

MATTI MATIKAINEN
Jorma ”Remontti-Reiska” Piisinen: ”Äänestäjiltä saatiin huikea luottamuksen osoitus”
Rakennusalan yrittäjä Jorma Piisinen nousi 7 118 äänen rytinällä eduskuntaan Uudeltamaalta. Osana laajempaa perussuomalaisten vaalikampanjaa Piisinen rakensi oman vaalityönsä kolmen t:n varaan, eli talous, terveys ja turvallisuus. Myös EU-parlamentin päätöksestä asettua tukemaan energiatehokkuusdirektiivin uudistamista puhuttiin paljon vaaliteltoilla.
Jorma Piisinen sanoo, että ottaa vastaan kansanedustajan paikan nöyrän kiitollisena. Hän muistuttaa, että eduskuntaan nouseminen vaatii kuitenkin kovaa jalkatyötä jokaiselta ehdokkaalta.
– Aiemmasta televisiotyöstä minulla oli jonkin verran tunnettavuutta, mutta vaalikampanjan eteen olen tehnyt todella paljon. Melkein joka viikonloppu olen ollut jossain päin Uudenmaan alueella tapaamassa äänestäjiä. Kenttätyötä siis ja myös somea, sen verran kuin sitä osaan. Äänestäjiltä saatiin nyt puolueelle huikea luottamuksen osoitus.
EU-asioissa pitäisi olla ajoissa hereillä
Piisinen rakensi oman kampanjoinnin kolmen t:n varaan, eli talous, terveys ja turvallisuus. Näiden lisäksi maaliskuussa mukaan puheenaiheeksi tuli myös EU-parlamentin päätös asettua tukemaan energiatehokkuusdirektiivin uudistamisesta.
– Siitä olen saanut puhua oikeastaan koko ajan, eli mitä päätös merkitsee kotimaiselle omakotitaloasujalle ja ylipäätään suomalaisille, Piisinen sanoo.
Hän pitää EU-parlamentin hyväksymää ehdotusta järjettömänä muun muassa siksi, että ehdotus merkitsisi toteutuessaan aivan valtavia pakkoremontteja sellaisillekin rakennuksille, joille ei jatkossa ole mitään käyttöä.
– Näissä asioissa pitäisi olla tarkempana ja hereillä oikeaan aikaan. Viestiä pitäisi viedä reippaammin EU-parlamenttiin Suomen mepeille, että he paneutuisivat paremmin asioihin ja ajattelisivat suomalaisten etua. Ettei kävisi aina niin, että suomalaisille epäedulliset päätökset hyväksytään kauniisti hymyilemällä.
Ympäristövaliokunta kiinnostaisi
Piisinen on jo Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen aluevaltuutettu sekä myös Järvenpään valtuuston jäsen. Kansanedustajan tehtävä on uusi. Piisinen ei ole miettinyt tulevaa eduskunnassa muuten kuin että toiminta ympäristövaliokunnassa kiinnostaisi häntä.
– Omaa vahvaa osaamisaluettani on tietenkin rakentamiseen ja remontointiin liittyvät asiat. Asiat kuitenkin selviävät ajallaan, ja nähtäväksi myös jää, onko perussuomalaiset mukana hallituksessa vai jäämmekö oppositioon. Jos jäämme hallituksen ulkopuolelle, sitten aletaan vääntämään hallituksen esitysten sisällöstä.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- energiatehokkuusdirektiivi pakkoremontit Jorma Piisinen veronmaksajat Ympäristövaliokunta EU-politiikka Turvallisuus Terveys talous eduskunta
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ruotsalaiskommentit vaalitulokseen: Virta vie oikealle – hallituksen muodostaminen saattaa kestää kuukausia

Perussuomalaisille 16 uutta kansanedustajaa – Sara Seppänen nousi Lapin äänikuningattareksi

Uusi kansanedustaja Miko Bergbom: ”Äärimmäisen kiitollinen fiilis”

Wille Rydman: ”Hieno ilta isänmaan tulevaisuudelle”

Perussuomalaisten nuorin kansanedustaja Joakim Vigelius ajaa vastuullista taloudenpitoa ja tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa: ”Näistä aion puhua seuraavat neljä vuotta”

Kaksi uutta kansanedustajaa ja lisää kannatusta Keski-Suomessa: ”Muutosta haluttiin”

Leena Meri: Toimivaa hyvinvointiyhteiskuntaa ei voi olla, jos talous ei ole terveellä pohjalla

Ruotsalaislehti: ”Sanna Marin oli tarpeeksi tunteeton vaatimaan taktista äänestämistä perussuomalaisten pysäyttämiseksi”

Antikainen: Onko vasemmisto jo sytyttämässä punaista lyhtyä kapinan merkiksi?
Viikon suosituimmat

Väite: FBI viritti Trumpin kampanjatiimille “hunaja-ansan” kahdella naisagentillaan
Muutoksen tuulet puhaltavat myös FBI:ssa. Liittovaltion poliisin kaksi ylintä johtajaa on vaihdettu Trumpin luottomiehiin. Washington Times -lehden väitteen mukaan FBI on aloittanut tutkinnan vuonna 2015 alkaneesta salaisesta solutusoperaatiosta, jossa FBI:n aiempi pääjohtaja viritti Trumpin kampanjatiimille "hunaja-ansan" kahta naisagenttia käyttäen.

