Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Niinistö (ps.) tuomitsee Suomenlahden meripuolustusharjoituksessa esiintyneen kidutuksen kaltaisten kuulustusmenetelmien käytön. Ilta-Sanomat kertoi tiistaina, että kahdeksan miestä on saanut syytteen terrorismin vastaisessa harjoituksessa, kun he olivat kohdelleet kahta vankia kidutuksen kaltaisilla menetelmillä, joita on käytetty mm. Yhdysvaltain ylläpitämällä Abu Ghraibin vankileirillä Guantanamossa.
– Kuulostaapa hurjalta! Totta kai tällaista käytöstä pitää paheksua. Kuulostaa huolestuttavalta, jos Suomenkin armeijaan pääsee pesiytymään tällaista käytöstä. Tietenkin tällainen pitää kitkeä pois Suomen armeijasta, Niinistö toteaa.
Toivottavasti ei Nato-yhteensopivuutta
Tällaistako sotilaamme opettelevat yhteistoimintaharjoituksissa ja Afganistanin operaatioissa? Edustaako tämä Nato-yhteistoiminnan pimeitä puolia?
– Toivottavasti kyse ei sentään – mutta jostakinhan tällaiset keinot tulevat. Kyllä tämä on ihan vierasta meidän toimintakulttuurillemme. Ei suomalaiseen sotilaskulttuuriin saa tällaisia piirteitä pesiytyä. Huolestuttavaa tosiaan on, jos sotilaamme käyttävät samoja keinoja kuin Abu Ghraibissa, Niinistö moittii.
Varautuvatko sotilaamme vääränlaisiin kriiseihin? Terrorismin vastainen harjoitushan viittaa kuulustelemisineen pikemminkin ulkomailla tapahtuviin kriiseihin?
– Ehkä tätä voi pitää kuitenkin yksittäisenä tapahtumana, jolle ei pidä antaa liian suurta painoa. En lähtisi selvittämään vielä laajemmin, esiintyykö puolustusvoimissa tällaista enemmänkin. Mutta tuomittavaa tällainen on, Niinistö toteaa.
Utin jääkärirykmentti ja merivoimat asialla
Kolme epäiltyä ja kaksi pahoinpideltyä vankia kuuluvat Utin jääkärirykmenttiin, joka kouluttaa erikoisjoukkojen sotilaita. Rykmentin erikoisjoukko toimii Helsingin Sanomien tietojen mukaan parhaillaan Afganistanissa. Se kouluttaa afganistanilaisia poliiseja vaarallisessa Wardakin maakunnassa Kabulin länsipuolella. Osasto ei kerro toimistaan julkisuuteen. Loput viisi syytettyä ovat merivoimien palveluksessa.
Syytetyistä osa on upseereita, osa värvättyjä sotilaita. Ilta-Sanomien mukaan uhritkin olivat puolustusvoimien palkkalistoilla. Niinistö ei ole kuullut, että ulkomaiden operaatioissa olisi käytetty kovia otteita.
Harjoituksessa Suomea uhkasi joukko terroristeja. Terroristien roolissa olleita kahta sotilasta kuulusteltiin rajuin menetelmin.
Märkä huppu päähän, pisteltiin neulalla
Toinen heistä pakotettiin riisumaan housunsa ja hänen fyysistä koskemattomuuttaan loukattiin. Hänelle pantiin huppu päähän ja raudat käsiin. Lisäksi hänet kasteltiin läpimäräksi. Uhrin oli vaikea hengittää. Toinen sotilaista kasteltiin ja häntä pistettiin neulalla.
Tapaus tuli Raaseporin käräjäoikeuden käsiteltäväksi pääesikunnan ja syyttäjän kautta viime viikon maanantaina. Syytteinä ovat pahoinpitely, törkeä kunnianloukkaus ja palvelusrikos. Syyttäjä vaatii kahdeksalle miehelle erilaisia rangaistuksia, kuten sakkoja ja ehdollista vankeutta. Käräjäoikeus antaa tuomion 20.11.