

MATTI MATIKAINEN
Jussi Halla-ahon puhe Tampereella – “Linja pitää!”
Puheenjohtaja Jussi Halla-aho piti perinteisen linjapuheen puoluekokousviikonlopun päätteeksi. Ohessa puhe kokonaisuudessaan sekä videotallenne.
Jussi Halla-aho:
“Puoluekokous päättyy perinteisesti puheenjohtajan linjapuheeseen. Tämä linjapuhe aiheutti tällä kertaa itselleni kaikkein eniten päänvaivaa. Ei siksi, että linjaa ei olisi, vaan siksi, että linja on niin selvä. Sitä linjaa on tehty selväksi erityisesti viimeisen vuoden aikana eduskunta- ja eurovaalien tiimoilta, eikä se linja ole muuttunut tai muuttumassa miksikään.
Linjapuheen voisi siis tällä kertaa tiivistää kahteen sanaan: Linja pitää! Puhun kuitenkin hiukan pidempään.
Jussi Halla-ahon linjapuhe. Youtube, 13 min 16 sek.
Toimittaja Nurmi kirjoitti eilen analyysin keltaisesta kravatistani ja sen sisältämistä poliittisista piiloviesteistä. Koska Lauri näyttää olevan vielä paikalla, panin tänään kaulaan toisen kravatin. Luen sitten lehdestä, millaisia viestejä siihen sisältyy.
Meitä syytetään usein yhden asian puolueeksi. Eilenkin toimittajat kysyivät moneen otteeseen, eikö minua häiritse, että perussuomalaiset on yhden asian puolue tai ainakin leimautuu sellaiseksi. Toimittajat kuitenkin ovat ne, jotka tätä leimaamista harrastavat. Meillä on kattavat, perustellut ja keskenään johdonmukaiset ohjelmat kaikilta politiikan sektoreilta. Jatkamme näiden ohjelmien kehittämistä, mutta niiden punainen lanka on muuttumaton ja pysyvä: Julkisen vallan ensisijainen tehtävä Suomessa on edistää ja puolustaa suomalaisten hyvinvointia ja turvallisuutta.
Hyvinvointi ja taloudellinen turvallisuus syntyvät siitä, että ihmisillä on työtä ja että työstä saa sellaisen palkan, jolla tulee toimeen. Siksi puhumme niin paljon verotuksen ja yrityslainsäädännön oikeudenmukaisuudesta. Siksi puhumme niin paljon asumisen, elämisen ja liikkumisen kustannuksista. Ja siksi puhumme niin paljon julkisen rahankäytön priorisoimisesta. Mitä enemmän rahaa käytetään toissijaisiin kohteisiin, kuten integroitumattoman maahanmuuttajaväestön elättämiseen ja ylläpitämiseen, sitä vähemmän voimme käyttää sitä niiden kansalaistemme auttamiseen, jotka eivät pysty huolehtimaan itsestään, ja sitä enemmän joudumme verottamaan työn tekemistä ja yrittämistä.
Turvallisuus ei ole ainoastaan materiaalista, vaan se on myös fyysistä. Julkisen vallan ei tule tehdä sellaista politiikkaa, joka lisää rikollisuutta ja väkivaltaa Suomessa. Toisaalta rikoslainsäädännön on lähetettävä selvä viesti siitä, että rikosten uhrien oikeudet ovat etusijalla, eivät rikosten tekijöiden oikeudet. Turvallisuus on myös sitä, että lasten oikeus koulurauhaan ja laadukkaaseen opetukseen ei riipu siitä, millä asuinalueella hänen kotinsa on.
