän vuoden aikana
Juvonen: Päivystyskriisi on riistäytynyt käsistä
Juvonen edelleen huolissaan sydänsairaiden lasten tilanteesta ja Uuden lastensairaalan hoitajapulasta: “Lapsen sairaus koskettaa koko perhettä ja vaikuttaa myös vanhempien hyvinvointiin”
Yksityissektoria tarvitaan purkamaan Siltasairaalan hoitovelkaa – Juvonen: “Julkisen terveydenhuollon tilanne on järkyttävän surullinen Suomessa”
Viikon suosituimmat
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Pekka Aittakumpu: “On aika tunnustaa, miten suurta vahinkoa yksisilmäinen monikulttuurisuusaatteen ihannointi on aiheuttanut”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakummun mielestä on aika tunnustaa monikulttuurisuusaatteen suomalaisille arvoille aiheuttama vahinko ja seistä rohkeasti isänmaamme takana.
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Ääliösuvaitsevainen valtamedia jauhoi ensin huolipuhetta naisiin kohdistuvasta väkivallasta – vähättelee nyt väkivaltaan lietsovaa graffitia eikä tunnista enää naisvihaa
Naisiin kohdistuvan väkivallan -jopa naisvihan - hyväksyminen graffiteissa taiteellisen vapauden nimissä tai väkivallan vähättely johtaa jälleen havaitsemaan median räikeät kaksoisstandardit.
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
Isku saksalaisella joulutorilla, saudimies kaahasi autolla väkijoukkoon – sisäministeri oli aiemmin varoittanut suuresta terrori-iskun vaarasta joulumarkkinoilla
Mies kaahasi henkilöautolla väkijoukkoon joulutorilla Magdeburgissa Saksassa. Mediatiedot kertovat useista kuolonuhrista ja kymmenistä loukkaantuneista.
SDP esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista – hallitus äänesti opposition haaveet kumoon
Vasemmistopuolueet esittivät tiistaina valtion talousarviota käsittelevässä eduskunnan täysistunnossa useita muutoksia sisäministeriön hallinnonalaan ja maahanmuuttoon liittyen. Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi opposition linjaa vastuuttomaksi.
Joulutori-iskun takana pakolaisstatuksen saanut lääkäri – vannoi jo vuosi sitten kostoa Saksalle
Saksassa asuvan saudiarabialaisen lääkärin Taleb Al Jawad Abdulmohsen (50) perjantai-iltana Magdeburgissa autolla täpötäydelle joulutorille tekemässä terrori-iskussa kuoli viisi ja loukkaantui yli 200 ihmistä. Tekijä on saudiarabialainen pakolainen.
SDP sai kyytiä kyselytunnilla: Demareiden veronalennuspuheisiin ei voi suhtautua vakavasti
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius osui napakymppiin muistuttaessaan demareita SDP:n vaihtoehtobudjetin tuntuvista veronkorotuksista.
Uusimmat
Kolumni: Ensimmäinen puolitoistavuotinen ministerinä
Ronkainen: Ansaitsisiko metsästys virallisen roolin puolustuksessa?
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää