

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Junnila vaatii katujengejä kuriin: Asiaan on puututtava välittömästi ja jämäköin ottein
Nuorista ja alaikäisistä koostuvat väkivaltaiset katujengit aiheuttavat ongelmia suurissa kaupungeissa. Perussuomalaisten kansanedustaja Vilhelm Junnila vaatii hallitukselta toimia yhä pahenevan nuorisojengiongelman kitkemiseksi.
Aiemmin on uutisoitu Helsingin keskustassa liikkuvista ulkomaalaistaustaisista nuorisojengeistä, jotka ovat syyllistyneet muun muassa ryöstelyihin ja väkivallantekoihin. Helsingin Sanomat uutisoi tänään saman ongelman rantautuneen Turkuun.
– Samanlainen kehitys on saapunut Turkuun, jossa ydinkeskustan kauppakeskuksen liepeillä rehottaa nuorten ja alaikäisten nöyryyttävä jengiväkivalta, Junnila kertoo.
Ruotsin malli rantautunut Suomeen
Kuten Helsingissäkin myös Turun tapauksia yhdistää useamman henkilön yhteen uhriin kohdistama väkivalta. Väkivallan lisäksi uhria pyritään nöyryyttämään samalla kun yksi tai useampi jengin jäsen videokuvaa teon puhelimellaan. Uhreilta on joissain tapauksissa varastettu esimerkiksi merkkivaatteita sekä puhelimia.
Lisääntynyt häiriökäyttäytyminen ja väkivallan uhka on aiheuttanut yleisen turvallisuudentunteen alentumisen. Kaikki nuoret eivät enää uskalla viettää aikaa Hansakorttelissa.
– Ruotsissa yleistynyt jengirikollisuus on rantautunut Suomeen. Asiaan on puututtava välittömästi ja jämäköin ottein. Kenenkään ei pidä tulla ryöstetyksi tai muutoin väkivalloin kohdelluksi kulkiessaan kadulla, kauppakeskuksessa, puistossa tai joukkoliikenteessä, jyrähtää Junnila.
Junnila jätti asiasta sisäministerille kirjallisen kysymyksen tänään.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- katujengit ryöstöt suuret kaupungit pahoinpitelyt Nuoriso Vilhelm Junnila Ruotsi Väkivalta hallitus Rikollisuus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Purra: Poliisi myöntää, että Suomi on nuorten jengirikollisuudessa Tanskan ja Ruotsin tiellä – “Ongelmasta puhuttava rohkeasti muulloinkin kuin budjettiriihen alla”

Mäkynen: Kaduilla riehuvat maahanmuuttajanuoret eivät halua sopeutua Suomeen – “Vuosikausien rahan lappaaminen ei ole tuottanut, eikä tuota jatkossakaan haluttua tulosta”

Poliisin selvitys: Alaikäisten tekemien väkivaltarikosten määrä kasvanut hälyttävästi – ulkomaalaistaustaisilla kolminkertainen yliedustus tilastoissa

Länsiväylä: Väkivaltaa, rauhattomuutta ja rasismisyytöksiä Espoon kouluissa

Lakivaliokunnan puheenjohtaja Meri sisäisestä turvallisuudesta: Oikeusturvan toteutuminen ja turvallisuus vaativat resursseja

”Ne pisti mut polvilleen nuolemaan kenkiä ja kuvas sen” -nuorisojengi nöyryytti Turun keskustassa Ruotsin malliin.

”Oh Yeah, mehän ollaan kuin Ruotsissa” – tapon yrityksestä syytetty gangstaräppäri kehuskelee poliisin tallenteella

Tutkimus: Antifan läsnäolo lisää väkivallan riskiä

Karmea pahoinpitelyvideo leviää somessa – ”Suomessa on ihmisiä, joiden ei pitäisi olla täällä”
Viikon suosituimmat

Käsittämätön kahakka vaaliteltalla – Sofia Virta usutti avustajiaan häiriköimään työtään tekevää toimittajaa – kameraa revittiin kädestä, naamaan läpsittiin vaaliesitteillä
”En ole 20 toimittajavuoden aikana nähnyt poliitikkoa, joka hoitaisi mediasuhteitaan yhtä ala-arvoisesti.”

Hallitus on alentanut jakeluvelvoitetta, polttoaineveroa ja ajoneuvoveroa – ministeri Ranne: ”Me rakennamme Suomea, jossa ei mennä autoilijan kukkarolle”
Suomi on autokansaa, ja tämä näkyy myös hallituksen teoissa, sanoo perussuomalainen liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne.

Vaalivalvojaiset – suora lähetys

Entinen työväenpuolue vasemmistoliitto kannustaa nyt terveitä työikäisiä ideologiseen lorvailuun sosiaalitukien varassa
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela katsoo, että Suomessa terveellä ihmisellä tulisi olla mahdollisuus siirtyä oleskelemaan sosiaalituilla, toisten veronmaksajien kustantaessa hänen elämisensä. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom sen sijaan linjaa, että perussuomalaisille on päivän selvää, että ideologisesti työttömällä ei pidä olla oikeutta muiden veronmaksajien kustantamaan tukeen.

Eduskuntaryhmän pääsihteeri: Vihervasemmisto voitti vaalit – tätä se tarkoittaa kunnissa ja hyvinvointialueilla
Suomen yli puhalsi alue- ja kuntavaaleissa vihervasemmistolainen puhuri, mikä tarkoittaa kuntiin ja hyvinvointialueille kylmää kyytiä, kirjoittaa perussuomalaisten eduskuntaryhmän pääsihteeri Olli Immonen.

Wille Rydman: Helsingin poliittisesta ilmapiiristä tulossa punavihreä – ”Ihmiset tulevat ainakin näkemään, mihin suuntaan Helsinkiä ei pidä viedä”
Perussuomalaiset saa Helsinkiin pienen valtuustoryhmän. - Teemme valtuustossa kaiken sen minkä voimme. Edustamme tervehenkistä sinivalkoista politiikkaa, ja pidämme ääntä senkin edestä, minkä vaalituloksessa menetimme, Wille Rydman sanoo ja kehottaa ammentamaan valituloksesta sisua.

Kansanedustaja Antikainen: Tekoäly analysoi Luonnonvarakeskuksen vastaukset ja ehdotti sitten kantelun tekemistä
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen esitti Luonnonvarakeskukselle (Luke) joukon suoria kysymyksiä susikannan kehityksestä, kanta-arvion menetelmistä, laittoman tappamisen arvioinnista ja kansainvälisestä raportoinnista. Hän antoi Lukelle kaksi viikkoa aikaa vastata viralliseen tietopyyntöönsä. Määräaika kului kuitenkin umpeen ilman vastauksia. Vastaukset saapuivat vasta sen jälkeen, kun Antikainen oli 8.4. lähettänyt medialle tiedotteen vastaamattomasta tietopyynnöstä, ja tiedote oli julkaistu Suomen Uutisissa. Luke toimitti vastaukset sähköpostitse samana iltana klo 20.27.

Miko Bergbom: Perussuomalaiset on politiikan hammaslääkäri, SDP karkkipussi
Kansanedustaja Miko Bergbom vertaa perussuomalaisten toimivan politiikassa kuin hammaslääkäri, joka tekee oikeita asioita, mutta jonka tuoliin ei ehkä aina ole niin kiva istahtaa. Vastaavasti SDP toimii politiikassa tarjoten äänestäjilleen pulleaa karkkipussia. - Surullisena olen seurannut SDP:n ”kaikki voi tehdä velaksi” -kampanjaa. Rahaa on helppo luvata lisää, mutta pelkään sitä, että SDP:n lupaukset tulevat johtamaan ympäri Suomea kuntaveron korotuksiin, Bergbom sanoo.

Samuli Salminen ja Simo Grönroos avaavat karuja tutkimustuloksia: Maahanmuutto ei ole ratkaisu väestön ikääntymiseen vaan Ponzi-pyramidihuijaus, joka pahentaa tilannetta

Puoluesihteeri Vuorenpää vaalituloksesta: Tämä on opetus
Uusimmat

Ilmastonmuutos oli päivänpolttava puheenaihe jo 1600-luvulla

Suomen antama kehitysapu väheni 165 miljoonaa euroa yhdessä vuodessa
Toimitus suosittelee
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää