Artikkeli kuva

MATTI MATIKAINEN

Juha Väätäisen sairausloma jatkuu

13.02.2014 |13:17

Perussuomalaisten kansanedustaja, eurovaaliehdokas Juha Väätäinen on toistaiseksi sairauslomalla Malagassa tapahtuneen kaatumisensa vuoksi. Jatkotutkimukset aloitetaan tämän viikon perjantaina Helsingissä neurologian erikoislääkäreiden toimesta, minkä jälkeen selviää, mikä Väätäisen tila tällä hetkellä on ja minkälaisia jatkotoimenpiteitä mahdollisesti tarvitaan.

– Onko se sitten lepoa, kuntoutusta, molempia tai jotain muuta, sitä en tiedä, Väätäinen sanoo ja toteaa noudattavansa asiantuntijoiden neuvoja.

Väätäisen eurovaalikampanja on keskeytetty toistaiseksi.

-Toivuttuani aion olla täysillä mukana eurovaalikampanjassa, mielessäni vain puolueen maksimimenestys, Väätäinen toteaa ja kertoo tavoitteen olevan, että perussuomalaisista tulee vaalien myötä suurin EU-puolue.

Väätäisen henkilökohtainen tavoite on tulla valituksi Brysseliin 50 000 äänellä.

– Huhut kuolemastani ovat ennenaikaisia ja vahvasti liioiteltuja, Väätäinen toteaa pilke silmäkulmassa.

Sairauslomastaan huolimatta Väätäinen osallistuu tänään normaaliin tapaan perussuomalaisten eduskuntaryhmän ryhmäkokoukseen, jonka jälkeen hän toimittajien tavoitettavissa.

PS VERKKOTOIMITUS


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa

12.12.2024 |17:15

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää