Yhdysvaltain varapresidentti J. D. Vance kertoi eurooppalaisille johtajille, että heidän “valtavat” tekoälyä koskevat säännöksensä voisivat tukahduttaa teknologian. Hän kritisoi sisällönvalvontaa “autoritaarisena sensuurina”.
Yhdysvallat ja Britannia eivät allekirjoittaneet Ranskan isännöimän tekoälyhuippukokouksen loppulausuntoa, jossa todettiin, että tekoälyn tulisi olla osallistavaa, avointa, eettistä ja turvallista. Sen allekirjoitti 60 maata, mukaan lukien Euroopan valtiot ja Kiina.
Vance kritisoi EU:n digipalvelusäädöksen luomia “valtavia säännöksiä” sekä Euroopan tietoturva-asetusta (GDPR). Hän sanoi asetuksen tarkoittavan loputtomia säännösten noudattamisesta aiheutuvia oikeudellisia kustannuksia pienemmille yrityksille.
– On varsin eri asia estää pedofiilien toiminta verkossa kuin estää aikuisten ihmisten pääsy “misinformaatioon”. Yhdysvalloissa emme rajoita kansalaistemme oikeutta vapaaseen ilmaisuun, hän sanoi.
Liiallinen sääntely voi tappaa innovaatiot
Lähestymistapa tekoälyä kohtaan on muuttunut. Aiemmin turvallisuuteen liittyvät huolet ovat vaihtuneet geopoliittiseksi kilpailuksi, kun useat maat pyrkivät kohti seuraavaa suurta tekoälyyn liittyvää innovaatiota.
Trumpin “Amerikka ensin” -politiikan mukaisesti Vance sanoi, että Yhdysvallat aikoo pysyä hallitsevana voimana tekoälyssä ja vastustaa voimakkaasti Euroopan unionin tiukempaa lähestymistapaa sääntelyn suhteen.
– Uskomme, että tekoälysektorin liiallinen sääntely voi tappaa innovatiivisen teollisuuden, Vance sanoi.
Kiinalainen halpateknologia kritiikin kohteena
Puheessaan Vance kohdisti kritiikkiään myös Kiinaan.
Viime kuussa kiinalainen startup-yhtiö DeepSeek jakoi vapaasti tehokkaan tekoälyn päättelymallin, jonka jotkut sanovat haastavan Yhdysvaltain teknologisen johtoaseman. Se laski amerikkalaisen sirunvalmistajan Nvidian osakkeita 17 prosentilla.
– Olemme tietoisia halvoista teknologioista markkinoilla, valvontakameroista 5G-laitteisiin, joita autoritaariset hallinnot ovat voimakkaasti tukeneet ja vieneet ulkomaille, Vance sanoi.
– Mutta kumppanuus heidän kanssaan tarkoittaa oman kansan linkittämistä “autoritaariseen johtoon”, joka pyrkii soluttautumaan, kaivautumaan ja anastamaan tietoinfrastruktuurinne, hän jatkoi.
Vance ei maininnut nimeltä kiinalaista DeepSeekiä. Jotkut yhdysvaltalaiset valtionhallinnon organisaatiot ovat kuitenkin tiettävästi kieltäneet DeepSeekin käytön.
J. D. Vancen koko puheen voit katsoa tästä.