Perussuomalaiset on pääoppositiopuolue. Me emme ole populistinen puolue, eikä meidän tavoitteenamme ole räksyttää kaikesta, mitä hallitus tekee. Meidän tehtävämme on nostaa esille epäkohtia, joista hallitus vaikenee, ja hallituksen virheitä silloin, kun se niitä tekee. Näillä näkymin puheenaiheista ei tule olemaan pulaa tällä vaalikaudella sen enempää kotimaan politiikassa kuin Eurooppa-politiikassakaan.
Kuten on moneen kertaan todettu, me olemme kannattaja- ja jäsenrakenteeltamme hyvin poikkeuksellinen puolue. Emme ole joko kaupunkilaisten tai maaseudun asukkaiden puolue, kuten vihreät tai keskusta. Emme ole joko porvareiden tai duunareiden puolue, kuten kokoomus tai demarit. Olemme vahvoja ja kasvussa sekä kaupungeissa että maalla. Olemme tasaisen vahvoja yrittäjien, työntekijöiden ja työttömien keskuudessa. Olemme onnistuneet löytämään asioihin sellaisia lähestymistapoja, joissa yhdistyvät erilaisten väestöryhmien intressit. Mielestäni meidän syytä jatkaa tällä linjalla, eikä meidän pidä kaivautua syviin poteroihin sellaisissa kysymyksissä, jotka eivät yhdistä kannattajiamme vaan jakavat heitä. Meillä on paljon erilaisia näkemyksiä esimerkiksi EU-politiikasta, ulko- ja turvallisuuspolitiikasta, työmarkkinakysymyksistä ja niin edelleen. Sitäkin voimallisemmin meidän tulee pureutua niihin teemoihin, jotka yhdistävät erilaisia perussuomalaisia.
Kansallisen edun puolustajina ja haittamaahanmuuton vastustajina perussuomalaiset ovat valitettavan yksin poliittisella kentällä. Ainoa ongelma ei kuitenkaan ole se, että muut puolueet ja media tekevät ja julistavat vahingollista politiikkaa. Ongelma on myös se, että yhä ahdasmielisemmäksi muuttuvan ilmapiirin vuoksi vallitsevan linjan arvostelemisesta tulee yhä vaikeampaa ja vaarallisempaa. Kylmän sodan aikana Neuvostoliiton arvosteleminen oli sosiaalisesti paheksuttavaa, ja sillä saattoi joutua poliittiseen paitsioon. Tämän päivän Suomessa ja länsimaissa laajemminkin maahanmuutosta, islamista, seksuaalivähemmistöistä, Euroopan unionista ja eräistä muista kysymyksistä on tullut uusi Neuvostoliitto. Jos esität niistä vääriä mielipiteitä, olet pimeä voima, Helsingin Sanomia siteeratakseni. Ja mikä pahinta, väärien mielipiteiden ilmaisemisesta joutuu yhä useammin juridisten sanktioiden kohteeksi.
Oikeusvaltiolle on tuhoisaa, että mielipiteenilmaisua rajoitetaan. Vielä tuhoisampaa on se, että kukaan ei oikeastaan tiedä, mikä on laillista ja mikä ei. Laillinen epävarmuus johtaa mielivaltaan ja toisaalta itsesensuuriin.
Sananvapaus on perussuomalaisille ja perussuomalaisia äänestäville keskeinen arvo ja ihmisoikeus. Sananvapaus on nimenomaan vapautta ilmaista mielipiteitä, vaikka ne loukkaisivat ja häiritsisivät jotakuta. Vain valheet tarvitsevat suojakseen sensuuria. Muutama päivä sitten suomalaiset lehdet paheksuivat sitä, että Turkki aikoo kriminalisoida maan talouden kannalta vahingollisten väitteiden esittämisen, vaikka ne olisivat tosia. On hiukan kornia, että samaan aikaan media vaatii suu vaahdossa omien pyhien lehmiensä suojelemista sensuurilainsäädännöllä. Sananvapauden rapautumiseen täytyy puuttua rakenteellisin keinoin eli korjaamalla sananvapautta rapauttavaa lainsäädäntöä. Lakien tehtävä on suojella kansalaisia ja turvata heidän vapauksiaan, ei varjella päätöksentekijöitä tai mediaa kansalaisten esittämältä kritiikiltä.