Yle valkopesee ja vähättelee maahanmuuttajien väkivallan uhreja – Sanna Antikainen: “Ilmeisesti Ylen leikkauksia on edelleen syytä jatkaa”
Saksassa tehdään tilastojen mukaan joka päivä noin 26 vakavaan loukkaantumiseen johtavaa veitsi-iskua. Yli puolet niistä on ulkomaalaisten tekemiä. Poliisitilastojen vääristymä pahentaa tilannetta, sillä kaksoiskansalaiset luokitellaan saksalaisiksi. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Yleisradion 24.2. julkaisemaa uutista, jossa se vähättelee Saksan maahanmuuttotilanteen vakavuutta ja esittää virheellisiä syitä Kristillisdemokraattiseen unioniin eli CDU:hun kuuluvan Friedrich Merzin suosiolle.

Iranilais-suomalaiset ihmettelevät, miksi Yle edistää Iranin islamistisen hallinnon propagandaa – jutussa haastateltu professori ylistänyt myös Hamasin terrori-iskuja
Ylen julkaisema artikkeli sai iranilais-suomalaiset ihmettelemään, onko juttu vahingossa julkaistu.

Analyysi: Euroopan merkittävin maa käy vaaleihin – Saksa on menettänyt maahanmuuton kontrollin täysin
Saksa äänestää tänään ennenaikaisissa liittopäivävaaleissa. Valtiovarainministerin erityisavustaja Mikael Lith analysoi kirjoituksessaan poliittista tilannetta.

BBC hyllytti Hamasin propagandaksi paljastuneen Gaza-dokumentin – päähenkilö olikin Hamas-johtajan poika
BBC maksoi dokumentin, jonka päähenkilöä esitti Hamas-johtajan poika. Päivä BBC:n julkaiseman dokumentin “Gaza: How to Survive a Warzone” ("Gaza: Kuinka selviytyä sotavyöhykkeellä") jälkeen brittiläinen journalisti David Collier paljasti dokumentin terroristikytkökset Hamasin johtoon. Hän kertoi viestipalvelu X:ssä, että 14-vuotias englanninkielinen kertoja Abdullah on Hamasin maatalousministerin Ayman al-Yazourin poika. Hän esiintyy dokumentissa Zakaria-nimellä.

VTT Pasi Holm: Tukipaketteja saaneet maat hyötyivät Suomen kustannuksella
Finanssikriisin jälkeen puhkesi eurokriisi 2010-luvun alussa. Heikoimmat kriisimaat olivat Kreikka, Espanja ja Portugali. Maat saivat muilta euromailta erilaisia tukipaketteja, ja ne joutuivat tasapainottamaan julkista talouttaan euromaiden ohjauksessa. VTT Pasi Holm tarkastelee sitä, miten näiden maiden kansalaisten ostovoima on kehittynyt kriisivuosien jälkeen.

Miko Bergbom arvosteli vasemmiston harjoittaman maahanmuuttopolitiikan hedelmiä: On saatu aikaan ilmiöitä, jotka eivät kuulu tähän yhteiskuntaan
Eduskunnassa käsiteltiin eilen hallituksen esitystä rikoslain muuttamiseksi nuoriso- ja jengirikollisuuden osalta. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom tylytti omassa puheenvuorossaan vasemmistolaisen maahanmuuttopolitiikan tuloksia, minkä vuoksi suomalaiseenkin yhteiskuntaan on jo päässyt juurtumaan ilmiöitä, jotka eivät tänne kuulu.

Ranskan hallitus aikoo kiristää maahanmuuttolakeja islamistisen veitsi-iskun jälkeen: ”Mitta on nyt täysi”
Algerialaismies puukotti hengiltä yhden ja haavoitti kolmea ihmistä lauantaina Mulhousen kaupungissa. Murhaajaa oli yritetty turhaan karkottaa Ranskasta 14 kertaa. Ranska uhkaa nyt Algeriaa vastatoimilla, jos maa ei suostu vastaanottamaan karkotettuja kansalaisiaan.

Matti Putkonen: Ryhmärahat vai ”mummoralli” on kepun oma valinta

Vilhelm Junnila: Tätä Ukrainan ja Yhdysvaltojen mineraalisopimus tarkoittaa
Geopolitiikkaan syvällisesti perehtynyt kansanedustaja Vilhelm Junnila (ps.) analysoi Yhdysvaltain ja Ukrainan välisestä mineraalisopimusta.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää
PS Naiset 3/2024

Lue lisää