

LEHTIKUVA
Jimmie Åkesson vaatii loppua juutalaisvastaisille mielenosoituksille Göteborgissa: ”Kyse on anarkiasta”
Lähi-idän veriset yhteenotot heijastuvat monikulttuurisen kansankodin arkeen ja lisäävät vastakkainasettelua eri väestöryhmien välillä. Erityisen selkeästi tämä näkyy Etelä-Ruotsin suurissa kaupungeissa. Göteborgissa kuukausikaupalla jatkuneet mielenosoitukset ovat saaneet valtakunnan poliitikotkin liikkeelle.
Etelä-Ruotsin maahanmuuttajavaltaisissa kaupungeissa juutalaiset ovat jo pitkään tunteneet olonsa turvattomiksi aggressiivisten äänenpainojen ja vastakkainasettelun voimistuessa Hamasin terrori-iskun ja Gazan sekä Libanonin pommitusten myötä.
Erityisen kireä tunnelma vallitsee jo neljä kuukautta Göteborgin yliopiston kulmilla sijainneen telttaleirin haminoilla. Leiri pystytettiin protestiksi, koska yliopisto ei ole katkaissut yhteistyötään israelilaisten yliopistojen kanssa.
Juutalaisten mielestä leirin aggressiiviset mielenosoitukset saavat aikaan turvattomuutta ja muiden mielestä meno telttaleirissä häiritsee kaupunkikuvaa. Myös valtakunnan poliitikot ovat heränneet. Göteborg aikookin nyt lisätä antisemitismin vastaisia toimia kaupungissa.
”Kurin ja järjestyksen säilyttävä”
– Laiton mielenosoitus kirkuvine kuvineen ja iskulauseineen on jatkunut jo pitkään ja meno pelottaa juutalaisia. Haluaako Göteborg todellakin kulkea samaa tietä kuin sosialidemokraattinen Malmö ja saada juutalaiset tuntemaan itsensä uhatuiksi? kysyy hallituspuolue kristillisdemokraattien puheenjohtaja Ebba Busch Göteborgs Postenissa.
Hallitusta tukevan ruotsidemokraattien puheenjohtaja Jimmie Åkesson on hänkin suivaantunut antisemitismin kasvusta Ruotsista. Provokaatioita on tapahtunut muuallakin Ruotsissa ja kyse ei enää ole sananvapaudesta.
– Mielenosoituksiin on oltava erityislupa ja kurin sekä järjestyksen on säilyttävä. Göteborgissa. Näin ei nyt tapahdu ja sanoisin, että kyse on anarkiasta, Åkesson painottaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- telttaleiri Hamas terroristijärjestö viha Ebba Busch pelko Gaza sosialidemokraatit Libanon uhka Juutalaisvastaisuus Malmö Göteborg Antisemitismi Jimmie Åkesson Mielenosoitus Sananvapaus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Yhdysvaltojen yliopistomielenosoituksia suunniteltu kuukausien ajan – taustalla häärivät hämärät järjestöt

Vasemmisto marssi vappuna punalippujen alla vaatien vallankumousta – kulkueesta kuului juutalaisvastaista huutoa ja vaatimuksia Israelin valtion hävittämisestä

Jarkko Tontin Hamasin hyödylliset idiootit -kirjoitus todentaa neutraaliksi naamioidun journalismin seuraukset

Mielipide: Rasismikeskustelussa unohdettu ääriliikkeiden pääkohde

Tynkkynen: Juutalaisvastaisten oppimateriaalien tukeminen EU-varoista loputtava
Viikon suosituimmat

Käsittämätön kahakka vaaliteltalla – Sofia Virta usutti avustajiaan häiriköimään työtään tekevää toimittajaa – kameraa revittiin kädestä, naamaan läpsittiin vaaliesitteillä
”En ole 20 toimittajavuoden aikana nähnyt poliitikkoa, joka hoitaisi mediasuhteitaan yhtä ala-arvoisesti.”

Joka toinen somaliäiti Suomessa on yksinhuoltaja – onko yksinhuoltajuus oikeasti moniavioisuutta?
Ylen artikkeli vuodelta 2009 kertoi, että 46 prosenttia Suomessa asuvista somaliäideistä asui tuolloin yksin lastensa kanssa. Yhtenä selittävänä tekijänä jutussa pidettiin moniavioisuutta, sillä Suomessa voi kihlautua useamman henkilön kanssa.

Päivän pointti: Antti Lindtman sanoo vaalitentissä, ettei halua enempää humanitaarista maahanmuuttoa, kunnes puolueen raskaan sarjan kuiskaaja ilmoittaa, että kyllä haluaa – mistä oikein on kyse?

Luonnonvarakeskus ei vastannut määräajassa kansanedustajan tietopyyntöön susitietojen ristiriitaisuuksista – Antikainen: Salaileeko Luke jotakin?
Tiedotusvälineissä pohdittiin alkuvuodesta, miksi Luonnonvarakeskuksen (Luke) susien kanta-arvioiden määrän mukaan niiden lukumäärä ei ole Suomessa juurikaan kasvanut viime vuosina. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen lähetti Lukelle 24.3. virallisen tietopyynnön, jossa hän pyysi selvennystä susien määräarvioiden perusteista ja DNA-näytteiden käytöstä kanta-arvioissa. Luke toimitti vastauksensa tämän artikkelin julkaisemisen jälkeen.

Purra sai lapsen äidiltä tyrmistyttävän viestin – koulurauha oli jo valmiiksi mennyttä, kunnes opettaja esitti kummallisen pyynnön

Juontajamalli Sini Ariell vieraili eduskunnassa ja kertoi Australian woke-sekoilusta tavalla, joka sai jopa Juha Mäenpään hetkeksi hiljenemään (video)

Päivän pointti: Woke tuhoaa kaiken mihin se koskee, tällä kertaa Kallion ilmaisutaidon lukion oppilaiden mahdollisuudet itsensä ilmaisemiseen

Vihreät ajavat järjettömässä autovihassaan alas Helsingin katuverkostoa – ”Ei kiusattaisi enää autoilijaa”, vetoaa varatuomari

Vaalivalvojaiset – suora lähetys

Wille Rydman: Helsingin poliittisesta ilmapiiristä tulossa punavihreä – ”Ihmiset tulevat ainakin näkemään, mihin suuntaan Helsinkiä ei pidä viedä”
Perussuomalaiset saa Helsinkiin pienen valtuustoryhmän. - Teemme valtuustossa kaiken sen minkä voimme. Edustamme tervehenkistä sinivalkoista politiikkaa, ja pidämme ääntä senkin edestä, minkä vaalituloksessa menetimme, Wille Rydman sanoo ja kehottaa ammentamaan valituloksesta sisua.