

Ruotsidemokraattien puheenjohtaja Jimmie Åkesson vieraili myös perussuomalaisten vaalitilaisuudessa Helsingissä. / LEHTIKUVA
Jimmie Åkessonin vaalivinkki: ”Menestys perustuu uskottavuuteen – olkaa oma itsenne ja puhukaa samaa kieltä äänestäjien kanssa”
Ruotsidemokraattien puheenjohtaja Jimmie Åkesson on tehnyt pitkän matkan politiikan hylkiöstä kansakunnan kaapin reunalle. Menestys on seurannut pitkäjänteistä työtä käsi kansakunnan pulssilla. Kuuntelemalla muita pääsee lopulta sinne, minne itse on ollut matkalla.
Perussuomalaisten neuvotteluhuoneen nurkassa istuu täysin rento ja hyväntuulinen ruotsidemokraattien puheenjohtaja. Siitäkin huolimatta, että taustalla häärii läjäpäin hermostuneita valtamedian tärkeitä toimittajia, jotka odottavat vuoroaan päästä haastamaan entistä poliittista hylkiötä ja Ruotsin nykyparlamentarismin ehkä merkittävintä vaikuttajaa.
Syksyn valtiopäivävaaleissa ruotsidemokraatit nousi maan toiseksi suurimmaksi puolueeksi. Taakse jäi porvariallianssin keulakuva moderaatit, joka sittemmin muodosti hallituksen yhdessä kristillisdemokraattien sekä liberaalien kanssa.
Määrätietoinen työ tuotti tulosta
Vaalivoitto ei puheenjohtaja Jimmie Åkessonin mukaan ollut onnenkantamoinen, salaista menestyksen reseptiä ei ollut. Kyse on aina ollut määrätietoisesta ja analyyttisesta työstä.
– Ruotsidemokraatit on melko uusi puolue Ruotsin politiikassa, vaikka olemmekin olleet valtiopäivillä jo 12 vuotta. Olemme erottuneet vanhoista puolueista siinä, että puhumme sitä kieltä, mitä ihmiset keskenään turuilla ja toreilla puhuvat. Rikollisuudesta, maahanmuutosta puhutaan. Olemme rakentaneet omaa uskottavuuttamme näiden kysymysten ympärille ja äänestäjät ovat hyvinkin lojaaleja. Menestyksemme perustuu uskottavuuteen, se on reaalipoliittinen salaisuutemme.
– Jos on johdonmukainen ja seisoo sen takana mitä sanoo, niin saa ajan myötä kansalaisten luottamuksen. Meillä oli aikoinaan ongelmia, kuten uusilla puolueilla usein on, mutta nyt olemme Ruotsin toiseksi suurin puolue. Meillä on paljon vaikutusvaltaa hallitukseen ja alamme saamaan läpi tavoitteitamme. Se on seurausta todella pitkään kestäneestä työstä.
“Hallituksella ei ole enemmistöä kaikissa asioissa”
Ruotsidemokraatit on porvarihallituksen pönkäpuolue, joka äänestää hallituksen esitysten mukaisesti valtiopäivillä ennalta sovituista asioista. Ruotsin valtamedian mukaan kyse tosin on jopa siitä, että hallitus on käytännössä ruotsidemokraattien panttivanki. Åkesson puolestaan toteaa, että valtapoliittinen kuvio on monisäikeinen.
– Meillä on sopimus hallituksen kanssa eri asiakysymyksistä, joiden puitteissa voimme toimia yhdessä. Kriminaalipolitiikka, maahanmuuttopolitiikka, myös ympäristö- ja ilmastopolitiikka ovat sellaisia. Ja tietenkin talouspolitiikka sekä valtion budjetti.
– On myös kysymyksiä, joissa emme tee yhteistyötä ja niiden osalta olemme olleet enemmistössä esimerkiksi sosialidemokraattien ja muiden puolueiden kanssa. Hallitus ymmärtää ja hyväksyy sen, ettei sillä ole enemmistöä kaikissa asioissa.
Vastuutonta politiikkaa vuosikymmenten ajan
Porvarihallituksen ja ruotsidemokraattien yhteistyön keskiössä on maahanmuutto ja siihen liittyvät ongelmat. Kyse on valtakunnallisesti totaalisesta näkökulman muutoksesta. Uusi ja tiukka lainsäädäntö on tulossa mutta muutos vie aikansa.
– Meillä on ollut uskomattoman vastuutonta politiikkaa vuosikymmenten ajan. Lainsäädäntö vie aikansa ja kaikki ei vielä ole mallillaan. Aikaa myöten tulee tapahtumaan erittäin merkittäviä asioita tällä alueella.
– Pohjoismainen hyvinvointimalli on ainutlaatuista koko maailmassa ja sen eteen kannattaa kamppailla. Kun jokainen tekee velvollisuutensa, hän voi sen jälkeen nauttia myös oikeuksistaan.
Åkessonin mielestä Ruotsi on monella tapaa fantastinen maa. Metsään on kuitenkin menty yhdessä asiassa vuosikymmenten ajan. Yhteiskuntaan on rakennettu jännitteitä kehittyvistä maista vyöryneen maahanmuuton myötä. Kehitys on johtanut yhteiskunnan sirpaloitumiseen, jengeihin, slummiutumiseen ja klaanien valtaan.
– Lyhyellä tähtäimellä asialle ei voi mitään, mutta pitemmällä tähtäimellä kyllä. Tätä kehitystä Suomenkin kannattaa seurata. Suomi on kuitenkin Suomi ja täällä on onnistuttu hyvin monessa asiassa. Onkin hyvä jatkaa omalla tiellään sen sijaan, että kaiken aikaa seuraisi muiden maiden tilannetta Euroopassa.
Perussuomalaisuus vie pitkälle
Åkesson ei halua ryhtyä neuvomaan perussuomalaisia vaalitaiston tiellä. Hän viittaa omiin ja puolueensa kokemuksiin vuosien saatossa. Kannatus täytyy ansaita ja se onnistuu pitkäaikaisella ja johdonmukaisella työllä.
– Perussuomalaiset on jo nyt suuri puolue. Vinkkinä voin sanoa, että kannattaa vain jatkaa olemalla perussuomalainen. Suomi on esimerkillinen maa monessa mielessä ja sillä tiellä kannattaa jatkaa. Pitää olla itseluottamusta ja tehdä tarvittavat muutokset, eikä heittää pois hyviä asioita.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- pitkäjänteinen toiminta itseluottamus valtapolitiikka sirpaloituminen Ruotsin valtiopäivävaalit 2022 Ruotsin porvarihallitus pohjoismainen hyvinvointivaltio Moderaatit eduskuntavaalit 2023 slummiutuminen parlamentarismi Klaanit Kristillisdemokraatit rikollisjengit Liberaalit Jengirikollisuus Jimmie Åkesson Ruotsidemokraatit Rikollisuus maahanmuutto
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Demarit uskoo, että vihreä siirtymä toisi mukanaan talouskasvua – Purra pyysi saada näyttöjä: ”Vihreällä etuliitteellä veronmaksajan raha on aina halpaa”

Perussuomalaiset varoittanut katujengi-ilmiöstä jo vuosia – nyt on viimeinen hetki toimia puuttumalla juurisyihin eli maahanmuuttoon

Jimmie Åkesson haluaa samat säännöt kaikille: Ruotsissa asuminen ei kuulu ihmisoikeuksiin

Suomalaislapset maksavat kovaa hintaa epäonnistuneesta maahanmuuttopolitiikasta – Rantanen vaatii toimenpiteitä lasten väkivallan kitkemiseksi

Perussuomalaiset haluaa turvallisen Suomen – Meri: “Lopetetaan nykyinen löperö maahanmuuttopolitiikka”
Viikon suosituimmat

Garedew: Vanhemmilla on lakiin perustuva oikeus kieltää sateenkaari-ideologian opettaminen lapsilleen
Seta ry kiertää jälleen kouluja ja järjestää koulutuksia myös päiväkotien opettajille. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew vaatii loppua tälle lasten seksualisoinnille. Vanhemmilla on oikeus kieltäytyä vakaumuksensa vastaisesta materiaalista ja opetuksesta lapsilleen.

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa
Oikeudellista konsultointia tarjoavan oikeustoimiston neuvonantaja-asiantuntija-tittelillä esiintyvä henkilö markkinoi maahantulopaketteja Suomeen Iranissa ja Lähi-idässä. Helmikuun lopulla neuvonantajan Facebook-päivityksessä kerrottiin, että Suomi tarvitsee 60 000 maahanmuuttajaa vuosittain. Lisätietoja 4 500 euron hintaisesta maahantulopaketista saa 70 euroa maksavan puhelun kautta.

Yle-pomo Merja Ylä-Anttila skippasi viime viikolla kysymyksen Yleisradion vasenkallistumasta – ”Mikään tutkimus ei tällaista todista…”
EVA:n juuri julkaistu syksyn 2024 arvo- ja asennetutkimus paljastaa, että jopa 40 prosenttia suomalaisista katsoo Yleisradion uutisoinnin oleva vasemmalle kallellaan. Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu kysyi viime viikolla samasta asiasta Yleisradion toimitusjohtajalta Merja Ylä-Anttilalta, joka tuolloin katsoi, että kysymykseen vastaaminen on hankalaa.

Päivän pointti: Helsingin Sanomat ilmastosyyllistää ja leimaa suomalaiset tuholaisiksi – vaikka Suomi on hiilinegatiivinen maa

SDP jälleen turpo-kuutamolla – kun Lulu Ranne totesi, ettei suomalainen puolustusteollisuus välttämättä hingu työntekijöiksi venäläisiä, demarit menivät välittömästi epäkuntoon
Vaikuttaisi itsestäänselvyydeltä, että suomalainen puolustusteollisuus toivoo työvoimaa, joiden lojaliteeteista voidaan kohtuullisella varmuudella mennä takuuseen. Yhtä lailla vaikuttaa itsestäänselvältä, etteivät Suomeen saapuvat venäläiset sattuneesta syystä ole puolustusvoimien ykkösrekryjä. Asian ääneensanominen aiheutti kuitenkin Hämeenlinnan valtuustossa melkoisen demariäläkän.

Kansalaisaloitteen tekijät: Ylen rahoitusta leikattava Ruotsin tasoon eli 76 euroon per asukas
Yle kuriin nyt! -kansalaisaloitteen laatijoiden mielestä Yleisradio on tietoisesti hakenut säästöjä kaikista näkyvimmistä ja suosituimmista toiminnoista esimerkiksi irtisanomalla työntekijöitä ja vihjaamalla katsojaluvuiltaan suosituimpien ohjelmien lopettamiseen.

Musk-viha roihuaa ja Teslat palavat – erityisesti transseksuaalit vihaavat maailman rikkainta miestä
Elon Muskin omistaman yrityksen valmistamat sähköautot ovat joutuneet vasemmistolaisten vihan kohteeksi. Tesloja on naarmutettu, sotkettu maalilla ja tuhottu polttopulloilla. Erityisesti transseksuaalit tuntuvat vihaavan Elon Muskia. Tuleeko Tesla-mellakoista uusi Black Lives Matter -ilmiö?

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Superin julkaisema tuore selvitys viimeistään osoittaa kaikille, että sotealan ongelmia ei ole mahdollista korjata siten, että alalle aktiivisesti haalitaan henkilökuntaa maailman toiselta puolelta. Vielä eduskuntavaalien 2023 alla monet eturivin poliitikot kuitenkin pyrkivät kiistämään kielitaidottomien hoitajien työyhteisölle aiheuttamat ongelmat ja työyhteisölle kasaantuvan lisäkuorman.

EVA:n tutkimuksen tulos on karua luettavaa Ylestä – Vigelius: ’’Puolueellisuus ei kuulu verorahoitteiseen mediaan’’
Tänään julkaistun EVA:n Arvo- ja asennetutkimuksen mukaan jopa 40 prosenttia suomalaisista arvioi Yle Uutisten painottavan tiedonvälityksessään vasemmistolaista näkökulmaa.

Yle painostaa hallitusta likaisilla menetelmillä – Antikainen: Johtajat vaihtoon
Yleisradion toiminnassa on havaittu vakavia epäkohtia muutosneuvotteluiden jälkeen, ja irtisanomisten perusteet ovat herättäneet runsaasti kysymyksiä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii, että Ylen tulee leikata kustannuksiaan hallinnon ja byrokratian puolelta sen sijaan, että se lakkauttaa suositut ohjelmat ja irtisanoo arvostettuja toimittajia.