Artikkeli kuva

Jussi Niinistö: Venäjän opettamista ruotsin sijaan kokeiltava

10.01.2013 |13:27

Kansanedustaja Jussi Niinistö (ps) on jättänyt kirjallisen kysymyksen, jossa hän tiedustelee, miksi hallitus ei ryhdy Suomen elinkeinoelämän kaipaamiin toimiin ja mahdollista venäjän opettamista ruotsin sijaan kokeiluluontoisesti Itä-Suomessa. Kahdeksan itäsuomalaista kuntaa ei saanut opetus- ja kulttuuriministeriöltä kokeilulupaa opettaa peruskoulun seitsemänneltä luokalta alkaen B1-kielenä venäjää ruotsin sijaan.

Opetus- ja kulttuuriministeriön mukaan sillä ei perusopetuslain 20 §:n perusteella ole toimivaltaa myöntää hakemuksessa tarkoitettua lupaa. Opetusministeri Jukka Gustafsson on puolestaan todennut, että kyseessä on sen suuruusluokan asia, että sitä on käsiteltävä seuraavissa hallitusohjelmaneuvotteluissa.

Niinistö huomauttaa, että kokeilun ei kuitenkaan pitäisi olla hallitusohjelmakysymys. Päinvastoin, juuri nyt olisi oikea hetki hankkia kokeilulla kokemuksia asiasta tulevan päätöksenteon tueksi. Mikäli kokeilu ei ole nykylain puitteissa mahdollista, lakia on Niinistön mielestä muutettava.


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää