LEHTIKUVA
Junnila: Kommunisti-Kontulan rajaloukkaus oli ”kirjakoijaus”
Kansanedustaja Anna Kontula (vas.) julkaisee tänään kirjan vain kuukausi sen jälkeen, kun hänet pidätettiin aikeistaan tunkeutua Israelin raja-aidan läpi Gazaan. Perussuomalaisten kansanedustaja Vilhelm Junnila paheksuu Kontulan rajaselkkausta, joka näyttää olleen etukäteen suunniteltu julkisuustemppu kirjaprojektin edistämiseksi.
– Kirjan pikainen julkaisu vahvistaa epäilyä, että kyseessä oli vain Kommunisti-Kontulan ”kirjakoijaus” pitkittyneen konfliktin kustannuksella, kansanedustaja Vilhelm Junnila paheksuu.
Anna Kontula pidätettiin Israelissa 13. tammikuuta pyrkiessään Gazaan, jota hallitsee islamistinen terroristijärjestö Hamas. Kontula on julkisesti luonnehtinut itseään kommunistiksi.
”Keskittyisi päätöksentekoon”
Junnila toivoo Kontulan keskittyvän päätöksentekoon ja hylkäävän ulkoparlamentaristisen aktivismin. Myös Juutalaisten maailmankongressi kritisoi Kontulan toimintaa, jota hän perusteli Suomen ja Israelin välisillä asekaupoilla. Asekaupat kuitenkin tehtiin nykyisen hallituksen toimesta.
– Länsimaisia arvoja murentanut Berliniin muuri rakennettiin Kontulan kannattamien kommunistien toimesta, joten on irvokasta jeesustella Israelin ja Gazan välisestä raja-aidasta. Keskittyisi päätöksentekoon, jos asekaupat harmittavat, Junnila jyrähtää.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- julkisuustemppu rajaloukkaus Anna Kontula Kommunismi Vilhelm Junnila Vasemmistoliitto perussuomalaiset
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
P*skapuhe-Andersson sai välittömästi näpeilleen – Selvitys: Hallituksen päästötavoitteet ajamassa osaa Suomesta talousahdinkoon
Puoluesihteeri Grönroos: Mitä hallitus on tehnyt – lisännyt kehitysapua, nostanut puoluetukea ja kasvattanut ministereidensä avustajien määrää
Halla-aho huomautti Li Anderssonille: Turvapaikkamenettely on naurettava, jos Suomeen saa käytännössä jäädä samoilla eduilla riippumatta siitä, mikä se päätös on
Haavisto ja Andersson luopuisivat huumeiden käytön rangaistavuudesta – Halla-aho eri linjoilla: Huumeet aiheuttavat selkeitä ongelmia ja lisäävät rikollisuutta
Li Andersson ei pidä Dan Koivulaakson “taktista väkivaltaa” peräänkuuluttaneita viestejä ongelmallisina, antaa tämän jatkaa Turvallinen oikeusvaltio -työryhmän johdossa
Viikon suosituimmat
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Pekka Aittakumpu: “On aika tunnustaa, miten suurta vahinkoa yksisilmäinen monikulttuurisuusaatteen ihannointi on aiheuttanut”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakummun mielestä on aika tunnustaa monikulttuurisuusaatteen suomalaisille arvoille aiheuttama vahinko ja seistä rohkeasti isänmaamme takana.
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Ääliösuvaitsevainen valtamedia jauhoi ensin huolipuhetta naisiin kohdistuvasta väkivallasta – vähättelee nyt väkivaltaan lietsovaa graffitia eikä tunnista enää naisvihaa
Naisiin kohdistuvan väkivallan -jopa naisvihan - hyväksyminen graffiteissa taiteellisen vapauden nimissä tai väkivallan vähättely johtaa jälleen havaitsemaan median räikeät kaksoisstandardit.
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
Isku saksalaisella joulutorilla, saudimies kaahasi autolla väkijoukkoon – sisäministeri oli aiemmin varoittanut suuresta terrori-iskun vaarasta joulumarkkinoilla
Mies kaahasi henkilöautolla väkijoukkoon joulutorilla Magdeburgissa Saksassa. Mediatiedot kertovat useista kuolonuhrista ja kymmenistä loukkaantuneista.
SDP esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista – hallitus äänesti opposition haaveet kumoon
Vasemmistopuolueet esittivät tiistaina valtion talousarviota käsittelevässä eduskunnan täysistunnossa useita muutoksia sisäministeriön hallinnonalaan ja maahanmuuttoon liittyen. Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi opposition linjaa vastuuttomaksi.
Joulutori-iskun takana pakolaisstatuksen saanut lääkäri – vannoi jo vuosi sitten kostoa Saksalle
Saksassa asuvan saudiarabialaisen lääkärin Taleb Al Jawad Abdulmohsen (50) perjantai-iltana Magdeburgissa autolla täpötäydelle joulutorille tekemässä terrori-iskussa kuoli viisi ja loukkaantui yli 200 ihmistä. Tekijä on saudiarabialainen pakolainen.
SDP sai kyytiä kyselytunnilla: Demareiden veronalennuspuheisiin ei voi suhtautua vakavasti
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius osui napakymppiin muistuttaessaan demareita SDP:n vaihtoehtobudjetin tuntuvista veronkorotuksista.
Uusimmat
Kolumni: Ensimmäinen puolitoistavuotinen ministerinä
Ronkainen: Ansaitsisiko metsästys virallisen roolin puolustuksessa?
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää