Viime vuoden loppupuolella (20.11 2013) käytiin eduskunnassa sinänsä tarpeellinen ja tärkeä keskustelu valtion omistajaohjauksesta ja valtion roolista omistajana ylipäätään.
Muutama lainaus tuosta keskustelusta omistajaohjausministeri Pekka Haavistolta (vihr):
”Valtion mahdollisuudet näen aktiivisena omistajana, joka on viemässä myös Suomen rakenteita kohti uutta taloutta.”
”Vahvuuksiin valtiolla on aina kuulunut pitkäjänteisyys ja kärsivällisyys. Valtion ei tarvitse tehdä hätiköityjä ratkaisuja, voidaan ajaa talousmyllerrystenkin keskellä pitkillä valoilla.”
”Miten pidämme yllä suomalaista osaamista, miten turvaamme täällä työpaikat? Tässä tarvitaan valtio-omistajan aktiivisuutta.”
”Ehkä valtio-omistajuus voisi olla kuin Clark Kent. Tavallinen nörtti, joka tekee hyvin tehtävänsä, on ainakin yritysvastuussa luokan paras oppilas, mutta sieltä löytyy sitten myöskin takin alta se Teräsmies, joka on valmis puolustamaan suomalaista työtä, suomalaisia työpaikkoja tarvittaessa.”
Kaiken keskustellun jälkeen viime päivien uutiset Rautaruukin ja tänään Itellan kohdalla asettuvat perin tuttuun valoon. Kaikki jatkuu kuten ennenkin. Myönnän, että oma käsitykseni aktiivisesta omistajaohjauksesta oli aivan toisenlainen kuin oman teollisuuden myyminen. Hallituksen ministerit pitävät tätä järjestelyä kuitenkin hyvänä asiana. Haavisto YLE:n mukaan: ”uudelta yhtiöltä voi nyt odottaa parempaa tulevaisuutta kuin mihin yhtiöt olisivat yksinään yltäneet.”
Se, mitä tämä sitten tarkoittaa suomalaiselle työntekijälle, jää nähtäväksi. Päätösvalta on kuitenkin lahden toisella puolen ja se tässä huolestuttaa.
Miten suomalaisen teollisuustuotannon myynti pystyttäisiin estämään vai onko siihen ylipäätään halua? Vai eikö sille kerta kaikkiaan ole olemassa muita vaihtoehtoja? Se pystytään estämään kenties sillä, että suomalainen omistus on enemmistössä ja sillä että valtio katsoo sen liian tärkeäksi kohteeksi myyntiin. Nyt tuntuu kuitenkin siltä, että ihan kaikki on kaupan. Hyvä ettei vaatteita myydä päältä, jos sillä saavutetaan hetkittäistä etua. Näillä pakkasilla niitä vaatteita tulee kuitenkin ikävä todella pian ..
Jos Suomessa ihan oikeasti halutaan lopultakin päättää se, mistä halutaan pitää kiinni ja mikä strategisesti tärkeätä, nyt olisi korkea aika niille linjauksille. Kun kaikki ”kruununjalokivet” on myyty, tämä kaikki tapahtuu aivan liian myöhässä ja on jopa turhaa. Mitä sitä enää sitten linjaamaan, jos ei ole mitään linjattavaa?
Entä sitten Itella? Työpaikkoja uhkaa mennä 1200 ja se on valtava luku. Se on ollut tiedossa, että kun jaettavan postin määrä on pienentynyt ja pienenee, niin totta kai se tulee näkymään toiminnassa. Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU:n puheenjohtaja Esa Vilkuna on huolissaan erityisesti Itellan yleispalveluvelvoitteesta. Postipalvelu pitää olla kaikkien saatavilla, ja kirjeposti jakaa kerran päivässä viitenä päivänä viikossa. Se miten tämän velvoitteen hoitaminen onnistuu jatkossa on todella vaikea asia ratkaista.
Itellan kohdalla onkin kysyttävä, onko sen toiminta valtion mielestä niin tärkeätä, että valtion on tultava apuun ja turvattava yleispalvelu. Itse vastaan, että on.
Jos nyt vedän tätä hieman yhteen, niin aikaa valtion omistamisen ja omistajapolitiikan linjauksille ei ole hukattavaksi. Vai onko niin, että se linjanveto tapahtuu kuten näyttää, tässä ja nyt. Tapaus kerrallaan, ilman sen kummempaa strategiaa.
Se ei ole mielestäni viisasta. Siksi peräänkuulutan sitä, että hallitus ryhtyy vihdoinkin pikaisiin toimiin omistajapolitiikan linjaamiseksi ja uudistamiseksi. Aktiivista kyllä, mutta ei tämä voi tarkoittaa pelkästään aktiivista omaisuuden myymistä. Suomalaisen työn puolustamisen aika jo NYT!
Jari Lindström
Kansanedustaja (ps), Kouvola