LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Juuso: Vapaa liikkuvuus Norjan ja Suomen rajalle pitää palauttaa pikimmiten
Euroopan komissio antoi 13.5.2020 ohjeita ja suosituksia, jotka liittyvät EU-maiden Covid19-pandemian seurauksena asettamien matkustusrajoitusten vaiheittaiseen poistamiseen. Komission tiedonanto sisältää yksityiskohtaisia suosituksia vaiheittaisista toimista vapaan liikkuvuuden palauttamiseksi.
Tiedonannon mukaan matkustusrajoituksia ja rajatarkastuksia olisi poistettava niiltä alueilta ja niistä jäsenvaltioista, joiden epidemiologinen tilanne on riittävän samanlainen ja kehittyy myönteisesti.
– Ylä-Lapissa Enontekiön, Utsjoen ja Inarin kunnat rajoittuvat Norjan rajaan. Rajan yli käydään vilkkaasti kauppaa. Liikenne ja tavaravirrat liikkuvat rajan yli, ja elinkeinoelämälle rajan ylittävä kauppa on tärkeää. Rajakaupan tyrehdyttyä, on rajakauppaa tekevien yritysten tilanne kriittinen, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Juuso.
– Vähitellen väljenevien rajoitustoimien yhteydessä julkinen huomio on kiinnittynyt lähinnä Ruotsin rajalle. Norjan rajalla elinkeinoelämä odottaa turhautuneena liikkumisrajoitusten vähentämistä ja poistamista.
Suomessa ja Norjassa samankaltainen tautitilanne
Juuso sanoo, että Ruotsin valitsemasta toimintalinjasta poiketen Norjassa ja Suomessa valtiojohto on tehnyt voimakkaita ja monipuolisia rajoitustoimia epidemian leviämisen rajoittamiseksi.
– Epidemiologinen tilanne onkin Norjassa ja Suomessa kehittynyt myönteiseen suuntaan rajoitustoimien seurauksena ja on samanlainen.
– Suomessa valtioneuvosto on usein korostanut epidemian rajoittamista koskevassa päätöksenteossaan välttämättömyyden edellytyksen olemassaoloa. Koska epidemiologinen tilanne Suomessa ja Norjassa on samanlainen, eivät rajatarkastukset Suomen ja Norjan rajalla ole enää välttämättömiä. Hallituksen tulee pikaisesti aloittaa neuvottelut Norjan kanssa liikkumisrajoitusten poistosta, vaatii aiheesta kirjallisen kysymyksen jättänyt Juuso.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Infektiotutkijat varoittavat: Covid-19 jatkuu vielä vuosia – halaukset ja kättelyt ovat pannassa pitkään
Somalit erityisen alttiita koronalle myös Norjassa
Kokoomus kannattaa vapaata liikkumista EU-alueella, perussuomalaiset ei – Halla-aho: Vapaata liikkuvuutta ei ole tarkoitettu mahdollistamaan rajat ylittävää rikollisuutta tai laitonta muuttoliikettä
Korona ei tapa pelkästään ihmisiä – se enteilee loppua globalisaatiolle ja voi vaikuttaa pysyvästi vapaaseen liikkuvuuteen ja vapaakauppaan
Asuntomurtojen määrä on romahtanut – ihmiset ovat kotona, eivätkä rikolliset pääse maahan
Viikon suosituimmat
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Pekka Aittakumpu: “On aika tunnustaa, miten suurta vahinkoa yksisilmäinen monikulttuurisuusaatteen ihannointi on aiheuttanut”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakummun mielestä on aika tunnustaa monikulttuurisuusaatteen suomalaisille arvoille aiheuttama vahinko ja seistä rohkeasti isänmaamme takana.
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Pekka Aittakumpu: “Keskustalla on menossa kampanja, jossa valehdellaan, että Oulaskankaan sairaala olisi lakkautusuhan alla”
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
Ääliösuvaitsevainen valtamedia jauhoi ensin huolipuhetta naisiin kohdistuvasta väkivallasta – vähättelee nyt väkivaltaan lietsovaa graffitia eikä tunnista enää naisvihaa
Naisiin kohdistuvan väkivallan -jopa naisvihan - hyväksyminen graffiteissa taiteellisen vapauden nimissä tai väkivallan vähättely johtaa jälleen havaitsemaan median räikeät kaksoisstandardit.
SDP esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista – hallitus äänesti opposition haaveet kumoon
Vasemmistopuolueet esittivät tiistaina valtion talousarviota käsittelevässä eduskunnan täysistunnossa useita muutoksia sisäministeriön hallinnonalaan ja maahanmuuttoon liittyen. Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi opposition linjaa vastuuttomaksi.
Isku saksalaisella joulutorilla, saudimies kaahasi autolla väkijoukkoon – sisäministeri oli aiemmin varoittanut suuresta terrori-iskun vaarasta joulumarkkinoilla
Mies kaahasi henkilöautolla väkijoukkoon joulutorilla Magdeburgissa Saksassa. Mediatiedot kertovat useista kuolonuhrista ja kymmenistä loukkaantuneista.
SDP sai kyytiä kyselytunnilla: Demareiden veronalennuspuheisiin ei voi suhtautua vakavasti
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius osui napakymppiin muistuttaessaan demareita SDP:n vaihtoehtobudjetin tuntuvista veronkorotuksista.
Uusimmat
Kolumni: Ensimmäinen puolitoistavuotinen ministerinä
Ronkainen: Ansaitsisiko metsästys virallisen roolin puolustuksessa?
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää