LEHTIKUVA
Junnila heilutti 50 miljardin seteliä täysistunnossa – hallituksen linja: “Rahat Afrikkaan, aarteet Aurajoelle”
Eduskunnan täysistunnossa käsiteltiin tänään hallituksen esitystä vuoden 2020 talousarvioksi. Perussuomalaisten kansanedustaja Vilhelm Junnila arvosteli värikkäästi Rinteen hallituksen holtitonta rahankäyttöä, ja varsinkin velkarahan käyttämistä kehitysyhteistyöhön.
Juuri Afrikasta Etyjin kokousmatkalta palannut Vilhelm Junnila kritisoi voimakkaasti hallituksen perusteluja nostaa kehitysapua, koska tällä torjutaan muuttoliikettä Eurooppaan, vaikka Afrikka-instituutin tutkimuksen mukaan muuttoliike jopa kiihtyy elintason noustessa.
– Leopardi ei pääse pilkuistaan – hallitukselle ei kelpaa Afrikkaa koskeva tieteellinen tutkimus, koska nigerialaiset tilinumerot ovat liian houkuttelevia, moitti Junnila.
Osansa kritiikistä sai myös pääministeripuolue sdp:n vaalilupaukset, sekä autoilijoiden rankaiseminen polttoaineveroja korottamalla, ilman että tieverkostoon panostettaisiin enemmän.
”Rahat lainataan markkinoilta”
Puheessaan Junnila vertasi, että väyläverkon kehittämiseen ja raideyhteyksien suunnittelun rahoittamiseen laitetaan 115 miljoonaa euroa, joka vastaa summaa mitä Suomi rahoittaa Afrikassa tuulivoimaloiden rakentamiseen.
Vilhelm Junnila suuren salin puhujakorokkeella.
Junnila kuvailikin hallituksen budjettia Afrikan tähti -lautapeliksi, jossa laattoja käännetään rahaa vastaan aarteiden löytämiseksi. Eivätkä sisäministeri Maria Ohisalon (vihr.) puheet Välimereltä pelastettujen siirtolaisten sijoittamisesta EU-valtioihin myöskään ollut unohtunut.
– Vaikuttaakin siltä, että sisäministeri Ohisalo on kääntänyt veronmaksajalaatan. Rahat lainataan markkinoilta ja lahjoitetaan Afrikkaan, aarteet poimitaan Välimerestä ja laivataan Aurajoelle, kuvailee Junnila.
Maidon kaatamista maahan
Yllättävin tilanne nähtiin aivan puheenvuoron lopussa, jossa kädessään 50 miljardin Zimbabwen dollarin seteli Junnila puhui Afrikan kehitysavusta maidon kaatamiseksi maahan.
Hän vertasikin hallituksen tulevaisuusinvestointeja Afrikkaan yhtä tehokkaiksi, ja kysyi mitä Suomen kansa sillä saa, siirtolaisten lisäksi.
– Suurin piirtein saman verran kuin tämän setelin absoluuttinen arvo eli noin 15 senttiä. Sillä ei saa maitoa, kuului synkkä vastaus lopulta.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- tulevaisuusinvestoinnit Muuttoliike Kehitysyhteistyö Afrikka Etyj Vilhelm Junnila Tuulivoima perussuomalaiset hallitus talous
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Puisto: Hallituksen taloussuunnitelma on vaarallisen hutera
Varapuhemies Eerola: Kehitysapua vastaanottavat maat tulee saada noudattamaan korkeintaan kahden lapsen politiikkaa
Tavio: Ilman kehitysapua valtionvelka olisi jopa kolmanneksen pienempi
Antikainen: Hallitus petti vanhukset ja hoitajat – “Kehitysapuun laitetaan 70 miljoonaa euroa lisää ensi vuonna, mutta maamme rakentajille jaetaan vain murusia”
Viikon suosituimmat
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Pekka Aittakumpu: “On aika tunnustaa, miten suurta vahinkoa yksisilmäinen monikulttuurisuusaatteen ihannointi on aiheuttanut”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakummun mielestä on aika tunnustaa monikulttuurisuusaatteen suomalaisille arvoille aiheuttama vahinko ja seistä rohkeasti isänmaamme takana.
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Ääliösuvaitsevainen valtamedia jauhoi ensin huolipuhetta naisiin kohdistuvasta väkivallasta – vähättelee nyt väkivaltaan lietsovaa graffitia eikä tunnista enää naisvihaa
Naisiin kohdistuvan väkivallan -jopa naisvihan - hyväksyminen graffiteissa taiteellisen vapauden nimissä tai väkivallan vähättely johtaa jälleen havaitsemaan median räikeät kaksoisstandardit.
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
SDP esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista – hallitus äänesti opposition haaveet kumoon
Vasemmistopuolueet esittivät tiistaina valtion talousarviota käsittelevässä eduskunnan täysistunnossa useita muutoksia sisäministeriön hallinnonalaan ja maahanmuuttoon liittyen. Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi opposition linjaa vastuuttomaksi.
Isku saksalaisella joulutorilla, saudimies kaahasi autolla väkijoukkoon – sisäministeri oli aiemmin varoittanut suuresta terrori-iskun vaarasta joulumarkkinoilla
Mies kaahasi henkilöautolla väkijoukkoon joulutorilla Magdeburgissa Saksassa. Mediatiedot kertovat useista kuolonuhrista ja kymmenistä loukkaantuneista.
SDP sai kyytiä kyselytunnilla: Demareiden veronalennuspuheisiin ei voi suhtautua vakavasti
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius osui napakymppiin muistuttaessaan demareita SDP:n vaihtoehtobudjetin tuntuvista veronkorotuksista.
Tuiskun keskeltä löytyi melkoinen määrä perussuomalaisia täydessä vaalitouhussa – Jani Mäkelää harjattiin Lappeenrannassa olan takaa, mutta miksi?
Perussuomalaiset näkyivät viikonlppuna kaikkialla Suomessa. Lunta tuprutti monin paikoin olan takaa, mutta niin kuuluu jouluna ollakin. Suomen Uutiset kokosi kuvakoosteen viikonlopun vaalikentiltä.
Uusimmat
Kolumni: Ensimmäinen puolitoistavuotinen ministerinä
Ronkainen: Ansaitsisiko metsästys virallisen roolin puolustuksessa?
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää