Artikkeli kuva

PS ARKISTO

Juvonen: Hallitus yrittää maakuntauudistuksessa haukata liian ison palan – nyt tarvittaisiin malttia

12.03.2021 |14:43

Hallitus yrittää samanaikaisesti hoitaa koronakriisiä ja viedä läpi sote- ja maakuntauudistusta. Kumpikaan ei ole onnistunut erityisen hyvin. Kansanedustaja Arja Juvosen mielestä hallituksen tulisi suunnata energiansa koronakriisin hoitoon, sillä suurten muutosten tekeminen sote-järjestelmään keskellä kriisiä on väärä ratkaisu.

Perussuomalaisten kansanedustaja Arja Juvosen mielestä hallituksella tuntuu olevan ongelmia priorisoida toimintaansa. Koronakriisi on edelleen välitön uhka suomalaisten hengelle ja terveydelle.

Juvosen mukaan kaikki tarvittava energia pitäisi nyt käyttää kriisin hoitoon, jotta saataisiin lainsäädäntö ajan tasalle, viranomaisille tarvittavat toimivaltuudet ja väestö rokotettua. Yrittäjille, joiden yritykset on käytännössä hallituksen määräyksillä suljettu, pitää saada korvaukset, jotta yritykset ja työpaikat saadaan pelastettua.

– Näihin asioihin hallituksen energiaa tarvittaisiin. Suurten muutosten tekeminen sote-järjestelmään tai sen rahoitukseen kriisin ollessa käynnissä on väärä ratkaisu, Juvonen korostaa.

Maakuntien tehtävien laajentamisen aika ei ole nyt

Eduskunnassa puhemiesneuvosto on halunnut siirtää ei-kiireelliset asiat taka-alalle, mutta hallitus ei vastaavaa priorisointia ole tehnyt.

– Puhemiesneuvostosta esitettiin, että kaikki sellaiset asiat, joiden käsittely ei juuri nyt ole välttämätöntä, siirrettäisiin myöhemmäksi. Perustuslakivaliokunta ja useat asiantuntijat ovat kerta toisensa jälkeen huomauttaneet hallitukselle lainvalmistelun puutteellisuudesta. Jopa puhemies Anu Vehviläinen (kesk.) puuttui ravintolat sulkevan esityksen kohdalla siihen, kun hallitus yritti kävellä eduskunnan normaalien käsittelyaikataulujen yli.

– Tämä palaute pitäisi ottaa vastaan ja ymmärtää. Sote-uudistus pitää valmistella huolella eikä puolihuolimattomasti koronalakien sivussa. Etenkään maakuntien tehtävien laajentamisen aika ei ole nyt, Juvonen korostaa.

Uudistuksen sisällöstä ei ole yksimielisyyttä

Myöskään hallituksen sisällä ei tunnu olevan yksimielisyyttä maakuntauudistuksen sisällöstä.

– Maakuntauudistuksen valmistelussa hallituspuolueetkin ovat jättäneet mietintöihin eriäviä mielipiteitä. Keskusta tuntuu haluavan mahdollisimman suurta ja laaja-alaista valtaa maakunnille. Jotkut puolueista haluavat lisää veroja maakuntaveron muodossa. Itse näen asian niin, että hallitukselta tarvittaisiin yksimielinen ja huolella valmisteltu esitys, johon liittyisivät kattavat vaikutusarviot.

– Tähän voitaisiin hankkia asiantuntijalausunnot ja tehdä tarvittavat muutokset eduskunnassa. Nyt kuitenkin vallitsee epäselvyys siitä, mitä hallitus tarkalleen ottaen haluaa. Tämä tilanne vaarantaa hallituksen uskottavuuden ja aiheuttaa yhteiskunnassa epäluottamusta hallituksen päätöksentekokykyyn, Juvonen ihmettelee.

Juvonen jätti maakuntaverokomitean mietintöön eriävän mielipiteen, jossa peräänkuulutetaan uudistusten huolellista valmistelua asiantuntijatietoon pohjautuen. Perussuomalaiset eivät hyväksy palveluiden alasajoa eivätkä uusia veroja, vaan edellyttävät tasapainoista budjetointia.

 

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää