Junnila onnittelee Kulmunia, mutta: “Venäjä-kytkökset silti selvitettävä”

07.09.2019 |22:06

Kansanedustaja Vilhelm Junnila (ps.) onnittelee varauksellisesti vastavalittua keskustan puheenjohtaja Katri Kulmunia. Junnila on kuitenkin huolissaan keskustan läheisistä yhteyksistä Venäjää lähellä oleviin tahoihin ja hän toivoo, että keskusta aloittaa pesänselvityksen uuden puheenjohtajan johdolla. Esimerkkinä kytköksistä Junnila mainitsee Suomi-Venäjä -seuran.

– Onnittelen ministeri Kulmunia valinnasta. Toivon, että nyt alkaa aika, jolloin Keskusta selvittää avoimesti kytköksensä Venäjää lähellä oleviin tahoihin, kuten Suomi-Venäjä -seuraan, Junnila kommentoi tiedotteessaan.

Pietarissakin opiskellut Katri Kulmuni toimi Suomi-Venäjä -seuran puheenjohtajana vuodesta 2015 ministerivalintaansa saakka. Häntä ennen tehtävässä toimi Paula Lehtomäki (kesk.). Viime syksynä Kulmuni vaati eduskunnalta 1 075 000 euroa johtamalleen Suomi-Venäjä seuralle.

– Edellisessä Etyjin kokouksessa Luxemburgissa Venäjä vastusti kirjauksia loppuasiakirjassa. On tärkeää, ettei suomalaisten poliittisten liikkeiden johdolla ole käsittelemättömiä asioita suhteessa kansainväliseen viitekehykseen, Junnila kertoo.

Kansanedustaja Junnila toimii Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö Etyjin Suomen valtuuskunnan puheenjohtajana.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa

12.12.2024 |17:15
4.
Suomen uutiset logo

Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille

11.12.2024 |16:56

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää