Jari Taposelle kultainen mitali Helsingin hyväksi tehdystä työstä, Jani Mäkelä tylyttää: “Parodiaviikot jatkuvat, naurettavaa hölmöilyä”
Ylikomisario Jari Taposen kummalliset lausunnot ovat löytäneet usein tiensä Suomen Uutisiin asti. Kömmähdyksiltä vaikuttavat kommentit eivät ole kuitenkaan vaurioittaneet hänen mainettaan suvaitsevaisuudestaan tunnetun Helsingin kaupungin mielestä. Taposelle onkin nyt myönnetty kultainen Helsinki-mitali.
Suomen Uutiset on aiemmin kertonut ylikomisario Jari Taposen toiveesta istuttaa terroristeja koulun penkille, viharikosten nostamisesta prioriteettilistan kärkisijoille, mummola-vertauksesta, rikosilmoituksesta, toisesta rikosilmoituksesta, Sanna Marinin kornista ylistämisestä ja hänen täydellisestä sokeudestaan jengiytymisilmiön äärellä. Toilailuja on niin paljon, että toimitus lienee unohtanut niistä jokusen.
Taposen suvaitsevaiset kommentit eivät ole haitaneet Helsingin kaupunkia, päinvastoin.
Pormestari Juhana Vartiainen sekä apulaispormestarit Anni Sinnemäki, Nasima Razmyar ja Paavo Arhinmäki jakoivat kymmenen Helsinki-palkintoa juhlavassa tilaisuudessa Helsingin kaupungintalolla, ja yhden niistä koppasi plakkariinsa ylikomisario Taponen.
Palkintoperusteeksi luettiin muun muassa se, että “Taposen johdolla Helsingin poliisin ymmärrys eriarvoistumisesta ja radikalismista on laajentunut merkittävästi. “
PS-kansanedustaja Jani Mäkelä arvioi palkintojenjakoa:
“Parodiaviikot jatkuvat. Urpilainen säkitettynä puhumassa suvaitsevaisuudesta, sitten Toiviainen palkittiin ja nyt Taponen. Tämä on ihan naurettavaa hölmöilyä.”
Parodiaviikot jatkuvat. Urpilainen säkitettynä puhumassa suvaitsevaisuudesta, sitten Toiviainen palkittiin ja nyt Taponen. Tämä on ihan naurettavaa hölmöilyä. https://t.co/uRjMXRF5Wl
— Jani Mäkelä (@JaniMakelaFi) June 12, 2022
Aiemmin viikolla palkittiin valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen. Asianajajaliitto myönsi Toiviaiselle Oikeusteko-palkinnon. Kansalaisyhteiskunnasta kuultiin kummastelevaa nurinaa, sillä Toiviaisen käynnistämä vihapuhejahti vaikuttaa poliittiselta ajojahdilta.
Täyshunnutettu Jutta Urpilainen puolestaan moskeijasignaloi Abu Dhabista:
Visiting the Sheikh Zayed Grand Mosque in Abu Dhabi was a breathtaking experience.
One feels small and humble in this beautiful place, which embodies Islam’s message of peace, diversity and tolerance. pic.twitter.com/oEV3xnb16W
— Jutta Urpilainen (@JuttaUrpilainen) June 8, 2022
Twitter-viestien onnistuneisuutta voidaan arvioida monella eri tavalla. Yksi niistä on verrata kommenttien ja tykkäysten määrää toisiinsa. Yleensä on niin, että mikäli kommentteja on enemmän kuin tykkäyksiä, viestissä on jotain pielessä. Urpilaisen viestissä tilanne oli juurikin tällainen.
Useammat kommentoijat ihmettelivät, minkä takia Urpilainen korostaa islamin suvaitsevaisuutta pukeutumalla asuun, jota pidetään naisten alistamisen symbolina.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Helsinki-mitali Raija Toiviainen Jari Taponen Nasima Razmyar Jani Mäkelä Anni Sinnemäki Paavo Arhinmäki Helsinki
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Perussuomalaiset: Kantaväestön vähenemisen syyt Helsingissä selvitettävä
Helsingin poliisin ylikomisario Jari Taponen jälleen otsikoissa – vähättelee katujengiongelmaa Twitterissä virkatilillään
Helsingin Mellunmäen moskeija ei kommentoi Iranin hallinnon ihmisoikeusrikoksia eikä muistotilaisuutta, jonka se järjesti terroristi Soleimanille – mielenosoittajat vaativat moskeijan sulkemista
Viikon suosituimmat
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Pekka Aittakumpu: “On aika tunnustaa, miten suurta vahinkoa yksisilmäinen monikulttuurisuusaatteen ihannointi on aiheuttanut”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakummun mielestä on aika tunnustaa monikulttuurisuusaatteen suomalaisille arvoille aiheuttama vahinko ja seistä rohkeasti isänmaamme takana.
Ääliösuvaitsevainen valtamedia jauhoi ensin huolipuhetta naisiin kohdistuvasta väkivallasta – vähättelee nyt väkivaltaan lietsovaa graffitia eikä tunnista enää naisvihaa
Naisiin kohdistuvan väkivallan -jopa naisvihan - hyväksyminen graffiteissa taiteellisen vapauden nimissä tai väkivallan vähättely johtaa jälleen havaitsemaan median räikeät kaksoisstandardit.
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
Isku saksalaisella joulutorilla, saudimies kaahasi autolla väkijoukkoon – sisäministeri oli aiemmin varoittanut suuresta terrori-iskun vaarasta joulumarkkinoilla
Mies kaahasi henkilöautolla väkijoukkoon joulutorilla Magdeburgissa Saksassa. Mediatiedot kertovat useista kuolonuhrista ja kymmenistä loukkaantuneista.
SDP esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista – hallitus äänesti opposition haaveet kumoon
Vasemmistopuolueet esittivät tiistaina valtion talousarviota käsittelevässä eduskunnan täysistunnossa useita muutoksia sisäministeriön hallinnonalaan ja maahanmuuttoon liittyen. Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi opposition linjaa vastuuttomaksi.
Joulutori-iskun takana pakolaisstatuksen saanut lääkäri – vannoi jo vuosi sitten kostoa Saksalle
Saksassa asuvan saudiarabialaisen lääkärin Taleb Al Jawad Abdulmohsen (50) perjantai-iltana Magdeburgissa autolla täpötäydelle joulutorille tekemässä terrori-iskussa kuoli viisi ja loukkaantui yli 200 ihmistä. Tekijä on saudiarabialainen pakolainen.
SDP sai kyytiä kyselytunnilla: Demareiden veronalennuspuheisiin ei voi suhtautua vakavasti
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius osui napakymppiin muistuttaessaan demareita SDP:n vaihtoehtobudjetin tuntuvista veronkorotuksista.
Uusimmat
Kolumni: Ensimmäinen puolitoistavuotinen ministerinä
Ronkainen: Ansaitsisiko metsästys virallisen roolin puolustuksessa?
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää