Artikkeli kuva

PS ARKISTO

Junnila: Terroristijärjestöt riisuttava aseista tavalla tai toisella

04.10.2024 |16:28

Rauha ja turvallisuuden vahvistaminen puhuttivat edustajia Etyj:n parlamentaarisessa yleiskokouksessa Dublinissa.

Etyjin parlamentaarisen yleiskokouksen Dublinin syysistunnon ohessa järjestettiin Välimeren alueen kysymyksiin keskittynyt teemakokous. Suomen Etyj-valtuuskunnan varapuheenjohtaja Vilhelm Junnila korosti keskustelussa dialogin välttämättömyyttä ja miten tämä on ollut johdonmukaisesti kansainvälisen yhteisön näkemys niin YK:ssa kuin Etyjissä, kun on yritetty rakentaa poliittista ratkaisua konfliktille.

– YK:n yleiskokouksen Palestiinaa koskeva, valitettavan yksipuolinen päätöslauselma on omiaan kasvattamaan jakolinjaa, ei kaventamaan sitä, Junnila korosti puheenvuorossaan.

Hamasin teot tuomittava

Junnila jatkoi, että ”kaikki israelilaiset panttivangit on vapautettava ehdoitta” ja että ”aseelliset terroristiryhmät on riisuttava aseista tavalla tai toisella, jotta palestiinalaisilla on mahdollisuus normaaliin elämään, ja toisaalta Israelilla vakaa turvallisuusympäristö.”

Junnila vetosi myös arabimaiden edustajiin, jotka toimivat Etyjin Välimeri-foorumin partnereina.

– Kehotan tuomitsemaan julkisesti Hamasin Palestiinan asialle aiheuttaman vahingon. Edistämällä maltillisia vaihtoehtoja ja tukemalla laillista hallitusta Gazassa voimme luoda perustan rauhalle.

Etyjin parlamentaarinen yleiskokous kokoontui syysistuntoonsa Irlannin pääkaupunkiin Dubliniin. Etyj-maiden kansanedustajat keskustelivat kokouksessa kansanedustuslaitosten roolista rauhan ja turvallisuuden vahvistamisessa, kun Helsingin Ety-kokouksesta tulee kuluneeksi 50 vuotta.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

4.
Suomen uutiset logo

Elokapinan kieltämistä ajavasta kansalaisaloitteesta tuli megahitti – aloitteen tekijöiden mukaan suursuosio lähettää selkeän viestin: ”Kansa ei enää hyväksy Elokapinan laitonta toimintaa”

28.09.2024 |20:08

Uusimmat