PS ARKISTO
Junnilan lakialoite toisi auton huollot osaksi kotitalousvähennystä
Perussuomalaisten kansanedustaja Vilhelm Junnila esitteli torstaina lakialoitteen, jonka tarkoituksena on säätää henkilöautoille suoritettavat määräaikais- ja vuosihuollot sekä rengastyöt kotitalousvähennykseen oikeuttaviksi menoiksi.
– Ehdotettu muutos parantaisi liikenneturvallisuutta, mahdollistaisi auton peruskunnossapidon mahdollisimman monelle ja vähentäisi harmaata taloutta sekä liikenteen päästöjä, Vilhelm Junnila kertoi esittelypuheessaan.
Pienituloisimmat hyödyntämään tukea
Kotitalousvähennyksen tarkoitus on parantaa työllisyyttä kannustamalla kotitalouksia teettämään ulkopuolisilla sellaisia töitä, jotka ne aikaisemmin ovat tehneet itse. Autojen huoltoja ei yleensä ole mahdollista tai turvallista tehdä itse. Kotitalousvähennys on vuoden 2017 tilastojen mukaan hyödyttänyt 425 000 suomalaista, joista 215 000 palkansaajia ja 175 000 eläkeläisiä.
– Olisi myös oikeudenmukaista, että kaikkein pienituloisimmat voisivat verojärjestelmän kautta hyödyntää yhteiskunnan tukea ja siksi on tärkeää ottaa kotitalousvähennyksen rinnalle vastaava järjestelmä tilanteen parantamiseksi, Junnila perusteli.
Monille auto välttämätön kulkuväline
Keskustelun aikana kokoomuksen kansanedustaja Heikki Autto kiitti tärkeästä aloitteesta ja hyvin tehdystä taustatyöstä. Vihreiden kansanedustaja Heli Järvinen sen sijaan huolestui verojärjestelmästä ja rinnasti kotitalouden kotiin sekä parturipalvelut auton käyttöön. Junnila muistutti Järvistä, että autolla pääsee myös parturiin ja että kotitalous on taloustieteellinen termi, joka tarkoittaa siellä asuvia ja siellä kuluttavia ihmisiä, eikä pelkkää kodiksi luettavaa kiinteistöä.
– Suurelle määrälle kotitalouksista auto on välttämätön kulkuväline, joka mahdollistaa muun muassa työssäkäynnin, lasten kuljettamisen niin kouluun, päiväkotiin kuin harrastuksiinkin, kauppareissut sekä muut pakolliset siirtymiset, joiden tekeminen julkisella liikenteellä olisi aiheettoman hankalaa tai jopa mahdotonta, Junnila kertoi.
Eduskunta lähetti aloitteen valtiovarainvaliokuntaan.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Halla-aho: Kasvavat liikkumiskustannukset ovat pois kaikesta muusta – “Sähköauto on ratkaisu vain niille, joilla on millä mällätä”
Hallitus nostaa polttoaineen hintaa noin 6,5 senttiä litralta – Purra: Ilmastomyönteisyydellä kuorrutettu keino kerätä lisää veroja
Puheet ratahankkeista todellisuuspohjalle – Mäkelä: Autoilijat väistelevät tiemonttuja onnettomuuksien pelossa
Immonen: Liikkumisen kustannuksia alennettava – ”Emme tarvitse unelmahöttöä, vaan realismia”
Junnila kerää allekirjoituksia lakialoitteeseen: Henkilöautojen huolloista kotitalousvähennystä?
Koronakriisi sen viimein todisti – henkilöauto on välttämätön
Koponen: “Tämä Marinin hallituksen leikkaus kohdistuu juuri niihin ihmisryhmiin, jotka eivät pärjää ilman apua”
Viikon suosituimmat
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Pekka Aittakumpu: “On aika tunnustaa, miten suurta vahinkoa yksisilmäinen monikulttuurisuusaatteen ihannointi on aiheuttanut”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakummun mielestä on aika tunnustaa monikulttuurisuusaatteen suomalaisille arvoille aiheuttama vahinko ja seistä rohkeasti isänmaamme takana.
Ääliösuvaitsevainen valtamedia jauhoi ensin huolipuhetta naisiin kohdistuvasta väkivallasta – vähättelee nyt väkivaltaan lietsovaa graffitia eikä tunnista enää naisvihaa
Naisiin kohdistuvan väkivallan -jopa naisvihan - hyväksyminen graffiteissa taiteellisen vapauden nimissä tai väkivallan vähättely johtaa jälleen havaitsemaan median räikeät kaksoisstandardit.
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Joulutori-iskun takana pakolaisstatuksen saanut lääkäri – vannoi jo vuosi sitten kostoa Saksalle
Saksassa asuvan saudiarabialaisen lääkärin Taleb Al Jawad Abdulmohsen (50) perjantai-iltana Magdeburgissa autolla täpötäydelle joulutorille tekemässä terrori-iskussa kuoli viisi ja loukkaantui yli 200 ihmistä. Tekijä on saudiarabialainen pakolainen.
Isku saksalaisella joulutorilla, saudimies kaahasi autolla väkijoukkoon – sisäministeri oli aiemmin varoittanut suuresta terrori-iskun vaarasta joulumarkkinoilla
Mies kaahasi henkilöautolla väkijoukkoon joulutorilla Magdeburgissa Saksassa. Mediatiedot kertovat useista kuolonuhrista ja kymmenistä loukkaantuneista.
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
SDP esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista – hallitus äänesti opposition haaveet kumoon
Vasemmistopuolueet esittivät tiistaina valtion talousarviota käsittelevässä eduskunnan täysistunnossa useita muutoksia sisäministeriön hallinnonalaan ja maahanmuuttoon liittyen. Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi opposition linjaa vastuuttomaksi.
SDP sai kyytiä kyselytunnilla: Demareiden veronalennuspuheisiin ei voi suhtautua vakavasti
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius osui napakymppiin muistuttaessaan demareita SDP:n vaihtoehtobudjetin tuntuvista veronkorotuksista.
Uusimmat
Kolumni: Ensimmäinen puolitoistavuotinen ministerinä
Ronkainen: Ansaitsisiko metsästys virallisen roolin puolustuksessa?
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää