Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Italia kiristi maahanmuuttopolittiikaansa – tarvittaessa häätää alukset aluevesiltään

13.06.2019 |13:03

Italian parlamentti hyväksyi lain, jonka mukaan maan aluevesien tunkeilusta rapsuu mojovat sakot ja toistuvista vastaavista rikkomuksista alus takavarikoidaan. Ihmissalakuljetuksien määrä on pudonnut dramaattisesti sisäministeri Matteo Salvinin taistelussa laitonta maahanmuuttoa vastaan.

Italian aluevesille tulevien tulee noudattaa viranomaisohjeistusta. Niskurointi käy kalliiksi, sillä tottelemattomuudesta voi rapsahtaa 10 000-50 000 euron sakot ensikertalaisille. Lain mukaan aluksilta voidaan evätä pääsy Italian aluevesille. Laki on tähdätty patoamaan laittomien siirtolaisten kuljetus Italiaan.

Salvini toimii myös maan varapääministerinä yhdessä Viiden tähden liikkeen Luigi Di Maion kanssa. Di Maio tukee lakia, sillä nykyisellään Italiassa on jo aivan liikaa laittomia siirtolaisia, eikä uusia voida vastaanottaa.

Henri Alakylä


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa

12.12.2024 |17:15
4.
Suomen uutiset logo

Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille

11.12.2024 |16:56

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää