Autojen tuhopoltot ovat arkipäivää ympäri Ruotsia. Myös ryöstöt, raiskaukset, murhat ja huumekauppa ovat osa kasvavaa jengirikollisuutta.
Järjestäytynyt rikollisuus riistäytynyt hallinnasta länsinaapurissa – Suomen on vältettävä Ruotsin virheet
Aiemmin hyvinvointivaltion mallimaana ja Pohjois-Euroopan lintukotona tunnetusta Ruotsista on muutamassa vuodessa tullut yksi Euroopan väkivaltaisimmista maista, jossa autot palavat, kranaatit räjähtelevät ja katujengien väliset aseelliset välienselvittelyt ovat arkipäivää.
Poliisihallituksen poliisitarkastaja Teemu Saukoniemen mukaan Suomessakin on todella syytä tarkkaan seurata, ettei Ruotsissa jo useamman vuoden jatkunut huolestuttava kehityssuunta rantautuisi Suomeenkin.
– Suomi on pidettävä sellaisena yhteiskuntana, että viranomaisilla pysyy tilanne hallinnassa, ei pelkästään poliisin vaan kaikkien viranomaisten hyvässä yhteistyössä alueen asukkaiden kanssa. Työtä on tehtävä päivittäin sen eteen, että luottamus poliisin ja eri yhteiskuntaryhmien välillä säilyisivät hyvinä, Saukoniemi sanoo.
Poliisille annettava riittävät resurssit
Nimenomaan järjestäytynyttä rikollisuutta vastaan voidaan parhaiten taistella rikostiedustelulla sekä ennaltaehkäisevillä toimenpiteillä. Myös tutkintatoimenpiteillä pystytään vaikuttamaan eri rikollisryhmien johtohenkilöihin ja saamaan takaisin näiden rikoksistaan saamaansa rikoshyötyä.
Poliisi tekee päivittäin ennaltaehkäiseviä toimia yhdessä muiden viranomaisten kanssa ja puuttuu mahdollisiin ongelmatilanteisiin ennen kuin ne ehtivät kärjistyä. Jotta poliisi voisi jatkossakin vastata kansainvälisen järjestäytyneen rikollisuuden haasteisiin, on sille turvattava myös riittävät voimavarat.
– Poliisien määrällä voidaan suoraan vaikuttaa ennaltaestäviin toimiin ja ne auttavat myös pitkäkestoisissa tutkinnoissa, Saukoniemi toteaa.
Neljäntyyppisiä jengejä
Saukoniemi ei omasta puolestaan halua ottaa kantaa siihen, miksi tilanne on Ruotsissa päässyt näin pahaksi, sillä asiaan liittyy monenlaisia näkökohtia ja Ruotsissa siitä on tehty paljon tutkimuksiakin. Rikollisryhmiä on monentyyppisiä ja niihin kuuluu sekä erilaisista etnisistä taustoista tulevia ihmisiä kuin kantaväestöäkin.
– Ruotsalaiset järjestäytyneet rikollisryhmät voidaan karkeasti jakaa neljään eri tyyppiin: klaanityyppiset etnisyyteen ja sukuihin perustuvat ryhmät, katujengit, joissa on paljon nuoria ja myös kantaväestöä mukana, moottoripyöräjengit sekä ammattirikollisten tiettyyn rikostyyppiin keskittyvät jengit, jotka tekivät aikoinaan esimerkiksi arvokuljetusten ryöstöjä, kertoo Saukoniemi.
Kierre johtanut ”no go -alueiden” syntymiseen
Saukoniemen mukaan syrjäytyminen on perimmäinen syy siihen, miksi yksittäiset henkilöt ajautuvat erilaisten rikollisryhmien jäseniksi.
Ruotsiin on syntynyt jo alueita, jotka ovat viranomaisten näkökulmasta hankalia paikkoja. Niiden syntymiseen on johtanut pidempi kierre, ja kun järjestäytynyt rikollisuus on saanut niissä yhä enemmän jalansijaa, on niistä tullut alueita, joissa paitsi poliisin myös muiden viranomaisten ja yhteiskunnallisten toimijoiden on hankala toimia.
– Ryhmissä on edustettuina useampia kansallisuuksia. Viimeisimpien tutkimusten mukaan ryhmissä on ollut edustettuna sekä ensimmäisen että toisen polven maahanmuuttajia, mutta ryhmiin kuuluu kantaväestöäkin. Esimerkiksi arvokuljetusryöstöihin erikoistuneiden ammattirikollisjengien jäsenissä oli paljon entisen Jugoslavian alueelta tulleita henkilöitä, Saukoniemi mainitsee.
Laittomien aseiden määrä kasvanut Suomessa
Ruotsin tilannetta mietittäessä on Saukoniemen mukaan kiinnitettävä erityistä huomiota ennaltaehkäiseviin toimenpiteisiin ja syrjäytymisen ehkäisyyn. Nuorella sukupolvella pitää olla muita vaihtoehtoja kuin järjestäytynyt rikollisuus.
– Ruotsissa on ollut keskustelua esimerkiksi ampuma-aseiden kantamisesta annettujen rangaistusten koventamisesta, ja sitä pitäisi meilläkin seurata, millaisia vaikutuksia sillä Ruotsissa on. Sitä en osaa sanoa, ovatko rangaistukset täällä Suomessa oikealla tasolla vai eivät, mutta laittomia aseita takavarikoidaan täälläkin yhä enenevässä määrin.
– Erityisestävyydellä voidaan mahdollisesti vaikuttaa impulsiivisiin väkivallantekoihin. Katuväkivalta ei täällä ole missään tapauksessa samalla tasolla kuin Ruotsissa, sanoo Saukoniemi.
Järjestäytyneet rikollisryhmät pyrkivät saamaan toiminnallaan taloudellista hyötyä esimerkiksi huumekaupan avulla. Pidemmällä aikajänteellä ne pyrkivät vaikuttamaan myös koko yhteiskunnan rakenteisiin. Varsinainen rikoshyödyn saaja voi olla kaukanakin esimerkiksi siitä tasosta, joka osallistuu rikoksen tekemiseen liikuttamalla tiettyä huumausaine-erää.
Lintukodosta helvetin esikartanoksi
Ruotsissa ammutaan aseilla suhteellisesti enemmän ihmisiä kuin missään muussa Länsi-Euroopan maassa. Tanska palautti rajavalvonnan Ruotsin rajalle sieltä tulevien pommiräjäyttäjien vuoksi, ja autojen tuhopoltot ovat lähes päivittäisiä.
Viime vuonna Ruotsissa tehtiin 162 räjäytysiskua, yli kolmesataa ampumista ja lähes 1 900 alle 18-vuotiaisiin kohdistunutta ryöstöä ja pahoinpitelyä. Niin uhrit kuin tekijätkin ovat yhä nuorempia, nuorimmat 11-vuotiaita.
Avoin huumausainekauppa rehottaa, ja raiskaukset kohdistuvat myös lapsiin. Kilpailevat jengit toimivat täysin muista ihmisistä piittaamatta.
– Poliisi ja pelastuslaitos eivät uskalla mennä kriisialueille yksin. Gettoutuminen ja slummiutuminen johtavat yhä enemmän jengien valtaan. Monet muuttavat pois noilta alueilta. Ruotsin hallitus on kuitenkin ollut asiasta hyvin hiljaa, kertoo perussuomalaisten poliisikansanedustaja, rikosylikonstaapeli Veijo Niemi.
Hallitus vaikenee
Sveriges Televisionin (SVT) toimittaja kysyi hiljattain Ruotsin pääministeri Stefan Löfvenilta, millaista vastuuta hän ja Ruotsin hallitus aikovat kantaa lisääntyneestä vakavasta väkivallasta.
Löfven yllätti kuulijat sanomalla, ettei vakava väkivalta hänen aikanaan ole Ruotsissa lisääntynyt.
– Pääministerin vastaus kuvastaa Ruotsin hallituksen linjaa, jota myötäilevät kriminologian professorit kertovat, että asioita ei riittävällä tasolla ole tutkittu. Kun heille osoitetaan ongelma-alueita ja maahanmuuttokeskittymiä, kommentti on, että ei ole tärkeää tietää, ovatko maahanmuuttajat yliedustettuina, Niemi sanoo.
Lehdistön otsikkoparadoksi
Huolestuneita ja asuinpaikallaan pelkääviä ihmisiä leimataan trolleiksi, populisteiksi ja pelottelijoiksi. Myös mediat ovat ristiriitaisessa tilanteessa tapahtumista uutisoidessaan. Lehdissä vallitsee otsikkoparadoksi: ”Neljä autoa syttyi palamaan” ja ”Jokin räjähti” ovat tyypillisiä otsikoita ruotsalaisissa lehdissä.
– Tunnetusta ruotsalaisesta poliisista tehtiin tutkinta, kun hän oli suljetussa tilaisuudessa asiallisesti analysoinut joukkoraiskausta myös kulttuurisena ilmiönä ja nähnyt poliisin päätehtäväksi kansalaisten suojelun. Ja että ensimmäisiä rikollisuudesta kärsijöitä ovat kriisialueiden muut maahanmuuttajat, Niemi kertoo.
Maahanmuuttajataustasta halutaan vaieta
Ruotsin rikollisuutta käsittelevää Tino Sanandajin kirjoittamaa ”Massutmaning”-kirjaa kieltäydyttiin ottamasta kirjastoihin, koska sen esiin nostamat tilastot viittasivat joidenkin mielestä rasismiin.
Kirjassa mainittiin muun muassa vakavista rikoksista tuomituista ulkomaalaisten osuudeksi 53 prosenttia, ja kerrottiin että rikollisjengeihin kuuluvista 76 prosentilla oli maahanmuuttajatausta. Kirjan mukaan 54 prosenttia maahanmuuttajista ei käy töissä ja maahanmuuttajat nostavat 60 prosenttia kaikista sosiaalituista.
– Kirjoittajan mukaan 80 prosenttia ruotsalaisista sanoo kannattavansa monikulttuurisuutta, mutta 80 prosenttia sanoo, ettei itse tee sosiaalista yhteistyötä ei-länsimaisten maahanmuuttajien kanssa. Eriytyminen on konkreettista, eivätkä toisen polven maahanmuuttajat ole integroituneet, Niemi toteaa.
Poliisi on akatemisoitu
Vuonna 2015 toteutettiin Ruotsin poliisijärjestelmän yhdistäminen. Uutta järjestelmää on kritisoitu lähipoliisimallin muuttamisesta toimistojohtoiseksi, vaikka toisin piti käydä. Huomattavan paljon poliiseja on eronnut tehtävästään.
Eräs eronnut kertoi syyksi sen, ettei poliisi saa olla poliisi vaan hoitaa enää vain hallinnollisia tehtäviä. Erään toisen kokeneen poliisin mukaan poliisi on akatemisoitu, vaikka poliisin työ on käsityötä.
– Työmatkat ovat samalla pidentyneet ja työ no-go-alueilla on muuttunut hengenvaaralliseksi. Ongelma-alueilla poliisi on myös voimaton, kun todistajat eivät uskalla puhua koston pelossa. Eräältä paikallista huumausainekauppaa paljastaneelta on kostoksi poltettu peräjälkeen jo neljä autoa.
– Rikosilmoituksesta yleinen lopputulema on ”tutkinta lopetettu” -ilmoitus. Aito lähipoliisitoiminta varmaankin hillitsisi rikollisuutta. Ruotsin ongelmalähiöissä sitä on vaikea enää toteuttaa, sanoo Niemi.
Tuomioiden koventaminen ei auta
Muutama kuukausi sitten Ruotsin hallitus julkaisi 34-kohtaisen ohjelman rikollisuuden torjumiseksi. Ohjelmaan kuuluu rikollisten seurantaa, yhteistyötä vartijoiden kanssa, kameravalvonnan ja poliisien määrän lisäämistä, todistajien suojelua, sosiaalisia toimintaorganisaatioita, koventuneita rangaistuksia ja niin edelleen.
Ihmetystä on herättänyt, että maahanmuuttajia ja heidän keskittymiään ei ohjelmassa mainita sanallakaan.
– Samanaikaisesti 14 poliisipäällikköä kertoi kokemuksiinsa pohjaten, että tuomioiden koventaminen ei auta jengirikollisuudessa. Tilalle tulee aina uutta, Niemi toteaa.
Ruotsin hankala taloustilanne nousee ohjelman toteuttamisen ongelmaksi. Vielä vuonna 2011 Ruotsin valtiovarainministeri kuvasi maataan rikkaaksi ”Euroopan tiikeritaloudeksi”, mutta nyt on syntynyt paljon lisäkustannuksia uusista poliiseista, oikeudenkäynneistä, vankeus- ja valvontatoimista sekä maastapoistamisista. Monet kunnat, jotka ottivat vastaan runsaasti pakolaisia, ovat nyt syvissä vaikeuksissa.
Tosiasiat on tunnustettava
Kun mietitään syitä ja seurauksia, eivät tosiasiat saa olla tabuja. Vuosina 2008-2015 pakolaisten vastaanotto Ruotsissa oli Euroopan suurinta suhteessa väkilukuun.
Maailmassa on paljon maita, joissa kilpailevien heimojen sekä uskonnollisten tai etnisten ryhmien väliset kriisit ovat jatkuneet vuosisatoja, eikä loppua näy. Ruotsiin on nyt syntynyt alueita, joissa tällaiset tilanteet vallitsevat.
