Artikkeli kuva

PS ARKISTO

Juvonen: Hallituksen signaali laittomasti maassa oleville kannustaa jäämään ei poistumaan

04.06.2020 |16:19

Ulkomaalaislain väliaikainen muutos murentaa entisestään turvapaikkajärjestelmän uskottavuutta, eikä kannusta kielteisen päätöksen saaneita turvapaikanhakijoita noudattamaan paluuvelvoitettaan ja poistumaan maasta, kritisoi perussuomalaisten kansanedustaja Arja Juvonen.


Eduskunta hyväksyi tiistaina hallituksen esityksen ulkomaalaislain väliaikaisesta muuttamisesta. Muutoksella laajennettiin väliaikaisesti kansainvälistä suojelua hakeneen työnteko-oikeutta.

Työnteon aloittamista rajoittava karenssiaika poistettiin sellaisilta kansainvälistä suojelua hakeneilta, joilla on lain voimaan tullessa kansainvälistä suojelua koskeva asia vireillä joko Maahanmuuttovirastossa tai hallintotuomioistuimessa.

Puhtaasti ideologinen esitys
Myös työnteko-oikeuden kestoa laajennettiin niin, että oikeus työskennellä jatkuu täytäntöönpanokelpoisesta maastapoistamispäätöksestä huolimatta niin kauan kuin ulkomaalaiselle annetaan vastaanottopalveluja.
– Hallituksen esitys on puhtaasti ideologinen. Se sotkee sekä turvapaikkajärjestelmään kuin myös työperäiseen maahanmuuttoon liittyvät prosessit. Muutos murentaa entisestään turvapaikkajärjestelmän uskottavuutta, eikä kannusta kielteisen päätöksen saaneita turvapaikanhakijoita noudattamaan paluuvelvoitettaan ja poistumaan maasta, kritisoi perussuomalaisten kansanedustaja Arja Juvonen.
Antaa väärän signaalin
Juvonen kysyi eduskunnan täysistunnossa, että, miten hallitus voi antaa tällaisen signaalin laittomasti maassa oleville ja miksi hallitus haluaa pitää laittomasti maassa oleskelevat Suomessa.
– Se ei ole kenenkään etu, Juvonen totesi.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa

12.12.2024 |17:15
4.
Suomen uutiset logo

Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille

11.12.2024 |16:56

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää