Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Israel ottaa käyttöön kovat keinot taistelussa koronavirusta vastaan

16.03.2020 |15:39

Israel suunnittelee koronavirukseen altistuneiden seuraamista puhelintietojen avulla kartoittaakseen tartuntaketjuja ja katkaistakseen ne. Saman periaatteellisen ajatuksen esitti aiemmin Suomen Uutisissa kansanedustaja Tom Packalén, joka haluaisi viestintävälineiden sijaintitiedot teleoperaattoreilta terveysviranomaisten käyttöön.

Israel aikoo ottaa käyttöön terrorismin vastaisen taistelun keinoja rajoittaakseen koronaviruksen leviämistä. Pääministeri Benjamin Netanyahu ilmoitti viikonloppuna uusista toimista koronaviruksen leviämisen rajoittamiseksi.

Taudinlevittäjä on vihollinen

– Otamme aivan pian käyttöön sellaisia… digitaalisen tekniikan keinoja, joita olemme käyttäneet terrorismin vastaisessa taistelussa, Netanyahu totesi lehdistötilaisuudessa. Hän sanoi pyytäneensä oikeusministeriä selvittämään seurantaan liittyvät mahdolliset yksityisyyden suojaan liittyvät seikat.

Kybervalvonnan keinoja käytettäisiin sellaisten ihmisten seuraamiseen, jotka ovat olleet kontaktissa koronaviruksen kantajaan. ”Virtuaalisella jalkapannalla” voitaisiin valvoa myös sitä, että karanteenissa oleva henkilö pysyy neljän seinän sisällä.

Sotilaiden lomat paloivat kuukaudeksi

Netanyahun mukaan Taiwan käyttää vastaavia menetelmiä koronakamppailussaan.

– Olen pääministerinä yrittänyt välttää tällaisten keinojen yleistä käyttöä, mutta nyt meillä ei ole vaihtoehtoja.

Israelin sotilasjohto käski lauantaina kaikki lomalla olevat sotilaat takaisin yksikköihinsä. Operatiivisissa yksiköissä on lomakielto ainakin huhtikuun puoliväliin.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää