Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Israel harkitsee tuulivoiman lisärakentamisesta luopumista ympäristösyistä

16.08.2022 |15:28

Israelin ympäristöministeri suosittelee tuulivoimahankkeiden laittamista jäihin, koska niiden sähköntuotantokapasiteetti on melko mitätön niiden aiheuttamiin ympäristöhaittoihin verrattuna. Erityisesti vaarassa ovat muuttolinnut.

Ympäristöministeri Tamar Zandberg on sitä mieltä, että Israelin tulisi luopua uusista tuulivoimahankkeista, koska ne aiheuttavat haittaa muuttolinnuille, kertoo israelilainen Ynetnews-uutissivusto.

Suunnitteilla on yhdentoista uuden tuuliturbiinin pystyttäminen Kyynelteen laaksoon Golanin kukkuloille. Kyynelten laakso on saanut nimensä siitä, että siellä käytiin iso taistelu Israelin ja Syyrian joukkojen välillä Jom Kippur -sodassa vuonna 1973.

Luonnon suojeleminen menee energiantuotannon edelle

Golanin kukkuloilla on jo ennestään useita tuulivoimapuistoja. Israelin tuulivoimatuotannon kokonaistavoite on 730 megawattia, kun taas Suomen kumulatiivinen tuulivoimakapasiteetti on 3257 megawattia.

– Puhtaan, uusiutuvan energiantuotannon edistäminen on tärkeää, mutta niin on myös Israelin luonnon ja maiseman suojeleminen, sanoo ympäristöministeri Zandberg.

Haitat ympäristölle ja muuttolinnuille arvioitava

Ympäristöministeri ehdottaa uusien tuulivoimahankkeiden laittamista jäihin ainakin viideksi vuodeksi, jotta ekologisesti herkälle alueelle ja muuttolinnuille aiheutuvat haitat ehditään arvioida. Hänen mielestään tuulivoiman merkitys Israelin energiantuotannolle on melko mitätön sen aiheuttamiin haittoihin nähden.

Ministeri Zandbergin mielestä kasvihuonekaasujen määrän vähentäminen ja ilmaston lämpenemisen estäminen ovat tärkeitä tavoitteita, mutta niitä ei pidä edistää vahingoittamalla luontoa.

– Ratkaisu, joka korjaa yhden ongelman luomalla toisen ongelman ei ole oikeasti mikään ratkaisu, ympäristöministeri sanoo.

Lintukuolemia yritetty vähentää tutkien avulla

Golanin kukkuloiden tuulivoimaloissa on kokeiltu lintututkien käyttöä lintukuolemien vähentämiseksi. Tarkoituksena on, että tutka pysäyttää turbiinien lavat havaitessaan muuttolintuparven lähestyvän.

Tutkimusten mukaan lintututka ei ole kuitenkaan toiminut halutulla tavalla. Satoja lintuja on kuollut tuulivoimaloiden lapoihin osuessaan.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää