Juhani Huopainen kertoo, mitä median käynnistämä Imperiumin vastaisku tarkoittaa
Imperiumin vastaiskuksi nimetty Ylen ja HS:n mediaoffensiivi yrittää poisselittää seksuaalirikosilmiötä ja esittää korjaavat toimenpiteet mahdottomina. Taloustoimittaja Juhani Huopainen kommentoi Ylen ja Helsingin Sanomien julkisuuteen tuputtamia puheenvuoroja ja avaa median toimintatapoja.
Lue ensin Imperiumin vastaiskusta täältä >
Sanotaan, että todellisuudella on nuiva bias: toteuttamalla maahanmuuttopolitiikkaa, jolla on aiemmin saatu meillä ja muualla tietynlaisia tuloksia, saamme jatkossakin samanlaisia tuloksia.
Koska tosiasiat johtavat maahanmuuttokriittisten näkemysten vahvistumiseen, monet pyrkivät joko vaientamaan tosiasiat ja niistä tapahtuvan keskustelun tai vaihtamaan puheenaihetta. Jos on ihan pakko keskustella, silloin pyritään keskustelemaan vain miellyttävistä kohteista. Oli arvattavissa, että ikävien uutisten jälkeen tapahtuu Imperiumin vastaisku.
Aiemmat puheet työvoiman paikkaamisesta tai ikävistä yksittäistapauksista asettuvat naurettavaan valoon tilastotietojen valossa. Ei ole epäselvää, että tilastojen mukaan humanitaarisen maahanmuuton keskeisistä lähtömaista tulevat henkilöt ovat voimakkaasti yliedustettuina seksuaalirikostilastoissa. Vaikka lukuja kuinka yritettäisiin oikaista tai selittää maahan tulleiden nuorella iällä, miessukupuolella ja alhaisella sosioekonomisella tasolla, yliedustus on huomattava.
Suomessa kaikista tuomioon johtaneista raiskauksista joka kolmannes on ulkomaan kansalaisen tekemä. Helsingissä ulkomaalaisten osuus raiskauksista on jo yli puolet. Luku olisi vielä suurempi, jos ulkomaalaisiksi laskettaisiin Suomen kansalaisuuden hiljattain saaneet, esimerkiksi äidinkielen tai syntymämaan perusteella.
Suomessa kokeiltiin aika pitkään niinsanottua vastuullista tiedottamista, missä rikoksien tekijöiden taustoista vaiettiin. Päinvastoin kuin Ylen Päivi Happonen kirjoitti, viime vuosina, kun rikoksen tekijä oli kantasuomalainen, asia usein mainittiin. Jos kyseessä oli ulkomailla syntynyt, mutta Suomen kansalaisuuden saanut, saatettiin mainita suomalaiseksi. Jos lehdessä ei mainittu taustasta mitään, monet arvasivat, että kyseessä on maahanmuuttajataustainen.
Tämä vaikenemisen kulttuuri, johon sekä poliisi poliittisen ohjeistuksen alaisuudessa että kotimainen media osallistuivat, oli keskeinen syy sille, miksi Suomeen syntyi vastamedia. Medialle ja poliisille alettiin naureskella ja luottamus heikkeni. Informaatiovaikuttamiselle ja luottamuspulalle altisti vaientaminen, eikä avoimuus.
Imperiumi kertoo meille nyt, että avoimesti tosiasioista tiedottaminen on vaarallista ja että yliedustus on monimutkainen kysymys. Että keskustelun pitäisi olla asiallista, ja toimittajien tuntea vastuunsa ja siirtää keskustelu takaisin ilmastonmuutokseen ja muihin mukavampiin asioihin. Että kaikki mahdollinen on tehty ja kansainväliset sopimukset sitovat meitä toimimaan tietyllä tavalla.
Ylellä oli jo kova kiire kertoa, että lähestyvissä EU-vaaleissa eurooppalaiset äänestäjät pitävät ilmastonmuutosta tärkeimpänä aiheena. Helsingin Sanomien pääkirjoituskin ehti mainita asiasta. Todellisuudessa Suomea lukuunottamatta käytännössä kaikissa EU-maissa tärkeimmäksi aiheiksi kansalaiset ovat kyselyissä nimenneet maahanmuuton.
Suomi on poikkeus. Se johtuu siitä, että Imperiumi on tehnyt kaiken voitavansa sen eteen, että meillä ei vahingossakaan olisi maahanmuuttovaaleja, vaikka niin on kaikissa muissa Euroopan maissa. Todellisuudella on nuiva bias, ja tosiasiat voittavat lopulta. Kyse on vain siitä, kuinka paljon peruuttamatonta tai hitaasti korjattavissa olevaa vahinkoa ehditään aiheuttaa ennen tosiasioiden voittamista.
JUHANI HUOPAINEN
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Viikon suosituimmat
Keskisuomalaisen päätoimittaja Yle-pomo Riikka Räisäsestä: Näillä näytöillä joku muu päätoimittaja olisi jo eronnut
Keskisuomalaisen päätoimittaja Pekka Mervola arvioi, että Riikka Räisäsen asemassa joku muu päätoimittaja olisi jo joutunut eroamaan tehtävästään.
Aamulehden ex-päätoimittaja: Ylen piikkiin rakastajansa kanssa matkustanut uutispomo Riikka Räisänen pitäisi siirtää syrjään
Aamulehden ex-päätoimittaja Jussi Tuulensuu kummeksuu Ylen toimintaa tuoreessa kohussa, joka liittyy Ylen päätoimittajan Riikka Räisäsen matkusteluun Euroopassa tuoreen miesystävänsä kanssa Ylen rahoilla.
Poliisi nappasi Helsingin yliopiston kunniatohtorin kiinni kahdesti – ensin Kööpenhaminassa, sitten Tukholmassa
Palestiina-huivin harteilleen kietonut ilmastoaktivisti ja kunniatohtori Greta Thunberg pidätettiin viime viikolla Israelin vastaisen mielenosoituksen aikana Tanskan pääkaupungissa Kööpenhaminassa. Thunberg on myös Suomen ja Ruotsin poliisin vanha tuttu.
Halla-aho: Arvelen, että moni muukin kuin persukansa alkaa ymmärtää Ylen prioriteetteja – ”Leikkausvaraa riittää myös tulevaisuudessa”
Samana päivänä kun maltilliset leikkaukset julkistettiin, Yle ilmoitti aloittavansa somalin- ja arabiankielisen uutispalvelun.
Antikainen: Yle on väärässä – uutiset somaliaksi ja arabiaksi eivät auta sopeutumaan suomalaiseen yhteiskuntaan
Torstaina 12.9. Yle ilmoitti aloittavansa arabian- ja somalinkieliset uutispalvelut 23.9. Yle perustelee päätöstään sillä, että se auttaa kyseisiä kieliä puhuvia sopeutumaan yhteiskuntaan ja ymmärtämään paremmin suomalaista elämäntapaa. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mielestä somalian- ja arabiankielisten uutisten lisääminen ei edistä maahanmuuttajien integroitumista suomalaiseen yhteiskuntaan ja kulttuuriin.
Purra oudoksuu Ylen valikoivaa tarmokkuutta – Jos väläytetään jopa Pikku Kakkosen tai MM-hiihdon lakkauttamista, miten rahaa ja energiaa riittää somalian- ja arabiankielisiin uutislähetyksiin?
Yle ilmoitti torstaina aloittavansa somalin- ja arabiankielisen uutispalvelun. Ylen Ykkösaamussa tänään vieraillut puheenjohtaja, valtionvarainministeri Riikka Purra oudoksuu Ylen valintoja,
Nuorisokoteja myydään rikollisjengeille: ”Todellisuus muistuttaa karmeaa pilaa”
Netin .se-päätteisillä kauppapaikoilla saattaa tulla vastaan otsikko: ”Hyvämaineinen ja erittäin kannattava nuorisokoti myynnissä – luvat kunnossa”. Ostajaksi kelpaa kuka vain – vaikka jengirikollinen. Ruotsin poliisin mukaan useita kuntien ja valtion rahoittamia nuorisokoteja pyörittääkin jo järjestäytynyt rikollisuus.
Vihersiirtymän vaikeudet kasaantuvat – akkutehdas kuilun reunalla: ”En ihmettele, jos konkurssi olisi edessä puolen vuoden sisällä”
Kiinalaisautojen esiinmarssi kiristää kilpailua autonvalmistajien välillä. Eurooppalaiset sähköautojen valmistajat leikkaavat tuotantoaan. Vuonna 2025 tuotetaan viisi kertaa kysyntää enemmän akkukennoja. Vihreän siirtymän vauhtisokeus voi käydä kalliiksi sijoittajille ja akkutehtaiden työntekijöille.
Päivän Pointti: Elokapina huutelee herkästi omien oikeuksiensa perään, mutta loukkaa samalla tietoisesti muiden liikkumisvapautta
Elokapina-liike vähät välittää muiden ihmisten oikeudesta liikkua kaupunkialueella, koska elokapinalaisten mukaan liikkumisen vapaus saa väistyä elokapinalaisten oikeuksien tieltä. Äskettäin Elokapina on vaatinut syytesuojaa syyttäjälaitokselta.