LEHTIKUVA
Juuso esittää elintarvikkeiden tarkastuspistettä myös Sallan rajanylityspaikan Suomen puoleiselle raja-asemalle: “Kasvumahdollisuuksia elintarviketeollisuudelle ja elintarvikkeiden tuottajille”
Tuoreen tiedon mukaan Venäjän tulli on avaamassa elintarvikkeiden tarkastuspisteen Sallan kansainvälisen rajanylityspaikan Venäjän puoleisella raja-asemalla. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Juuson mukaan tarkastuspisteen toteutuminen Venäjän puolella rajaa luo tarpeen rakentaa sellainen myös Suomen puolelle, jotta kuljetukset onnistuvat molempiin suuntiin.
Tarkastuspisteen avautumisen myötä Sallan rajanylityspaikoissa on mahdollisuus viedä rajan yli eläviä eläimiä, myös kotieläimiä, sekä eläin- ja kasviperäisiä tuotteita. Venäjän tullin uudet valtuudet laajentavat logistisesti viennin liiketoimintamahdollisuuksia.
– Tällä hetkellä pohjoisen tulliasemien kautta ei voi kuljettaa elintarvikkeita. Kuljetukset Suomesta Murmanskin alueelle tapahtuvat Etelä-Suomen Vaalimaan rajanylityspaikan kautta. Vaalimaa sijaitsee yli 700 kilometrin päässä Sallasta, kertoo kansanedustaja Kaisa Juuso.
– Sallan rajanylityspaikalle tuleva elintarviketarkastuspiste hyödyntää koko Lappia, Pohjois-Pohjanmaata, Kainuuta ja Luoteis-Venäjää, ja se tuo kasvumahdollisuuksia erityisesti elintarviketeollisuudelle ja elintarvikkeiden tuottajille. Kuljetusmatkat lyhenevät aivan ratkaisevasti.
Venäjä on Suomelle merkittävä kauppakumppani
Venäjä on merkittävä kauppakumppani Suomelle ja Lapille. Itä-Lapissa rajanylitykset tapahtuvat pääosin Sallan raja-aseman kautta. Elintarvikepisteen toteutuminen Sallan rajanylityspaikan Venäjän puoleisella raja-asemalla luo tarpeen rakentaa elintarvikkeiden tarkastuspiste myös Suomen puoleiselle raja-asemalle, jotta kuljetukset onnistuvat molempiin suuntiin.
Voimassa olevien lakien mukaan eläinperäisten elintarvikkeiden ja tuotteiden tuonti Suomeen edellyttää elintarvikkeiden rajatarkastusasemaa Suomen puolella.
Itä-Lapin kuntayhtymä on esittänyt vetoomuksen elintarvikkeiden tarkastuspisteen saamisesta Sallan rajanylityspaikan Suomen puolen raja-asemalle. Itä-Lapin kuntayhtymästä saadun tiedon mukaan raja-asemalla rakennettavan elintarvikkeiden tarkastuspisteen kustannusarvio olisi noin 1,5 miljoonaa euroa rakennuksineen ja laitteineen.
– Olen tehnyt ministerille kirjallisen kysymyksen valtion osallistumisesta elintarvikkeiden tarkastuspisteen vaatimiin investointeihin, sanoo Juuso.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- tulliasemat rajanylityspaikat Sallan rajanylityspaikka elintarvikkeiden tarkastuspiste kirjallinen kysymys Elintarviketeollisuus Kaisa Juuso Venäjä
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Tuulivoimateollisuus valtaamassa tuhansien järvien maan valtavalla voimalla – Juuso vaatii ympäristölupaa tuulivoimaloille
Juuso: Lainvalmistelun tasoa on nostettava
Sisärajavalvonnan päättyminen toisi kaaoksen Haaparanta-Tornio-rajanylitysliikenteeseen – Juuso: “Terveysviranomaisten on mahdotonta selvitä tehtävästä ilman rajavartijoiden työpanosta”
Juuso estäisi Länsi-Pohjan keskussairaalan lakkauttamisen sote-uudistuksen yhteydessä: “Kyky varautua tuleviin pandemioihin ja suuronnettomuuksiin heikkenisi huomattavasti”
Juuso: Energiajuomien myynti lapsille on kiellettävä
Juuso vaatii tukea Utsjoen kunnalle – Tenojoen kalastuskielto on romuttanut kunnan talouden
Viikon suosituimmat
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Pekka Aittakumpu: “On aika tunnustaa, miten suurta vahinkoa yksisilmäinen monikulttuurisuusaatteen ihannointi on aiheuttanut”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakummun mielestä on aika tunnustaa monikulttuurisuusaatteen suomalaisille arvoille aiheuttama vahinko ja seistä rohkeasti isänmaamme takana.
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Ääliösuvaitsevainen valtamedia jauhoi ensin huolipuhetta naisiin kohdistuvasta väkivallasta – vähättelee nyt väkivaltaan lietsovaa graffitia eikä tunnista enää naisvihaa
Naisiin kohdistuvan väkivallan -jopa naisvihan - hyväksyminen graffiteissa taiteellisen vapauden nimissä tai väkivallan vähättely johtaa jälleen havaitsemaan median räikeät kaksoisstandardit.
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
Isku saksalaisella joulutorilla, saudimies kaahasi autolla väkijoukkoon – sisäministeri oli aiemmin varoittanut suuresta terrori-iskun vaarasta joulumarkkinoilla
Mies kaahasi henkilöautolla väkijoukkoon joulutorilla Magdeburgissa Saksassa. Mediatiedot kertovat useista kuolonuhrista ja kymmenistä loukkaantuneista.
SDP esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista – hallitus äänesti opposition haaveet kumoon
Vasemmistopuolueet esittivät tiistaina valtion talousarviota käsittelevässä eduskunnan täysistunnossa useita muutoksia sisäministeriön hallinnonalaan ja maahanmuuttoon liittyen. Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi opposition linjaa vastuuttomaksi.
SDP sai kyytiä kyselytunnilla: Demareiden veronalennuspuheisiin ei voi suhtautua vakavasti
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius osui napakymppiin muistuttaessaan demareita SDP:n vaihtoehtobudjetin tuntuvista veronkorotuksista.
Tuiskun keskeltä löytyi melkoinen määrä perussuomalaisia täydessä vaalitouhussa – Jani Mäkelää harjattiin Lappeenrannassa olan takaa, mutta miksi?
Perussuomalaiset näkyivät viikonlppuna kaikkialla Suomessa. Lunta tuprutti monin paikoin olan takaa, mutta niin kuuluu jouluna ollakin. Suomen Uutiset kokosi kuvakoosteen viikonlopun vaalikentiltä.
Uusimmat
Kolumni: Ensimmäinen puolitoistavuotinen ministerinä
Ronkainen: Ansaitsisiko metsästys virallisen roolin puolustuksessa?
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää