Artikkeli kuva

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Juvonen: Haaveet lääke- ja sote-säästöistä kaatuvat – ”Tärkeintä olisi toteuttaa henkilöstömitoitus ja lääkärille pääsy” 

28.10.2020 |13:18

Hallitus on kertonut rahoittavansa vuonna 2023 voimaan tulevan 0,7 henkilöstömitoituksen kustannukset muun muassa lääkemuutoksiin tehtävillä säästöillä. Myös sote-uudistuksella tavoitellaan valtakunnallisesti kustannustehokkuutta eli säästöjä. – Nämä suunnitelmat ovat jäämässä haaveiksi, toteaa kansanedustaja ja sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen Arja Juvonen.


Sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen (vas) on perustanut syyskuussa 2020 lääkeasioiden tiekartan, jolla on tarkoitus hakea henkilöstömitoituksen rahoitusta (Iltalehti 27.10.20).

– Koordinaatioryhmän toimikausi on alussa ja tuloksia saamme odottaa vuoteen 2023, eli hallituskauden loppuun. Kiirettä pitää siis säästöjen löytymisen kanssa. Jos niitä ei löydy, uhkaa se vakavasti 0,7 henkilöstömitoituksen toteuttamista, Arja Juvonen varoittaa.

Sotesta paisumassa rahasampo

Juvonen epäilee sote-uudistuksesta saatavia säästöjä.

– Tänään julkaistussa valtion tarkastusviraston katsauksessa todetaan, että sote-uudistuksen rahoitusmalli luo palvelujen järjestäjille vain vähän kannustimia kasvun hillitsemiseksi. Karua, mutta totta, Juvonen toteaa.

– Epäloogisten säästötavoitteiden sijaan sotesta on paisumassa sote-kustannusten rahasampo, ei säästöporsas. Jotta yhtälöstä voisi saada toimivan, tarkoittaisi se henkilöstön vähentämistä, ei lisäämistä.

Hallituksen kerrottava rehellisesti

Koska rahoituksen suunnittelu on näin epävarmaa, jatkuvat henkilöstömitoituksen ja soten ongelmat jatkuvat Juvosen mukaan seuraavalle hallituskaudelle.

– Hallituksen tulisi kertoa nyt rehellisesti, miten se toteuttaa nämä suuret asiat. Olisiko sittenkin syytä laittaa ensin perusterveydenhuollon palvelut kuntoon ja minimoida ylimääräiset suuret linjaukset? Lääkärille pääsy ja hoitajaresurssit ovat nyt ne tärkeimmät, Juvonen toteaa.

Artikkelia on muokattu 30.10.2020 klo 14.13.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Yle valkopesee ja vähättelee maahanmuuttajien väkivallan uhreja – Sanna Antikainen: “Ilmeisesti Ylen leikkauksia on edelleen syytä jatkaa”

25.02.2025 |12:48
5.
Suomen uutiset logo

Miko Bergbom arvosteli vasemmiston harjoittaman maahanmuuttopolitiikan hedelmiä: On saatu aikaan ilmiöitä, jotka eivät kuulu tähän yhteiskuntaan

27.02.2025 |13:31
9.
Suomen uutiset logo

Huippunyrkkeilijä Robert Helenius perussuomalaisten kuntavaaliehdokkaaksi: ”Arjessa pitää saada kokea turvallisuutta”

02.03.2025 |19:23

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää