Ruotsin porvarihallitus on ollut vallassa puoli vuotta ja tukipuolue ruotsidemokraattien puheenjohtaja suhtautuu muutoksen hitauteen tyyneydellä. Jos tahti ei muutu ja sovitut asiat hautautuvat selvityksiin, asiaan palataan seuraavissa vaaleissa. Ruotsidemokraatit on valmis johtamaan hallitusta.
Porvarilliset hallituspuolueet ja ruotsidemokraatit rustasivat yhdessä niin sanotun Tidö-sopimuksen, joka linjaa puolueiden yhteistyötä ja tavoitteita vaalikauden aikana.
Oppositiopuolueiden edustajat ovat tulittaneet Tidö-sopimusta oikein urakalla ja vihjaavat muun muassa siitä, että sopimuksessa mainitut ehdotukset tullaan hautaamaan erilaisiin tutkimuksiin ja selvityksiin.
Ruotsidemokraattien mukaan sopimus ja sen toteuttaminen olivat avain porvarihallituksen pystyttämiseen ja siihen, että se ylipäänsä pysyy vallassa.
Maahanmuutto jakaa mielipiteitä
Erityisesti hallituspuolue liberaalien on ollut vaikeata ottaa Tidö-sopimusta muuna kuin muistiona, joka suurin piirtein hiukan sinnepäin linjaa hallituksen työtä. Liberaalien puheenjohtaja ja työministeri Johan Pehrson onkin mediassa vähätellyt sopimuksen merkitystä.
-Olen todella hämmästynyt tavasta, jolla hän ilmaisee itseään, kummastelee ruotsidemokraattien puheenjohtaja Jimmie Åkesson Dagens Nyheterin haastattelussa.
-Luulen hänen tarkoittavan maahanmuuttopolitiikkaan liittyviä kysymyksiä. Se (Tidö-sopimus) on hyvin yksityiskohtainen, joten en ymmärrä hänen ajatteluaan, Åkesson lataa.
Sopimuksia on noudatettava
”Kaikki ottaa aikansa” Åkesson kommentoi tarvittavien muutosten hitautta. Kysymys on vaikkapa eri ammattiryhmien velvollisuudesta ilmiantaa tietoonsa tulleet, vailla oleskelulupaa maassa oleskelevat henkilöt.
-Minulle ei ole olemassa poikkeuksia. Jos olemme sopineet siitä, että ilmoittamisvelvollisuuden pitää koskea julkisen sektorin työntekijöitä, niin se myös koskee julkisen sektorin työntekijöitä. Hyväksyimme Tidö-sopimuksen, koska siinä on meille tärkeitä asioita ja ilman sitä hallitusvalta ei olisi vaihtunut.
Samaan syssyyn vaikeista asioista voisi listata vielä kansallisen kerjäyskiellon, turvapaikanhakuprosessin ulkoistamisen muille maille ja leikkaukset perheiden yhdistämisiin. Näistä kirjauksista ruotsidemokraatit eivät peräydy.
Ruotsidemokraateista hallituspuolue
Jimmie Åkesson on johtanut ruotsidemokraatteja 18 vuotta ja aikoo tehdä niin vastakin.
Yhteistyö hallituksen kanssa on puolestaan kestänyt puoli vuotta, ja ruotsidemokraattien johtajan mukaan paljoa ei ole saatu aikaan mutta ”prosessit ovat käynnissä”.
Åkesson ei ota nykyisyydestä paineita, mutta katse on jo tulevaisuudessa. Muutoksen aikaansaaminen olisi helpompaa, jos vallan kahva olisi oikeasti omassa kädessä.
”Ei koskaan osaksi eliittiä”
Jos oikeisto voittaa valtiopäivävaalit vuonna 2026 ja ruotsidemokraatit on suurempi kuin moderaatit, Tidö-sopimuksen osapuolten roolit vaihtuvat ja myös pääministeri.
-Se kuuluu asiaan, Åkesson kommentoi Dagens Nyheterissä.
Uutistoimisto TT:n haastattelussa hän täsmentää, ettei puolue tule kuitenkaan luopumaan ajattelunsa ytimestä:
-Meistä ei koskaan tule osa eliittiä, sellaisena kun me sen käsitämme.