Puolueellemme valittiin eilen uusi puheenjohtajisto ja puoluesihteeri. Onnittelut Riikka Purralle, Arja Juvoselle, Juho Eerolalle ja Simo Grönroosille. Tunnemme kaikki toisemme, ja olen varma, että yhteistyö sujuu erinomaisella tavalla sekä puheenjohtajiston kesken että puoluehallituksen ja eduskuntaryhmän kanssa. Ja mikä tärkeintä, eilen valitulla puheenjohtajistolla on valmiiksi tiivis yhteys puolueen jäsenistöön ja kenttään.
Puolueemme on mennyt viimeisten kahden vuoden aikana paljon eteenpäin ohjelmatyön saralla. Se, missä on vielä paljon kehitettävää, on organisaation toiminta, tiedonkulku, vuorovaikutus ja vuoropuhelu paikallisyhdistysten, piirijärjestöjen, puoluetoimiston, nuorisojärjestön, naisjärjestön, eduskuntaryhmän, europarlamenttiryhmän välillä ja kesken. Me olemme tietynlaisessa katkeamakohdassa, koska niin moni henkilö vaihtuu sekä puheenjohtajistossa että puoluetoimistolla. Tämä vaatii meiltä kaikilta totuttelua ja opettelua, mutta se antaa myös mahdollisuuden nollata asioita, etenkin sellaisia, jotka ovat syystä tai toisesta ajautuneet väärille jengoille, niin sanoakseni.
Puolueen sääntöuudistus kaatui edellisessä puoluekokouksessa vuonna 2017. Tosiasia on, että puolueen säännöt ovat joiltakin osin vanhentuneet, eivätkä ne sovellu näin suuren puolueen pyörittämiseen. Hyviä esimerkkejä ovat puoluevaltuuston valintatapa sekä puoluehallituksen koostumus ja edustavuus. Toiveeni on, että seuraavalle puoluekokoukselle vuonna 2019 meillä olisi valmisteltuna sellainen uudistus, joka on jäsenten hyväksyttävissä. Aiemmin tänään kokouksessa esitettiin kritiikkiä siitä, että vanhoja ja huonoja toimintatapoja ei ole vielä muutettu. Sanon puolustukseksemme, että puoluetoimiston ihmisillä on ollut viimeiset kaksi vuotta riittävästi muuta tekemistä, eikä edellinen puoluekokous antanut kovinkaan selkeitä evästyksiä jatkovalmistelulle, kun aiempi sääntöuudistusyritys kaatui.
Seuraava suuri etappi ovat kunnallisvaalit kahden vuoden kuluttua. Kunnallisvaaleissa olemme aina menestyneet huonommin kuin valtakunnallisissa vaaleissa. Kuten väistyvä puoluesihteerimmekin sanoi, ainoa tapa kerätä puolueelle ääniä kunnallisvaaleissa on antaa kuntalaisille äänestettävää, eli asettaa vaaleihin täydet listat.
Hyvät perussuomalaiset! Kiitokset kaikille tästä puoluekokouksesta. Luotan siihen, että tapaamme ennen seuraavaa puoluekokousta eri puolilla tätä suurta Suomenmaata.”
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Purra vaatii sote-uudistukselta priorisointia ”Meidän verorahamme, hyvinvointijärjestelmämme ja meidän sotemme on tarkoitettu ensisijaisesti suomalaisille”
Viikon suosituimmat

