LEHTIKUVA
Junnila: Budjetti paljastaa – punakaulukset erkaantuneet duunareista
Perussuomalaisten valtiovarainvaliokunnan jäsen Vilhelm Junnila moitti pääministeripuolue sdptä työntekijöiden unohtamisesta talousarvion lähetekeskustelussa eduskunnassa.
– Entinen työväenpuolue sdp puolustaa budjettiesitystä asioilla, joilla ei ole työllisyyden kanssa mitään tekemistä, kuten oppivelvollisuuden laajentamisella. Suhtautuminen työhön on sekä puheen että budjetin perusteella ylimielinen ja työntekijöitä ylenkatsova, Vilhelm Junnila jyrähti.
Demarit hehkuttavat ilmastotoimia
Junnila viittasi sdp:n ryhmänjohtaja Antti Lindtmanin puheeseen, jossa hehkutettiin ilmastotoimia ja mainittiin Wärtsilä esimerkkinä.
– Wärtsilä käy parhaillaan toisia yt-neuvotteluja kilpailukyvyn ja kannattavuuden turvaamiseksi, jonka johdosta yhä useampi jää työttömäksi. Niitä ei Lindtman maininnut. Eikä muitakaan kymmenistä ja sadoista yt-neuvotteluista. Kauas ovat punakaulukset duunareista erkaantuneet, Junnila vastasi.
Duunarit ja työpaikat unohtuivat
Työllisyyden ja teollisuuden rooli on jäänyt talousarviossa minimaaliseksi.
– Budjetissa on vain muutama kohta, jotka tukevat työtä ja teollisuutta. Valtion vähät resurssit ohjaatte omille eturyhmillenne, joihin työntekijät eivät enää lukeudu ja joihin yritykset ole koskaan kuuluneetkaan.
– Miksi keskitytte teollisuuden valojen sammutukseen ja hykertelette tyytyväisenä, kun katkaisijaan saadaan ilmastonmuutoksen vastainen iskulause? Junnila tivasi ryhmänjohtajalta.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- eturyhmät oppivelvollisuuden pidentäminen työntekijät Wärtsilä Yritykset Antti Lindtman Vilhelm Junnila yt-neuvottelut perussuomalaiset SDP työllisyys budjetti
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Perussuomalaiset: Hallitus nostaa suomalaisten liikkumis- ja asumiskustannuksia ilmastopolitiikan varjolla
PS: Budjettiriihen tulos järkyttävä talouden ja työllisyyden kannalta – hallitus paisuttaa julkisia menoja ja elää velaksi
PS: Vasemmistohallitus näivettää Suomen elinvoimaisuuden
Purra: Oppivelvollisuuden pidentäminen on tulonsiirto hyväosaisille ja koulutusleikkaus
Perussuomalaiset säästäisivät EU:sta, kehitysavusta, maahanmuutosta ja Ylestä
Viikon suosituimmat
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Pekka Aittakumpu: “On aika tunnustaa, miten suurta vahinkoa yksisilmäinen monikulttuurisuusaatteen ihannointi on aiheuttanut”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakummun mielestä on aika tunnustaa monikulttuurisuusaatteen suomalaisille arvoille aiheuttama vahinko ja seistä rohkeasti isänmaamme takana.
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Pekka Aittakumpu: “Keskustalla on menossa kampanja, jossa valehdellaan, että Oulaskankaan sairaala olisi lakkautusuhan alla”
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
SDP esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista – hallitus äänesti opposition haaveet kumoon
Vasemmistopuolueet esittivät tiistaina valtion talousarviota käsittelevässä eduskunnan täysistunnossa useita muutoksia sisäministeriön hallinnonalaan ja maahanmuuttoon liittyen. Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi opposition linjaa vastuuttomaksi.
Leptospiroosi leviää Etelä-Suomessa – voi tarttua myös ihmiseen
Koiranomistajat keskustelivat Jyväskylässä uuden eläinlääkäriaseman pihalla pelkoa aiheuttaneista leptospiroositapauksista. Koirilla on ilmennyt tänä vuonna useita tartuntoja eteläisen Suomen alueella.
SDP sai kyytiä kyselytunnilla: Demareiden veronalennuspuheisiin ei voi suhtautua vakavasti
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius osui napakymppiin muistuttaessaan demareita SDP:n vaihtoehtobudjetin tuntuvista veronkorotuksista.
Ääliösuvaitsevainen valtamedia jauhoi ensin huolipuhetta naisiin kohdistuvasta väkivallasta – vähättelee nyt väkivaltaan lietsovaa graffitia eikä tunnista enää naisvihaa
Naisiin kohdistuvan väkivallan -jopa naisvihan - hyväksyminen graffiteissa taiteellisen vapauden nimissä tai väkivallan vähättely johtaa jälleen havaitsemaan median räikeät kaksoisstandardit.
Uusimmat
Kolumni: Ensimmäinen puolitoistavuotinen ministerinä
Ronkainen: Ansaitsisiko metsästys virallisen roolin puolustuksessa?
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää