

LEHTIKUVA
Itävallan sisäministeri: Isis-terroristi Wienin iskun takana
Wienissä tapahtui maanantai-iltana verinen terrori-isku, joka vaati useita kuolonuhreja. Yksi hyökkääjistä sai surmansa poliisin luodeista, mutta ainakin yhden terroristin epäillään olevan yhä vapaalla jalalla. Sisäministerin mukaan isku liittyy islamilaiseen Isis-terroristijärjestöön.
Itävallan sisäministeri kertoi tiedotustilaisuudessa varhain tiistaiaamuna, että Wienissä maanantai-iltana tapahtuneen terrori-iskun tehneistä henkilöistä yksi on saanut surmansa poliisin luodeista. Kronen Zeitung -lehden mukaan sisäministeri Karl Nehammer kertoi, että surmansa saanut terroristi oli Isis-järjestön kannattaja.
– Kyseessä on radikalisoitunut henkilö, joka tunsi itsensä osaksi terroristijärjestöä, sisäministeri Nehammer sanoi.
Hyökkääjä oli aseistautunut rynnäkkökiväärillä. Hänellä oli mukanaan runsaasti patruunoita ja päällään itsemurhapommiliivi, joka osoittautui poliisin pommiryhmän sitä tutkiessa toimintakelvottomaksi.
Wienin poliisipäällikkö Gerhard Pürstl kertoo, että terroristi “neutralisoitiin” yhdeksän minuutin kuluttua verilöylyn alkamisesta. Lisäksi poliisi epäilee, että ainakin yksi iskuun osallistunut terroristi on vielä vapaalla jalalla. Surmansa saaneen hyökkääjän asuntoon on tehty kotietsintä.
Ainakin neljä kuollut
Wienin terrori-iskun seurauksena on tähän mennessä kuollut yhden terroristin lisäksi kolme siviiliä. Toistakymmentä ihmistä on viety ampumahaavojen takia sairaalaan. Osa loukkaantuneista on vakavasti haavoittuneita, joten kuolonuhrien lukumäärä saattaa vielä nousta. Haavoittuneiden joukossa on ilmeisesti ainakin yksi poliisi.
Terrori-isku tapahtui maanantai-iltana Wienin keskustassa. Lämmin sää oli houkutellut kaupungille paljon ihmisiä viettämään viimeistä iltaa ennen keskiyöllä alkanutta koronasulkua, joka kestää marraskuun loppuun.
Koska hyökkäys alkoi lähellä Wienin tärkeintä synagogaa, iskun epäiltiin aluksi kohdistuneen nimenomaan juutalaisiin. Synagoga oli kuitenkin tuohon aikaan jo suljettu. Laukauksia ammuttiin ainakin kuudessa eri paikassa Wienin keskustassa.
Poliisille yli 20 000 videota
Itävallan liittokansleri Sebastian Kurz on kuvaillut hyökkäystä erittäin ammattitaitoisesti suunnitelluksi terrori-iskuksi, kertoo Guardian-lehti. Kurz on lähettänyt sotilaita valvomaan Wienin katujen turvallisuutta.
Krone-lehden sivuilta löytyy videoita hyökkäyksestä. Terrori-iskun ollessa meneillään poliisi oli pyytänyt kansalaisia olemaan lataamatta videoita nettiin, koska se ei halunnut terroristien saavan tietoa heitä jahtaavien poliisien liikkeistä. Myöhemmin poliisi on saanut kansalaisilta yli 20 000 iskun aikana kuvattua videota, joiden sisältöä tutkitaan.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset kyselytunnilla: Hallitus vaikeni Pariisin terrori-iskusta – ”Aiotteko karkottaa islamistiset ääriajattelijat?”

Ranska on saanut tarpeekseen islamistien ymmärtäjistä: ”Kansaa yököttää”

Malesian ex-pääministeri: ”Muslimeilla on oikeus tappaa miljoonia ranskalaisia”

Hallitus junaili terroristit Suomeen salaa – PS: Ministerit valehtelevat, virkamiehet valehtelevat, kaikki valehtelevat, jotta maahan saa tuotua Isis-liikkeeseen kuuluvia ihmisiä!

