Artikkeli kuva

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Joukkotappelut Alahärmän koulukeskuksessa työllistävät poliisia – vanhemmat huolissaan: “Vastaanottokeskuksessa jatkuvasti ongelmia”

25.09.2017 |13:24

Kauhavan Alahärmällä järjestettiin perjantaina rauhanomainen mielenilmaus koulurauhan puolesta. Huolestuneiden vanhempien järjestämän joukkovoimannäytteen taustalla ovat Alahärmän koulukeskuksessa sattuneet turvapaikanhakijoiden ja härmäläisten koululaisten väliset joukkotappelut, joiden rauhoittamiseksi tarvittiin lopulta poliisia.

Turvapaikanhakijat hyökkäsivät

Tapahtumat saivat alkunsa maanantaina 4.9. ilmeisesti erään turvapaikanhakijaoppilaan syljettyä suomalaisen opiskelijatytön päälle, josta lukiolaispoika oli käynyt turvapaikanhakijoita suullisesti huomauttamassa. Sen jälkeen turvapaikanhakijat olivat hyökänneet lukiolaispojan kimppuun.

Tilanne kehittyi kunnon joukkotappeluksi, joka jatkui vielä seuraavalla välitunnilla. Tappelun tuoksinassa purtiinkin ja ainakin lukiolaispoika sai vammoja. Lopulta tilanteen rauhoittamiseksi tarvittiin poliisin väliintuloa.

– Samana iltana järjestettiin Road Housessa tilanteen johdosta epävirallinen infotilaisuus, jossa rehtori kertoi vanhemmille koulun version tapahtumista. Paikalla oli satakunta huolestunutta vanhempaa, kertoo Kauhavan Perussuomalaisten puheenjohtaja Risto Mattila.

Mielenilmaus koulurauhan puolesta

Väkivaltaiset turvapaikanhakijaoppilaat erotettiin koulusta määräajaksi eivätkä ilmeisesti enää palaa Kauhavan koulukeskukseen. Osa vanhemmista on kuitenkin edelleen sen verran huolissaan koulussa ja vastaanottokeskuksen liepeillä ilmenevistä levottomuuksista, että Kauhavalla järjestettiin rauhanomainen joukkovoimannäyte koulurauhan puolesta.

Vanhempien huolet saivat lisäpontta, kun erään turvapaikanhakijaoppilaan hallusta takavarikoitiin puukko.

Tapahtuman järjestäneet huolestuneet vanhemmat eivät esiintyneet omilla nimillään, ja itse tilaisuudessa oli kaikenlaiset poliittiset tunnukset kielletty. Paikalle oli saapunut parisataa henkilöä niin Kauhavan ja Alahärmän alueelta kuin kauempaakin Suomesta. Myös Kauhavan Perussuomalaiset olivat tilaisuudessa paikalla.

– Joukkovoimannäyte oli hyvin järjestetty ja sujui asiallisesti. Siellä oli teltoilla äänentoistolaitteet ja tarjolla kahvia, poliisikin oli paikalla turvallisuuden takaajana, Mattila kertoo.

Tiedottamisen puute lietsoo epävarmuutta

Kaupungin edustajat joutuivat vastaamaan alahärmäläisten tiukkoihin kysymyksiin. Erityistä närää paikallisissa herätti tiedottaminen tai pikemminkin sen puute.

Liikkeellä oli ollut muun muassa sellaista huhua, että opettajia olisi kielletty puhumasta julkisesti koulussa ilmenevistä ongelmista.

– Vastaanottokeskuksesta ei mitenkään tiedoteta esimerkiksi siitä, paljonko siellä on turvapaikanhakijoita tai moniko on saanut kielteisen päätöksen. Lehdistä sitten saa lukea, paljonko tänne ollaan siirtämässä väkeä muista keskuksista, Mattila toteaa.

– Moni ihmettelee, miksi vastaanottokeskuksen alueella vierailee toistuvasti poliiseja ja erilaisia hälytysajoneuvoja, vaikka annetaan ymmärtää, ettei mitään ole sattunut. Silloin lähtevät leviämään osatotuudet faktoina, joka ei varmasti palvele kenenkään etua.

Mattila on kuullut, että mielenilmauksia tullaan näkemään lisää, jos Kauhavan päättäjät eivät saa tilannetta kuriin.

Perussuomalaisten varoituksia ei otettu todesta

Kauhavan Perussuomalaiset vastustivat jyrkästi vastaanottokeskuksen tulemista Kauhavalle pari vuotta sitten ja Mattila henkilökohtaisesti keräsi yli kaksituhatta nimeä vastaanottokeskusta vastustavaan adressiin.

Riittävän moni ei kuitenkaan ottanut perussuomalaisten varoituksia tarpeeksi tosissaan ja nyt lieveilmiöiden kanssa on opittava elämään.

– En halua yleistää, sillä Alahärmän nivelluokalla opiskelevissa turvapaikanhakijoissa on myös paljon sellaisia, jotka haluavat aidosti opiskella ja integroitua suomalaiseen yhteiskuntaan. Pahimmat ongelmatapaukset, kuten nämä joukkotappeluun osallistuneet nuoret, ovat tulleet suoraan vastaanottokeskuksesta, ilman minkäänlaista valmistavaa koulutusta. Tässä on sivistysjohdolla harkintakyky pettänyt täydellisesti, sanoo Mattila.

Lasten joukossa jopa täysi-ikäisiä

Virallisten lähteiden mukaan koulusta erotetut turvapaikanhakijat ovat olleet iältään noin 14-16-vuotiaita, mutta Road Housen infotilaisuudessa koulunkin taholta myönnettiin, että ainakin osa oli todennäköisesti valehdellut ikänsä todellista nuoremmaksi.

Lasten joukossa on siis hyvinkin saattanut olla jopa täysi-ikäisiä turvapaikanhakijoita, olihan Turun puukottaja Abderrahman Bouananekin käynyt peruskoulua päälle parikymppisenä.

Kauhavan Perussuomalaiset ovat koko ajan olleet hyvin tietoisia koulussa ja vastaanottokeskuksen liepeillä esiintyvistä ongelmista ja olleet aktiivisia valtuustossa, jotta asioihin puututtaisiin. Ongelmana on ollut saada muutkin valtuustoryhmät ymmärtämään tilanteen vakavuus.

– Meiltä on tulossa aivan lähiaikoina valtuustoaloite asiaan liittyen, Mattila kertoo.

Artikkelia muokattu 25.9.2017 klo 15.11.

MIKA MÄNNISTÖ


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa

12.12.2024 |17:15
4.
Suomen uutiset logo

Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille

11.12.2024 |16:56

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää