Artikkeli kuva

Vasemmalla Päivi Räsänen, oikealla valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen. Arkistokuvaa. / LEHTIKUVA

Ja niin kristillisen vakaumuksen ilmaisu muuttuu kiihottamiseksi kansanryhmää vastaan – PS-kansanedustajat tukevat mielipidevainon kohteeksi joutunutta Päivi Räsästä

29.04.2021 |14:29

Mediatiedot kertovat kansanedustaja ex-sisäministeri Päivi Räsäsen saaneen syytteen kolmesta kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Uutinen on otettu tyrmistyksellä vastaan. Perussuomalaiset kansanedustajat moittivat valtakunnansyyttäjän päätöstä ja osoittavat tukeaan ilmaisuvapauden puolesta.

Kansanedustaja Riikka Purra (ps.): Päivi Räsänen -tapauksesta tulee käänteentekevä. Avaa ihmisten silmiä, kun syytettyjen penkillä ei olekaan “joku huonokäytöksinen persu”, vaan vanhempi kokenut naispoliitikko, jonka ainoaksi “rikkeeksi” voidaan laskea se, että hän on uskova kristitty.

Kansanedustaja Mari Rantanen (ps.): “Tuen Päivi Räsästä. Vaikka ei olisi asioista samaa mieltä, on kaikilla oikeus ilmaista mielipiteensä kaikista asioista.”

Kansanedustaja Jani Mäkelä (ps.): “Suomen alkaa olla aika turha hurskastella muille maille opposition kohtelusta ja sananvapauden loukkauksista.”

Eduskuntaryhmän johtaja Ville Tavio (ps.): “Tuen Päivi Räsänen sinua tässä ajojahdissa sataprosenttisesti. “

Kansanedustaja Sebastian Tynkkynen (ps.): “Minä ainakin haluan keskustella homoudesta ihmisten kanssa, jotka ajattelevat sen olevan syntiä, jotta heidän silmänsä voisivat avautua. Mutta keskustelu edellyttää, että se saavat esittää näkemyksensä. Nyt Räsänen joutuu oikeuteen homonäkemyksistään. Tulen puolustamaan häntä.”

 


SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa

12.12.2024 |17:15
4.
Suomen uutiset logo

Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille

11.12.2024 |16:56

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää