Joko ylikorostunut tulonjakopolitiikka tuhosi järkevän taloudenpidon Suomessa? – ”Ne, jotka kiivaimmin vaativat verotuksen kiristämistä, ovat niitä, jotka eivät itse maksa veroja”

Turun yliopiston kansantaloustieteen emeritusprofessori Matti Virén tarkastelee ajatuspaja Suomen Perustan tuoreessa julkaisussa Suunnitelmataloutta, maahanmuuttoa vai lisää lapsia? Suomessa vuosikymmeniä harjoitetun tulonjakopolitiikan seurauksia taloudelle, kansalaiskeskustelulle ja poliittiselle kulttuurille. Virén huomaakin, että moni poliitikko on haistanut, että kateus on syvällä monien suomalaisten sydämissä.

– Miten poliitikot edes tulisivat toimeen ilman tuttuja fraasejaan ”Köyhät köyhtyvät, rikkaat rikastuvat”, ”Köyhiltä leikataan, rikkaille annetaan” ja ”Naisten euro on vain 80 senttiä”. Poliitikkoa, joka vappujuhlissa julistaa, että pidetään köyhien puolta ja otetaan rikkailta, ei pidetä populistina vaan empaattisena, köyhän kansan tunteiden tulkitsijana.

Vaikka poliitikkojen laskutaito on vähän niin ja näin, kaikki kuitenkin oivaltavat, että ylin viidennes tulonsaajista maksaa oikeastaan kaikki verot, Virén kirjoittaa.

– On tietenkin suoranainen poliittinen itsemurha puolustella heitä, joten kannattaa olla ”pienen ihmisen puolella”, koska äänet ratkaisevat, kuka saa vallan. Ja tietenkin tilanne on se, että ne, jotka kiivaimmin vaativat verotuksen kiristämistä, ovat niitä, jotka eivät itse maksa lainkaan veroja. Toisten housuilla on kiva istua nuotioon.

– Sama näkyy luonnonsuojelussa. Kiivaimmin metsien suojelua kannattavat ja hakkuita vastustavat ne, joilla itsellään ei ole pienintäkään maatilkkua, tai samalla tavalla kiivaimmin mahdollisimman suuria susi-, peura- ja hirvimääriä kannattavat ne, joiden kosketus luontoon rajoittuu television luonto-ohjelmien katseluun.

Huippuosaajat eivät tule Suomeen maksamaan muiden laskuja

Ylikorostuneen ”tulojako ensin” -ajattelun pohjalta onkin hieman absurdia, että Suomessa usein esitetään hurskaita toivomuksia, että Suomeen tulisi ulkomailta korkeasti koulutettuja osaajia ja menestyviä yrittäjiä, Virén huomauttaa.

– Miksi ihmeessä he tulisivat? Jos he osaisivat suomen kieltä, he huomaisivat pian, että heitä toivotaan tänne vain muiden ihmisten laskujen maksajiksi. Kuka tulee maahan, joka on parin sijoituksen päässä Euroopan kalleimman ja ankarimmin verotetun maan kärkisijasta?

– Ne humoristit, jotka haluavat kiistää tämän tosiasian, ovat keksineet, että suomalaisten rasismi saa potentiaaliset ”elonmuskit” kääntymään kantapäillään, mutta tieteellistä näyttöä väitteen tueksi ei ainakaan vielä ole ilmestynyt. Samaan hengenvetoon he vastustavat viimeiseen asti työperäisen maahanmuuton tulorajan nostamista edes muutamilla sadoilla euroilla.

Hyvinvointivaltio ruokkii jo moraalikatoa

Ylikorostunut ”tulojako ensin” -ajattelu ei ole vain poliittista debattia turmeleva asia, vaan asia, joka estää monia sinällään järkeviä talouspoliittisia toimia, Virén kirjoittaa ja mainitsee muutamia esimerkkejä.

– Lapsilukua lisäävät toimet törmäävät vastarintaan siksi, että suoria tai epäsuoria tukia voi mennä varakkaille. Yritysverotusta ei voi keventää yritysten houkuttelemiseksi Suomeen, koska se ”hyödyttäisi rikkaita”. On parempi, että lääkäri tekee vain 3- tai 4-päiväistä työviikkoa kuin että hän kevyemmän verotuksen systeemissä tekisi pidempää työviikkoa ja – mikä pahinta – rikastuisi.

Tukevasti vasemman laidan käsissä oleva media on tietenkin täysin rinnoin mukana propagoimassa narratiivia kauheista epäoikeudenmukaisuuksista ihmisten jokapäiväisessä elämässä.

– Toki aina löytyy ihmisiä, joita elämä kolhii, mutta onko kohtuullista olettaa, että ”hyvinvointivaltion” tehtäviin kuuluu kompensoida kaikki ihmisten epäonnistumiset? Jos näin tehtäisiin, millainen moraalikato siitä seuraisi? Ja kuka sen maksaisi? Virén kirjoittaa.

Talousjärjestelmässä moraalikato viittaa tilanteeseen, jossa joku toimija hyötyy aiheettomasti toisista tai pystyy itse ottamaan riskejä, joiden realisoitumisesta vastuun kantaa aina joku toinen. Kyse on siis omavastuun puuttumisesta tai heikentymisestä.

Liiallinen verotuksen progressio tekee kaikista köyhiä

Verbaalisella tasolla idea täydellisestä tasa-arvosta elintason suhteen saattaa joidenkin mielestä kuulostaa hyvältä, mutta onko meillä mitään näyttöä siitä, että jokin järjestelmä voi toteuttaa sen, Virén kysyy.

– Vasemmiston tapana oli aikanaan väittää, että vain sosialismi voi toteuttaa täydellisen tasa-arvon. Mutta se, mitä nyt tiedämme tuloeroista esimerkiksi Neuvostoliitossa, on ristiriidassa näiden olettamien kanssa. Tuloerot Neuvostoliitossa olivat vähintään samaa suuruusluokkaa kuin Keski-Euroopassa, eivätkä tilastot tietenkään kertoneet siitä, että sikäläisessä systeemissä olennaisempaa oli hyödykkeiden saatavuus kuin nimelliset tulot.

– Toinen perustavaa laatua oleva ongelma liittyy siihen, miten tuloeroja tasataan. Jos se tapahtuu esimerkiksi kiristämällä verotuksen progressiota, tuloksena on hyvinvointitappioiden kasvu, eli tasaaminen tulee ”kalliiksi”. Jolloin voi joutua kysymään, onko mitään mieltä politiikassa, joka onnistuu tasaamaan tulot niin, että kellään ei ole enää mitään.

Kaikista ihmisistä ei voi tehdä rikkaita, mutta kaikista voidaan kyllä tehdä köyhiä.

– Taloustiede ei anna meille vastausta, millainen tulonjaon pitäisi olla, mutta se kertoo kyllä, miten muutokset tulonjaossa tietyllä tavalla tehtynä vaikuttavat kokonaistuloihin. Eli pelkästään Excel-laskennalla tulonjakoa muuttavien toimien vaikutuksia ei voi selvittää, Virén kirjoittaa.