Yle lopetti kuin seinään jatkouutiset Venäjää myötäilevästä kansanedustaja Kimmo Kiljusesta – PS-valtuutettu vaatinut somessa jo 76 päivää putkeen Ylen toimitusta tekemään työnsä
Yleisradion hyytävä hiljaisuus SDP-kansanedustaja Kimmo Kiljusen skandaalilausunnoista suomenvenäläisille on herättänyt talven mittaan huomiota sosiaalisessa mediassa. Perussuomalaisten joensuulainen valtuutettu Outi Mara kyllästyi odottelemaan Yleisradion toimia, ja hän on joulukuusta saakka jakanut X-tilillään kuvakaappausta Kimmo Kiljusta koskevasta jutusta vaatien Yleltä perusteellisempaa aiheen käsittelyä.

Putin pelkää Ukrainan rintamalta kotiin palaavia sotilaita – taisteluiden traumatisoimat sotilaat voivat haastaa virallisen totuuden sodasta
Venäjä hyökkäsi Ukrainaan ja tapahtumat karkasivat hyökkääjän käsistä. Nyt ollaan tilanteessa, josta oikeudenmukainen ulospääsy vaikuttaa lähes mahdottomalta. Yksinvaltaiselle Venäjälle myös rauha on enemmän uhka kuin mahdollisuus. Sadat tuhannet rintamalta palaavat rikkinäiset sotilaat haastavat virallisen propagandan ja ovat siten yhteiskunnallinen aikapommi.

Päivän pointti: Islamia yo-kirjoituksiin esittäneen opetushallituksen pääjohtaja on vasemmistoliiton aktiivi ja vasemmistoministerien entinen poliittinen avustaja

Antikainen: Islamia ei tule sisällyttää ylioppilaskirjoituksiin – suomalaisen kristillisyyteen pohjatuvan kulttuurin on oltava ensisijaista
Opetushallituksen työryhmä ehdottaa, että islamin uskonto tulisi ottaa mukaan ylioppilaskirjoituksiin. Työryhmän mukaan islamin tulisi olla yhtenä vaihtoehtona reaaliaineiden kokeissa. Nykyisin abiturientit voivat kirjoittaa vain evankelisluterilaisen tai ortodoksisen uskonnon.

Saksalaismies ajoi Mannheimissa ihmisjoukkoon
Autoilija kaasutti Saksassa Mannheimissa henkilöautolla kävelykadulla ihmisjoukkoon tuhoisin seurauksin.

Suden suojelustatus alenee täysin rauhoitetusta suojelluksi lajiksi – helpottaa kannanhoidollista metsästystä
Euroopan villieläinten suojelusta vastaava komitea hyväksyi viime vuoden joulukuussa ehdotuksen suden suojelustatuksen alentamisesta täysin rauhoitetusta suojelluksi lajiksi. Susien kannanhoidollista metsästystä helpottava asetus astuu voimaan huomenna.

Trump puhui kongressille rajaturvallisuudesta, woken päättymisestä, transurheilusta, tulleista – republikaanit mielissään, demokraatit harmissaan, protestoinut demokraattiedustaja poistettiin salista
Donald Trump lupasi kongressissa pitämässään linjapuheessa rauhaa Ukrainaan, veronalennuksia ja työpaikkoja amerikkalaisille ja teollisuusyritysten paluuta Yhdysvaltoihin. Hän iloitsi siitä, että laiton siirtolaisuus on saatu kuriin, woke-ideologia on poistettu valtionhallinnosta ja kouluista ja että miehet eivät enää pääse urheilemaan naisten sarjoihin.

VTT Pasi Holm: Tukipaketteja saaneet maat hyötyivät Suomen kustannuksella
Finanssikriisin jälkeen puhkesi eurokriisi 2010-luvun alussa. Heikoimmat kriisimaat olivat Kreikka, Espanja ja Portugali. Maat saivat muilta euromailta erilaisia tukipaketteja, ja ne joutuivat tasapainottamaan julkista talouttaan euromaiden ohjauksessa. VTT Pasi Holm tarkastelee sitä, miten näiden maiden kansalaisten ostovoima on kehittynyt kriisivuosien jälkeen.

Vilhelm Junnila: Tätä Ukrainan ja Yhdysvaltojen mineraalisopimus tarkoittaa
Geopolitiikkaan syvällisesti perehtynyt kansanedustaja Vilhelm Junnila (ps.) analysoi Yhdysvaltain ja Ukrainan välisestä mineraalisopimusta.

Pekka Aittakumpu ihmettelee opetushallituksen työryhmän esitystä: Islam ei kuulu ylioppilaskirjoituksiin
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu ihmettelee opetushallituksen työryhmän esitystä, jonka mukaan ylioppilastutkintoon lisättäisiin islamin uskonnon koe.