– Monet Ruotsin kriisialueilla asuvat näkevät toivottomaksi sen, että alueet palaisivat entiselleen, Niemi sanoo.
Maahanmuuton alueellista keskittymistä vältettävä
Ruotsin poliisin operatiivinen johtaja kehotti neljä vuotta sitten Suomea välttämään maahanmuuttajien keskittymistä omille alueilleen. Ruotsin tilannetta hän piti erittäin vaikeana.
Ruotsin ”poliittisesti korrekti” linja ummistaa silmät tosiasioilta ei saa tulla Suomeen. Malmön, Göteborgin ja Tukholman ongelma-alueiden väkivalta esitetään Ruotsissa pääosin sosioekonomisena ongelmana, josta on täysin häivytetty eri kulttuurien uskonto-, etupiiri-, kosto-, suojeluraha- ja kunniataustat.
– Tilastollisesti pahimmat ongelma-alueet ovat kuitenkin maahanmuuttajakeskittymiä. Yksi keskittymä ei tosin ole ongelmallinen: Haparanda. Se kertonee jotakin kulttuurin merkityksestä. Ruotsin hallituksen “bortförklaring”, jossa selitetään pois ongelmat ja muutetaan ne vainoharhaisuudeksi, ei saa tulla Suomeen. Fokus vain rajojen valvonnasta on kohdistettava siihen, että Ruotsiin syntyneiden kaltaisia ongelma-alueita ei Suomeen synny, kertoo Niemi.
MIKA MÄNNISTÖ
Artikkeliin liittyvät aiheet
- no go -alueet pommit ampuma-aseet uhrit järjestäytynyt rikollisuus mellakat Malmö huumekauppa jengiväkivalta Tukholma Tuhopoltto Veijo Niemi Suomi Ruotsi perussuomalaiset Poliisi hallitus maahanmuutto
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Göteborgin autopaloista tuomio vain yhdelle – muut syytetyt vapautettiin
Rikollispomo kuoli luoteihin, myös toinen mies menehtyi ammuskelussa Norrköpingissä
Ruotsin turvallisuuspoliisi: Maassa jo nyt tuhansia radikalisoituneita – Isis-palaajat vain osa ongelmaa
Ovi Ruotsiin selällään: 122 000 uutta oleskelulupaa vuonna 2019
Aftonbladet selvitti nuorten henkirikollisten taustat: Jengi vie ja yhteiskunta vikisee
No nyt on mistä valita: Rikollisella 15 eri henkilöllisyyttä!
Oudon räjähdyksen syy selvisi Ruotsissa: Hienostokaupunginosan voimakkaan pommin kohteena oli huumeiden jakelupiste
Kunnan työntekijäliitto: ”On aivan tavallista, että bussikuskia syljetään Göteborgissa päin naamaa”
Kuntien taloushaasteet kasvussa – maahanmuuttajat putoavat Ruotsissa liian usein sopeutumistuelta toimeentulotuelle
Viikon suosituimmat
Jengiläinen: “En mene takaisin Haitiin!” – Trumpin rajapomo: “Kyllä menet”
Laittomasti maassa olevien rikollisten karkotukset on saatu käyntiin Yhdysvalloissa. Demokraattipoliitikot ja karkotettavat jengiläiset kiukuttelevat, mutta maahanmuuttopoliisit tekevät kiukuttelusta välittämättä ratsioitaan. Ensimmäiset palautuslennot on jo suoritettu onnistuneesti.
Tynkkynen saama viesti tyrmistyttää: “Poliisiammattikorkeakoulussa on alettu opettaa etuoikeuskehää, opiskelijat joutuvat kuuntelemaan saarnaa siitä, miten etuoikeutettuja he ovat”
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen julkaisi lauauntaina hämmästyttävän viestin. Tynkkysen julkaisemien tietojen mukaan Poliisiammattikorkeakoulussa on alettu opettaa etuoikeuskehää. Oppilaille saarnataan heidän etuoikeuksistaan ja he joutuvat tekemään kirjallisen tuotoksen, jossa he pohtivat omaa etuoikeutettua asemaansa.
Pikkutyttöjen joukkomurhaaja: “Hyvä että kuolivat! Olen niin iloinen!” – Southportin joukkomurhaan liittyy kummallisia salailuja
Southportin joukkomurhaaja tuomittiin elinkautiseen vankeuteen useista henkirikoksista, risiinimyrkyn valmistamisesta ja terroristisen aineiston hallussapidosta. Pikkutyttöihin kohdistunutta joukkomurhaa ei kuitenkaan itsessään pidetty terroristisena rikoksena. Murhaajan tiedetään olleen erittäin kiinnostunut historian suurista kansanmurhista. Hänen väitetään huudelleen koulussa "valkoisten kansanmurhaa". Monet britit kokevat, että murhaajan motiiveja on pyritty salailemaan.
Trump lakkautti UNRWA:n tuen – naispanttivankeja pidettiin vankina Pohjois-Gazan sairaalassa ja UNRWA:n leireillä
Kolme Gazasta vapautettua panttivankia kertoi tiistaina, että heitä pidettiin vangittuina YK:n alaisen UNRWA:n pakolaisleireillä. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump keskeytti ensi töikseen Yhdysvaltain rahoituksen UNRWA:lle presidentin asetuksella virkaanastujaispäivänään maanantaina.
Purra Educa-messuilla: ”Opettajat haluavat puhua kanssani maahanmuuton aiheuttamista ongelmista kouluissa”
Argentiinaan talousihmeen tuonut Milei: Epäonnistuneita valtioita ja instituutioita yhdistää henkinen sairaus nimeltä woke, joka on kääntänyt länsimaiset arvot päälaelleen
Argentiinan presidentti Javier Milei osallistui World Economic Forumin kokoukseen Davosissa ja piti maailman eliitin edessä räväkän puheen. Milei arvosteli feminismiin, DEI-periaatteisiin, ympäristöradikalismiin ja sukupuoli-ideologiaan liittyviä ilmiöitä ja luonnehti massamaahanmuuttoa sekä kulttuurista häpeää itsetuhoiseksi. Hän peräänkuulutti länsimaille historiallista muutosta – paluuta juurilleen.
Naispanttivangit joutuivat Gazassa kansan eteen lavalle Hamasin häpäisyseremoniaan – kaksi palestiinalaisvankia kieltäytyi lähtemästä israelilaisesta Keziotin vankilasta Gazaan
Tulitaukosopimuksen toinen Punaisen Ristin välittämä vankienvaihto tapahtui 25.1. Terroristijärjestö Hamas vapautti neljä naispanttivankia ja Israel vastineeksi 200 palestiinalaisvankia. Palestiinalaisvankien joukossa oli useita terrorismirikoksista tuomittuja. MTV Uutisten mukaan vapautettavien palestiinalaisvankien joukossa oli nimettömien lähteiden mukaan 120 vankia, jotka oli tuomittu elinkautiseen vankeuteen.
Donald Trump aloitti ennennäkemättömät toimet laittoman maahanmuuton kitkemiseksi – Antikainen toivoo Euroopan ottavan oppia Trumpin toimenpiteistä
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump aloitti virkaan astuttuaan 20.1. ennennäkemättömät toimet laittoman maahanmuuton kitkemiseksi. Rajalle on lähetetty joukkoja, ja maahanmuuttoviranomaiset suorittavat laajoja ratsioita. Laittomia maahanmuuttajia tullaan karkottamaan massoittain – ja tämä tulee olemaan suurin karkotusaalto Yhdysvaltain historiassa.
Afganistanilaisen turvapaikanhakijan verinen veitsi-isku lapsiryhmään paljasti Saksan siirtolaispolitiikan lepsuuden – vahvin liittokansleriehdokas lupaa radikaaleja muutoksia
Karkotettavaksi määrätyn afganistanilaisen turvapaikanhakijan verinen veitsi-isku lasten kimppuun Aschaffenburgissa Saksassa käänsi liittopäivävaalikampanjan kiivaaksi väittelyksi epäonnistuneesta turvapaikka- ja siirtolaispolitiikasta. Nykyisen punavihreän hallituksen haastaja lupaa tiukkaa rajavalvontaa sekä karkotettavaksi määrättyjen sulkemista kasarmeihin ja kontteihin odottamaan karkotuksen toimeenpanoa.
Facebook sulki perussuomalaisten Keski-Suomen piirin kotisivut
Facebook ilmoittaa perussuomalaisten Keski-Suomen piirin sivujen sulkemisen syyksi, että piiri tekeytyisi toiseksi organisaatioksi ja ei noudattaisi Facebookin yhteisönormeja
Uusimmat
Purra A-studiossa: Emme siirrä vastuuta seuraavalle hallitukselle
Trump poisti puolustusvoimista transseksuaalit ja DEI-hankkeet
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää