

MATTI MATIKAINEN
Eurovaaliehdokas Jani Kolehmainen: Suomi voidaan pelastaa vain työllä
SIILINJÄRVELÄINEN Jani Kolehmainen on 37-vuotias putkiasentaja ja perheenisä, jonka pitkä työura alkoi jo 13-vuotiaana eikä ole sen jälkeen katkennut. Koulut jäivät vähän vähemmälle; peruskoulun jälkeen Kolehmainen suoritti ruokatuotannon perustutkinnon ja on sen jälkeen työskennellyt ravintola-alalla, kuorma- ja linja-autonkuljettajana ja nyt kahdeksatta vuotta putkimiehenä. Asuntovelkaa omakotitalonomistajalla on sen verran, että tietää miksi aamulla pitää töihin lähteä.
– Olen tavallinen duunari, raksaäijä, joka tuntee suomalaisten arjen ongelmat. Uskon vapaaseen työhön ja kovaan työhön, joka suomalaisille tulee verenperintönä jo äidinmaidossa. Sen asenteen haluaisin nyt viedä Eurooppaan, kertoa heille, millaisia me suomalaiset olemme, sanoo Kolehmainen.
Puolueen jäseneksi Kolehmainen liittyi vuoden 2008 kunnallisvaalien jälkeen. Hän oli perustamassa Siilinjärven paikallisyhdistystä ja on istunut sen puheenjohtajana kaksi kautta. Pohjois-Savon piirihallituksessa Kolehmainen on jo toista kauttaan, sitä ennen hän oli varajäsenenä yhden kauden.
Liittovaltiokehitys pysäytettävä
Eurovaaliehdokkaaksi Kolehmaisen ajoi huoli Suomen tulevaisuudesta. Rakennusalalla toimiessaan hän näkee joka päivä ne ongelmat, joita työvoiman vapaa liikkuvuus tuo tullessaan ilman kunnollisia keinoja niihin puuttumiseksi. Kolehmainen pelkää, että Suomea ollaan EU-direktiiveillä tahallaan ajamassa asumiskelvottomaksi.
– Liittovaltiokehitys on pysäytettävä keinolla millä hyvänsä. Brysselin kumileimasinpolitiikka on estettävä myös. Vapaakauppa-alue, jonka sisällä tavara liikkuu ilman tulleja, on sinänsä hyvä asia, mutta jollain tavalla valtioiden pitäisi pystyä rajoittamaan ihmisten ja työvoiman liikkumista. Eurosta eroamista en suoraan lähde ajamaan, mutta olisi selvitettävä onko eroaminen ylipäänsä mahdollista ja minkälainen Suomen tilanne olisi, jos emme olisi siihen aikoinaan liittyneet, Kolehmainen pohtii.
Erityisesti Kolehmaista kiinnostaa ammattiliittojen asian ajaminen Euroopassa. Se on myös yrittäjien etu. Kolehmainen tuntee monta pk-yrittäjää ja tietää, että jos yrittäjien asiat ovat kunnossa, ei heillä ole mitään ammattiliittoja vastaan.
– Tulevaisuuden EU:n näkisin mielelläni itsenäisten valtioiden talousliittona, en liittovaltiona. Siinä suhteessa näyttää synkältä, niin rajut voimat ovat liittovaltiokehityksen taustalla. Meiltä puuttuu yhteinen kieli ja kulttuuri, joten yhteinen solidaarisuuden tunne tulee Euroopasta varmasti aina puuttumaan.
Putkimies sulkemaan rahahanat
Politiikan ja työn vastapainoksi Kolehmainen harrastaa monipuolista liikkumista, muun muassa nyrkkeilyä, kalastusta, uimista ja sählyä. Liikunnan avulla saa aivot nollattua ja pidettyä itsensä kunnossa, että jaksaa töissä. Nyrkkeilysalilla palaute on välitöntä ja yleensä sattuu, eikä siellä tarvitse ajatella muuta kuin seuraavaa liikettä.
– Lämmitän myös taloni puulla. Sekin käy harrastuksesta, kuten kuka tahansa puulämmittäjä hyvin tietää. Elän onnellista avioelämää ja perheeni on minulle tärkein voimavara ja taustatuki, Kolehmainen kiittelee.
Vaalityötä Kolehmainen aikoo tehdä sosiaalisen median ja blogipäivitysten lisäksi jalkautumalla kansan pariin, pääasiassa Itä-Suomen vaalipiirissä. Loppusuoralla tarkoitus on kiertää myös Suomen suurimmat kaupungit ja hän on mielellään ammattiliittojenkin käytettävissä, jos ne haluavat kutsua hänet tilaisuuksiinsa.
– Vaalitelttaelämää siis tämä kevät. Vaaliteemani on ”äänestä putkimies sulkemaan rahahanat Suomesta Brysseliin”. Omia säästöjä minulla on viisi tonnia, se on tällä hetkellä ainoa varma vaalibudjetti. Kiitollisuudella otan vastaan myös kaikki tuet mitä puolueelta, piiriltä, paikallisyhdistykseltä ja muilta tahoilta tulee. Mielestäni on äärettömän hienoa, ettei puolue ole lähtenyt asettamaan ehdokkaita pelkkien megabudjettien perusteella vaan on todella asetettu suomalaisten näköiset ehdokkaat näinkin tärkeissä vaaleissa.
Kirjoitus on julkaistu Perussuomalainen 2/2014 -lehdessä.
MIKA MÄNNISTÖ
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Käsittämätön kahakka vaaliteltalla – Sofia Virta usutti avustajiaan häiriköimään työtään tekevää toimittajaa – kameraa revittiin kädestä, naamaan läpsittiin vaaliesitteillä
”En ole 20 toimittajavuoden aikana nähnyt poliitikkoa, joka hoitaisi mediasuhteitaan yhtä ala-arvoisesti.”

Joka toinen somaliäiti Suomessa on yksinhuoltaja – onko yksinhuoltajuus oikeasti moniavioisuutta?
Ylen artikkeli vuodelta 2009 kertoi, että 46 prosenttia Suomessa asuvista somaliäideistä asui tuolloin yksin lastensa kanssa. Yhtenä selittävänä tekijänä jutussa pidettiin moniavioisuutta, sillä Suomessa voi kihlautua useamman henkilön kanssa.

Purra sai lapsen äidiltä tyrmistyttävän viestin – koulurauha oli jo valmiiksi mennyttä, kunnes opettaja esitti kummallisen pyynnön

Juontajamalli Sini Ariell vieraili eduskunnassa ja kertoi Australian woke-sekoilusta tavalla, joka sai jopa Juha Mäenpään hetkeksi hiljenemään (video)

Päivän pointti: Woke tuhoaa kaiken mihin se koskee, tällä kertaa Kallion ilmaisutaidon lukion oppilaiden mahdollisuudet itsensä ilmaisemiseen

Vaalivalvojaiset – suora lähetys

Wille Rydman: Helsingin poliittisesta ilmapiiristä tulossa punavihreä – ”Ihmiset tulevat ainakin näkemään, mihin suuntaan Helsinkiä ei pidä viedä”
Perussuomalaiset saa Helsinkiin pienen valtuustoryhmän. - Teemme valtuustossa kaiken sen minkä voimme. Edustamme tervehenkistä sinivalkoista politiikkaa, ja pidämme ääntä senkin edestä, minkä vaalituloksessa menetimme, Wille Rydman sanoo ja kehottaa ammentamaan valituloksesta sisua.

Eduskuntaryhmän pääsihteeri: Vihervasemmisto voitti vaalit – tätä se tarkoittaa kunnissa ja hyvinvointialueilla
Suomen yli puhalsi alue- ja kuntavaaleissa vihervasemmistolainen puhuri, mikä tarkoittaa kuntiin ja hyvinvointialueille kylmää kyytiä, kirjoittaa perussuomalaisten eduskuntaryhmän pääsihteeri Olli Immonen.

Miko Bergbom: Perussuomalaiset on politiikan hammaslääkäri, SDP karkkipussi
Kansanedustaja Miko Bergbom vertaa perussuomalaisten toimivan politiikassa kuin hammaslääkäri, joka tekee oikeita asioita, mutta jonka tuoliin ei ehkä aina ole niin kiva istahtaa. Vastaavasti SDP toimii politiikassa tarjoten äänestäjilleen pulleaa karkkipussia. - Surullisena olen seurannut SDP:n ”kaikki voi tehdä velaksi” -kampanjaa. Rahaa on helppo luvata lisää, mutta pelkään sitä, että SDP:n lupaukset tulevat johtamaan ympäri Suomea kuntaveron korotuksiin, Bergbom sanoo.

Entinen työväenpuolue vasemmistoliitto kannustaa nyt terveitä työikäisiä ideologiseen lorvailuun sosiaalitukien varassa
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela katsoo, että Suomessa terveellä ihmisellä tulisi olla mahdollisuus siirtyä oleskelemaan sosiaalituilla, toisten veronmaksajien kustantaessa hänen elämisensä. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom sen sijaan linjaa, että perussuomalaisille on päivän selvää, että ideologisesti työttömällä ei pidä olla oikeutta muiden veronmaksajien kustantamaan tukeen.
Uusimmat

Latvia irtautumassa Ottawan miinakieltosopimuksesta

Itäraja pysyy kiinni
Toimitus suosittelee
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää