

Äärijärjestö Isisin hallitsemilla alueilla vuosia asunut suomalainen Sanna kertoi CNN:n haastattelussa, että hän tuli Syyriaan miehensä, marokkolaisen putkimiehen, kanssa käännyttyään muslimiksi. Sanna palasi Suomeen ulkoministeriön kotiutuslennolla 2020. / LEHTIKUVA
Isis-vaimolle kahdeksan ja puoli vuotta vankeutta Saksassa – Suomessa ei vielä yhtään tuomiota Isis-palaajille
Monissa Euroopan maissa Isis-alueelta palanneille naisille on annettu kovia tuomioita. Terroristijärjestön jäsenyyden lisäksi tuomioiden perusteena on ollut omien lasten turvallisuuden vaarantaminen, avioliittoon pakottaminen ja orjien pitäminen. Suomi on Euroopan ainoita maita, jossa ainuttakaan Isis-palaajaa ei olla vielä saatu tuomiolle. Poliisi on pattitilanteessa yrittäessään löytää todisteita rikoksista.
Saksaan palannut 34-vuotias Isis-vaimo on tuomittu kahdeksan ja puolen vuoden ehdottomaan vankeuteen jäsenyydestä terrorijärjestössä ja lapsiin kohdistuvan terrori-iskun suunnittelusta, kertoo Tagesschau-uutispalvelu. Lisäksi oikeus totesi syytetyn ommelleen pommiliivejä itsemurhapommittajille ja värvänneen vaimoja terroristeille. Epäilty oli oikeudessa myöntänyt syytteet oikeiksi.
Saksalaisnainen oli matkustanut miehensä kanssa Syyriaan vuonna 2015 liittyäkseen Isis-järjestöön. Hänen kerrotaan liittyneen terroristiryhmän naisjoukkoihin, saaneen asekoulutusta ja ilmoittautuneen vapaaehtoiseksi itsemurhaiskua varten.
Naista syytettiin myös Saksaan kohdistuvan terrori-iskun suunnittelusta. Iskun kohteena piti olla lasten musiikkijuhla. Syyttäjän mukaan isku kuitenkin peruuntui, koska terroristit eivät päässeet matkustamaan Saksaan.
Haaveili saksalaisten joukkomurhaamisesta
Tuomioistuimen mukaan nyt syytteessä olleen Isis-vaimon asema terrorijärjestön hierarkiassa oli korkeampi kuin niiden vaimojen, jotka pääasiassa vain hoitivat miehensä taloutta. Oikeuden mukaan syytetty oli sitä mieltä, että “osaan Saksan väestöstä tulisi kohdistaa joukkomurha”.
Pari vuotta sitten Suomen Uutiset kertoi toisesta Saksassa pidetystä oikeudenkäynnistä, jossa Isis-äiti tuomittiin 10 vuoden vankeuteen, koska hän oli pitänyt jesidivähemmistöön kuuluvaa äitiä ja tämän tytärtä orjina Islamilaisen valtion hallussa olleella alueella Mosulissa.
Viisivuotias tyttö kuoli janoon, koska hänet oli kahlittu pihalle polttavaan kuumuuteen. Münchenin maaoikeus korotti äskettäin tästä annettua tuomiota 14 vuodeksi vankeutta. Saksaan palanneista vajaasta sadasta Isis-naisesta noin kolmannes on saanut lainvoimaisen tuomion.
Suomi järjesti kuljetukset Isis-palaajille
Suomi on yksi harvoista EU-maista, jossa yhtäkään Isis-naista ei ole saatu oikeuden eteen. Myöskään miespuolisia Isis-palaajia ei ole saatu tuomittua. Suomessa yksikään jihadistiryhmien toimintaan osallistunut palaaja ei ole saanut tuomiota terrorismirikoksista “vaikka edellytyksiä olisi ollut”, kirjoittaa jihadismiin erikoistunut tutkija Juha Saarinen.
Suomi oli ensimmäisten maiden joukossa tuomassa Isis-naisia ja heidän lapsiaan al-Holin leiriltä. Loppuvuodesta 2019 tehdyn päätöksen jälkeen Suomeen tuotiin 9 naista ja 26 lasta.
Ex-ulkoministeri Haavisto kiertelee vastuutaan
Tuolloin ulkoministerinä toiminut Pekka Haavisto (vih) oli keskeisessä roolissa Isis-naisten Suomeen tuomisessa. Ilta-Sanomien äskettäisessä haastattelussa hän kuitenkin kiertelee vastuutaan sanomalla, että “olemassa olleen lainsäädännön mukaan on toimittu”. Sen verran Haavisto myöntää, että terrorismia koskevaa lainsäädäntöä olisi pitänyt tiukentaa jo aikaisemmin.
Perustuslakivaliokunta totesi Haaviston toimineen al-Hol-asiassa lainvastaisesti yrittäessään siirtää ulkoministeriön konsulipäällikön toisiin tehtäviin. Edellytykset ministerisyytteen nostamiselle eivät kuitenkaan täyttyneet.
Vain kaksi tapausta edennyt esitutkintaan
Helsingin Sanomat julkaisi äskettäin laajan artikkelin, jossa toimittaja Sami Sillanpää käy läpi Suomeen palanneiden Isis-naisten tilannetta. Jutun mukaan keskusrikospoliisi on aloittanut kaikista Suomeen palanneista Isis-naisista esiselvityksen, jossa selvitetään, onko asiassa syytä epäillä rikosta. Varsinainen rikostutkinta eli esitutkinta alkaa vasta sen jälkeen.
Vain kahden Isis-naisen esiselvitys on edennyt esitutkintaan. Molemmissa tapauksissa rikosnimikkeenä on ihmiskauppa, ei esimerkiksi terrorismi. Naisten epäillään vaarantaneen lapsensa viemällä heidät Suomesta konfliktialueelle. Toisen tapauksen esitutkinta päättyi siihen, että syytteitä ei nostettu, toisessa esitutkinta on kestänyt jo yli kaksi vuotta.
Poliisi pattitilanteessa
Poliisin työtä hankaloittaa se, että esiselvitysvaiheessa poliisi ei voi pakottaa henkilöä tulemaan kuultavaksi. Siksi monet Isis-naiset ovat kokonaan kieltäytyneet menemästä poliisin puheille.
Niinpä poliisi on joutunut pattitilanteeseen: valtakunnansyyttäjä ei suostu aloittamaan esitutkintaa, koska näyttöä rikoksista ei ole, mutta näyttöä on vaikea saada, koska ilman esitutkintaa poliisi ei voi käyttää pakkokeinoja, kuten puhelinkuuntelu, viestiliikenteen lukeminen ja tarkkailu.
Helsingin Sanomien mukaan Suomessa Isis-naisten lapsia ei ole otettu huostaan lasten suojelemiseksi. Tässäkin asiassa Suomi poikkeaa monista muista EU-maista.
Suojelupoliisi arvioi vuonna 2019, että Suomeen palatessaan naiset ”tulevat todennäköisesti jatkamaan terroristista toimintaansa”. Supon arvio on yhä sama.
”Suomi ei saa olla terroristisen toiminnan turvasatama”
Laki, jossa terroristiryhmän toimintaan osallistuminen säädettiin rangaistavaksi myös tukitoimien osalta tuli voimaan vasta vuonna 2022. Lakia ei voida soveltaa takautuvasti Isis-kalifaatin aikaisiin rikoksiin.
Sisäministeri Mari Rantanen lupaa kuitenkin, että terrorismilainsäädännön mahdolliset porsaanreiät pyritään tukkimaan, jotta terroristista toimintaa tukevat eivät jatkossa voisi palata taistelualueelta ilman seuraamuksia.
– On selvää, että Suomi ei saa olla minkään terroristisen toiminnan turvasatama, sisäministeri Rantanen sanoo Ilta-Sanomille.
Rantanen teki jo vuonna 2021 oikeuskanslerille kantelun valtakunnansyyttäjän toimettomuudesta terrorismiin liittyen. Kantelun aiheena oli se, että terrorismirikoksista ei ollut aloitettu lainkaan esitutkintoja, vaikka Supo oli kertonut toimittaneensa keskusrikospoliisille tietoja terrorismiasioissa yli 800 kertaa edellisten neljän vuoden aikana.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Sami Sillanpää Juha Saarinen joukkotuhonta itsemurhaisku Islamilainen valtio muslimiterrorismi kalifaatti Valtakunnansyyttäjä Pekka Haavisto ISIS Mari Rantanen Syyria Terrorismi Saksa
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Purra ihmettelee, miksi hallitus toi Isis-naisia Suomeen: ”Monilta muilta mailta on hyvin onnistunut se, että vain lapset tuodaan”

Immonen: Hallitusta kiinnostaa enemmän isisläisten oikeudet kuin suomalaisten turvallisuus – “Käveleviä aikapommeja”

Ruotsin turvallisuuspoliisi: Isis-palaajat voivat lisätä terrorismin uhkaa ja heidän taitonsa kiinnostavat myös tavallisia rikollisia

Vigelius: Suomeen eivät jatkossakaan ole tervetulleita Isis- tai katujengiosaajat

Räjäytysten määrä uuteen ennätykseen Ruotsissa – tapahtumia jo päivittäin

Maahanmuuttokriittisyys kasvaa Saksassa ja se näkyy myös vaalituloksissa

Hamasin hyökkäys Israeliin sai terroristien kannattajat mielenosoituksiin ja juhlimaan ympäri maailmaa

Hallitukselta esitys sotilasrikosten estämisen ja paljastamisen säätämisestä Pääesikunnan tehtäväksi – Ronkainen: “Tällaisten rikosten ennaltaehkäiseminen on erittäin tärkeää”

Ruotsissa Isis-nainen epäiltynä kansanmurhasta – poliisi jatkoi tutkimuksia ensimmäisen tuomion jälkeen
Viikon suosituimmat

Väite: FBI viritti Trumpin kampanjatiimille “hunaja-ansan” kahdella naisagentillaan
Muutoksen tuulet puhaltavat myös FBI:ssa. Liittovaltion poliisin kaksi ylintä johtajaa on vaihdettu Trumpin luottomiehiin. Washington Times -lehden väitteen mukaan FBI on aloittanut tutkinnan vuonna 2015 alkaneesta salaisesta solutusoperaatiosta, jossa FBI:n aiempi pääjohtaja viritti Trumpin kampanjatiimille "hunaja-ansan" kahta naisagenttia käyttäen.

Yle valkopesee ja vähättelee maahanmuuttajien väkivallan uhreja – Sanna Antikainen: “Ilmeisesti Ylen leikkauksia on edelleen syytä jatkaa”
Saksassa tehdään tilastojen mukaan joka päivä noin 26 vakavaan loukkaantumiseen johtavaa veitsi-iskua. Yli puolet niistä on ulkomaalaisten tekemiä. Poliisitilastojen vääristymä pahentaa tilannetta, sillä kaksoiskansalaiset luokitellaan saksalaisiksi. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Yleisradion 24.2. julkaisemaa uutista, jossa se vähättelee Saksan maahanmuuttotilanteen vakavuutta ja esittää virheellisiä syitä Kristillisdemokraattiseen unioniin eli CDU:hun kuuluvan Friedrich Merzin suosiolle.

Iranilais-suomalaiset ihmettelevät, miksi Yle edistää Iranin islamistisen hallinnon propagandaa – jutussa haastateltu professori ylistänyt myös Hamasin terrori-iskuja
Ylen julkaisema artikkeli sai iranilais-suomalaiset ihmettelemään, onko juttu vahingossa julkaistu.

BBC hyllytti Hamasin propagandaksi paljastuneen Gaza-dokumentin – päähenkilö olikin Hamas-johtajan poika
BBC maksoi dokumentin, jonka päähenkilöä esitti Hamas-johtajan poika. Päivä BBC:n julkaiseman dokumentin “Gaza: How to Survive a Warzone” ("Gaza: Kuinka selviytyä sotavyöhykkeellä") jälkeen brittiläinen journalisti David Collier paljasti dokumentin terroristikytkökset Hamasin johtoon. Hän kertoi viestipalvelu X:ssä, että 14-vuotias englanninkielinen kertoja Abdullah on Hamasin maatalousministerin Ayman al-Yazourin poika. Hän esiintyy dokumentissa Zakaria-nimellä.

VTT Pasi Holm: Tukipaketteja saaneet maat hyötyivät Suomen kustannuksella
Finanssikriisin jälkeen puhkesi eurokriisi 2010-luvun alussa. Heikoimmat kriisimaat olivat Kreikka, Espanja ja Portugali. Maat saivat muilta euromailta erilaisia tukipaketteja, ja ne joutuivat tasapainottamaan julkista talouttaan euromaiden ohjauksessa. VTT Pasi Holm tarkastelee sitä, miten näiden maiden kansalaisten ostovoima on kehittynyt kriisivuosien jälkeen.

Miko Bergbom arvosteli vasemmiston harjoittaman maahanmuuttopolitiikan hedelmiä: On saatu aikaan ilmiöitä, jotka eivät kuulu tähän yhteiskuntaan
Eduskunnassa käsiteltiin eilen hallituksen esitystä rikoslain muuttamiseksi nuoriso- ja jengirikollisuuden osalta. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom tylytti omassa puheenvuorossaan vasemmistolaisen maahanmuuttopolitiikan tuloksia, minkä vuoksi suomalaiseenkin yhteiskuntaan on jo päässyt juurtumaan ilmiöitä, jotka eivät tänne kuulu.

Ranskan hallitus aikoo kiristää maahanmuuttolakeja islamistisen veitsi-iskun jälkeen: ”Mitta on nyt täysi”
Algerialaismies puukotti hengiltä yhden ja haavoitti kolmea ihmistä lauantaina Mulhousen kaupungissa. Murhaajaa oli yritetty turhaan karkottaa Ranskasta 14 kertaa. Ranska uhkaa nyt Algeriaa vastatoimilla, jos maa ei suostu vastaanottamaan karkotettuja kansalaisiaan.

Vilhelm Junnila: Tätä Ukrainan ja Yhdysvaltojen mineraalisopimus tarkoittaa
Geopolitiikkaan syvällisesti perehtynyt kansanedustaja Vilhelm Junnila (ps.) analysoi Yhdysvaltain ja Ukrainan välisestä mineraalisopimusta.

Matti Putkonen: Ryhmärahat vai ”mummoralli” on kepun oma valinta

Jenna Simula: Asepalveluksen suorittaneet toiminnallisen ammunnan pariin
Toiminnalliset ammuntalajit, kuten sovellettu reserviläis- ja practical-ammunta ovat nostaneet valtavasti suosiotaan suomalaisten keskuudessa viime vuosina.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää
PS Naiset 3/2024

Lue lisää