Rantanen terrorismilainsäädännön kiristämisestä: ”Suomi tarvitsee tiukkaa lainsäädäntöä”

Wienin poliisin surmaama terroristi tiedettiin radikalisoituneeksi – vapautui silti vankilasta nuoren ikänsä vuoksi

Isis-sisältöpalvelu tunkee kaikilta kanavilta kuolemaa saarnaavia videoita
Viikon suosituimmat

Käsittämätön kahakka vaaliteltalla – Sofia Virta usutti avustajiaan häiriköimään työtään tekevää toimittajaa – kameraa revittiin kädestä, naamaan läpsittiin vaaliesitteillä
”En ole 20 toimittajavuoden aikana nähnyt poliitikkoa, joka hoitaisi mediasuhteitaan yhtä ala-arvoisesti.”

Joka toinen somaliäiti Suomessa on yksinhuoltaja – onko yksinhuoltajuus oikeasti moniavioisuutta?
Ylen artikkeli vuodelta 2009 kertoi, että 46 prosenttia Suomessa asuvista somaliäideistä asui tuolloin yksin lastensa kanssa. Yhtenä selittävänä tekijänä jutussa pidettiin moniavioisuutta, sillä Suomessa voi kihlautua useamman henkilön kanssa.

Päivän pointti: Antti Lindtman sanoo vaalitentissä, ettei halua enempää humanitaarista maahanmuuttoa, kunnes puolueen raskaan sarjan kuiskaaja ilmoittaa, että kyllä haluaa – mistä oikein on kyse?

Purra sai lapsen äidiltä tyrmistyttävän viestin – koulurauha oli jo valmiiksi mennyttä, kunnes opettaja esitti kummallisen pyynnön

Juontajamalli Sini Ariell vieraili eduskunnassa ja kertoi Australian woke-sekoilusta tavalla, joka sai jopa Juha Mäenpään hetkeksi hiljenemään (video)

Päivän pointti: Woke tuhoaa kaiken mihin se koskee, tällä kertaa Kallion ilmaisutaidon lukion oppilaiden mahdollisuudet itsensä ilmaisemiseen

Vihreät ajavat järjettömässä autovihassaan alas Helsingin katuverkostoa – ”Ei kiusattaisi enää autoilijaa”, vetoaa varatuomari

Vaalivalvojaiset – suora lähetys

Wille Rydman: Helsingin poliittisesta ilmapiiristä tulossa punavihreä – ”Ihmiset tulevat ainakin näkemään, mihin suuntaan Helsinkiä ei pidä viedä”
Perussuomalaiset saa Helsinkiin pienen valtuustoryhmän. - Teemme valtuustossa kaiken sen minkä voimme. Edustamme tervehenkistä sinivalkoista politiikkaa, ja pidämme ääntä senkin edestä, minkä vaalituloksessa menetimme, Wille Rydman sanoo ja kehottaa ammentamaan valituloksesta sisua.

Miko Bergbom: Perussuomalaiset on politiikan hammaslääkäri, SDP karkkipussi
Kansanedustaja Miko Bergbom vertaa perussuomalaisten toimivan politiikassa kuin hammaslääkäri, joka tekee oikeita asioita, mutta jonka tuoliin ei ehkä aina ole niin kiva istahtaa. Vastaavasti SDP toimii politiikassa tarjoten äänestäjilleen pulleaa karkkipussia. - Surullisena olen seurannut SDP:n ”kaikki voi tehdä velaksi” -kampanjaa. Rahaa on helppo luvata lisää, mutta pelkään sitä, että SDP:n lupaukset tulevat johtamaan ympäri Suomea kuntaveron korotuksiin, Bergbom sanoo.
Uusimmat

Toimi Kankaanniemi: Vastuunkanto Suomesta leikkasi kannatusta

Tynkkynen: Takkiin tuli nyt, mutta lopussa kiitos seisoo

Purra kannusti kiitospuheessaan kenttäväkeä ja valoi uskoa tulevaan

Puoluesihteeri Vuorenpää vaalituloksesta: Tämä on opetus
Toimitus suosittelee

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää