Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Junnila vaatii pääministeriä palauttamaan perusteettoman etuuden: “Veroilmoituksen korjaaminen ei riitä”

04.06.2021 |18:17

Perussuomalaisten kansanedustaja Vilhelm Junnilan mielestä veroilmoituksen korjaaminen ei riitä, vaan pääministeri Sanna Marinin pitää palauttaa saamansa etu valtiolle ja vastata seurauksista. Syy tähän on varsin selvä, ja se selviää verohallinnon yhteenvedosta.

– Laista, lain esitöistä tai oikeus- ja verotuskäytännöstä ei löydy tukea tai perustetta sille, että pääministerin asuntoetuun kuuluviin verovapaisiin palveluihin olisi tarkoitettu kuuluvan pääministerille tai hänen perheelleen tarjotut elintarvikkeet ja ateriat, verohallinnosta kirjoitetaan.

– Pääministeri on kertonut maksavansa kustannukset jatkossa itse, mutta koska ravitsemuspalveluille ei löydy lainmukaista perustetta tai muutakaan säädöstä tai ohjeistusta, miten voi olla mahdollista, ettei jo saatua lainvastaista etua palautettaisi? kysyy kansanedustaja Vilhelm Junnila.

Kulmuni joutui vastaavassa tilanteessa eroamaan

Jos pääministeri olisi jo palauttanut rahat, ei hänen tarvitsisi huomioida sitä verotuksessa, kuten hän on valtioneuvoston kanslian mukaan nyt tekemässä. Tästä voidaan Junnilan mukaan päätellä, että hän haluaa pitää saamansa perusteettoman edun.

– Entinen valtiovarainministeri Katri Kulmuni joutui eroamaan, koska hankki itselleen palveluita valtion kustannuksella, mikä ei ollut sen enempää lain kuin säädöstenkään mukaista. Tässä on kysymyksessä täsmälleen samanlainen tilanne, mutta pääministeri on vain kertonut huomioivansa asian verotuksessa. Eihän se näin voi mennä, Junnila sanoo.

Verohallinnon lausunnon voi lukea kokonaisuudessaan täältä.

 

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa

12.12.2024 |17:15
4.
Suomen uutiset logo

Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille

11.12.2024 |16:56

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää