Juvonen: Hallituksen palautettava työrauha hoitoalalle
Hoitajaliitot Super ja Tehy aloittavat kahden viikon vuoronvaihtokiellon maanantaina. Liitot vastustavat hallituksen esityksiä irtisanomislakiin.
Perussuomalaisten kansanedustaja Arja Juvonen ymmärtää täysin liittojen kannan ja vetoaa, että hallitus vetäisi pois irtisanomislain aiotut muutokset.
– Nyt kaivataan ymmärrystä ja yhteiskuntarauhaa. Hallitukselta olisi erittäin viisasta, jos se vetäisi pois irtisanomislain muutoksen. Hoitoala on suuren murroksen edessä muun muassa sote-uudistuksen myötä eikä tällainen eripura ole omiaan luomaan yhteishenkeä tulevaisuudessakaan.
– Vanhusten pitkäaikaishoivapaikkojen lakkauttaminen on johtanut tilanteisiin, jossa ikääntyneelle hoitoalan työntekijälle tarjotaan työn jatkoa esimerkiksi kotihoidossa, vaikka hoitoalan ihmiset tietävät, että siellä ei tahdo nuorempikaan jaksaa. Onko ikääntyneelle hoitajalle vielä tulevaisuudessa töitä? Juvonen kysyy.
Lisää pätkätöitä ja määräaikaisia työsopimuksia?
Juvonen toivoo, että liitot nostaisivat keskusteluissa esille myös hoitoalan työntekijöiden tulevaisuuden hallituksen ajaman sote-uudistuksen myötä. Pelkona on lisääntyvät pätkätyöt ja määräaikaiset työsopimukset. Juvonen kysyy myös, tuoko sote-henkilöstön siirtyminen uuden työnantajan palvelukseen heille irtisanomissuojaa.
– Kun sote-kentälle syntyy täysin uusia rakenteita, on syytä kysyä, miten henkilöstön riittävyys ja osaaminen turvataan. Säästöjä ei saa hakea kelpoisuusehtoja heikentämällä. Pidän erittäin moitittavana sitä, että esimerkiksi ikäihmisten palvelujen laatusuosituksen hoitajamitoitusta koskevat maininnat on kirjoitettu liian laajasti ja avarasti.
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Tavio: Hallituksen irtisanomislaki rikkoisi oikeusvaltion
Perussuomalaiset tyrmäsivät työehtojen heikennykset jo 2015: “Hallitus pelleilee vakavilla asioilla – sen on loputtava”
Perussuomalaiset esittää uudistuksia ikääntyneiden aseman parantamiseksi – Juvonen: Vanhuksille oltava tarjolla palveluja ja pääsy niihin palveluihin
Irtisanomislakia vastaan lakkoilevan JHL:n pääluottamusmiehet: ”Hallitus on heittänyt pommin kentälle ja aiheuttanut sekasortoa”
Viikon suosituimmat
Tynkkynen saama viesti tyrmistyttää: “Poliisiammattikorkeakoulussa on alettu opettaa etuoikeuskehää, opiskelijat joutuvat kuuntelemaan saarnaa siitä, miten etuoikeutettuja he ovat”
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen julkaisi lauauntaina hämmästyttävän viestin. Tynkkysen julkaisemien tietojen mukaan Poliisiammattikorkeakoulussa on alettu opettaa etuoikeuskehää. Oppilaille saarnataan heidän etuoikeuksistaan ja he joutuvat tekemään kirjallisen tuotoksen, jossa he pohtivat omaa etuoikeutettua asemaansa.
Pikkutyttöjen joukkomurhaaja: “Hyvä että kuolivat! Olen niin iloinen!” – Southportin joukkomurhaan liittyy kummallisia salailuja
Southportin joukkomurhaaja tuomittiin elinkautiseen vankeuteen useista henkirikoksista, risiinimyrkyn valmistamisesta ja terroristisen aineiston hallussapidosta. Pikkutyttöihin kohdistunutta joukkomurhaa ei kuitenkaan itsessään pidetty terroristisena rikoksena. Murhaajan tiedetään olleen erittäin kiinnostunut historian suurista kansanmurhista. Hänen väitetään huudelleen koulussa "valkoisten kansanmurhaa". Monet britit kokevat, että murhaajan motiiveja on pyritty salailemaan.
Trump lakkautti UNRWA:n tuen – naispanttivankeja pidettiin vankina Pohjois-Gazan sairaalassa ja UNRWA:n leireillä
Kolme Gazasta vapautettua panttivankia kertoi tiistaina, että heitä pidettiin vangittuina YK:n alaisen UNRWA:n pakolaisleireillä. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump keskeytti ensi töikseen Yhdysvaltain rahoituksen UNRWA:lle presidentin asetuksella virkaanastujaispäivänään maanantaina.
Purra Educa-messuilla: ”Opettajat haluavat puhua kanssani maahanmuuton aiheuttamista ongelmista kouluissa”
Afganistanilaisen turvapaikanhakijan verinen veitsi-isku lapsiryhmään paljasti Saksan siirtolaispolitiikan lepsuuden – vahvin liittokansleriehdokas lupaa radikaaleja muutoksia
Karkotettavaksi määrätyn afganistanilaisen turvapaikanhakijan verinen veitsi-isku lasten kimppuun Aschaffenburgissa Saksassa käänsi liittopäivävaalikampanjan kiivaaksi väittelyksi epäonnistuneesta turvapaikka- ja siirtolaispolitiikasta. Nykyisen punavihreän hallituksen haastaja lupaa tiukkaa rajavalvontaa sekä karkotettavaksi määrättyjen sulkemista kasarmeihin ja kontteihin odottamaan karkotuksen toimeenpanoa.
Uusi aika alkoi USA:ssa: Trumpin ”punakynä” tavoitti laittomasti maahan pyrkivät ja maan hallinnon DEI-ohjelmat
Presidentti Donald Trump aloitti vaalitaistelun aikana antamiensa lupausten lunastamisen ja allekirjoitti heti lähes 200 asetusta.
Vanhemmat eivät päästäneet lapsiaan kouluun – ”Heidän kohtalonsa tekee minut suunnattoman surulliseksi”
Vähemmistöön kuuluvan suurpeen 11 lasta jäivät vaille koulusivistystä, koska luku- ja kirjoitustaidoton äiti ja hänen puolisonsa eivät katsoneet sitä tarpeelliseksi. Lasten kohtalo on järkyttänyt ruotsalaisia ministeriä myöten koska kaikki tietävät, että vain ”koulunkäynti mahdollistaa hyvä elämän”.
Irak hyväksyi lapsiavioliitot sallivan lain – jopa 9-vuotiaan kanssa saa mennä naimisiin
Irakissa on hyväksytty laki, joka sallii naimisiin menemisen jopa 9-vuotiaan lapsen kanssa. Avioliiton ikäraja riippuu naimisiin menijöiden uskonnollisesta lahkosta. Irakilaiset naisasia-aktivistit pitävät uutta lakia "laillistettuna lapsenraiskauksena".
Biden johtaa armahduskisaa – mutta tietääkö hän itsekään ketkä kaikki hän ehti armahtaa?
Väistyvä presidentti Joe Biden on myöntänyt yli kahdeksantuhatta armahdusta. Monet kysyvät tietääkö hän edes itse mitä papereita hän on allekirjoittanut. Bidenin useille sukulaisilleen myöntämät ennakoivat armahdukset herättävät ajatuksen, että jotain rikollista on tapahtunut. Myös koronatoimia johtanut tohtori Fauci ja rokotevalmistajat on vapautettu kaikesta vastuusta.
Panttivankien vapautuksesta mauton spektaakkeli – terroristijärjestö Hamas antoi helvetistä palanneille karamelleja sekä diplomin
Kolmen israelilaisen panttivangin 470 päivää kestänyt helvetti päättyi mauttomalla tavalla terroristijärjestö Hamasin järjestämään viimeiseen nöyryytykseen. Helvetistä palanneet naiset saivat lähtiäislahjaksi terroristien valokuvia, Gazan kartan sekä karamelleja diplomin kera. Riippumattoman median on päästävä pikaisesti Gazan alueelle selvittämään, mikä on totuus propagandan takana.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää