LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Isis-äidille 10 vuotta vankeutta Saksassa – antoi orjatytön kuolla janoon
Saksassa on annettu Isis-äidille 10 vuoden vankeustuomio jesidivähemmistöön kuuluvien ihmisten pitämisestä orjana ja muista rikoksista ihmisyyttä vastaan. Tuomittu antoi orjana pitämänsä pikkutytön kuolla janoon tytön ollessa kahlehdittuna talon pihalla.
Müncheniläinen tuomioistuin on antanut Jennifer W. -nimellä tunnetulle Isis-äidille 10 vuoden vankeustuomion terroristijärjestön jäsenyydestä, avunannosta murhan yritykseen, sotarikosten yrityksistä ja rikoksista ihmisyyttä vastaan, kertoo Spiegel-lehti. Syytteet koskivat muun muassa jesidivähemmistöön kuuluvien äidin ja tyttären pitämistä orjina pariskunnan kodissa Islamilaisen valtion hallussa olleella alueella Irakin Mosulissa vuonna 2015.
Antoi pikkutytön nääntyä janoon
Syyttäjän mukaan nainen oli vain katsellut sivusta, kun hänen aviomiehensä oli laittanut viisivuotiaan jesiditytön kahleisiin pihalle ja antanut tytön kuolla janoon polttavassa kuumuudessa. Tyttö kahlittiin pihalle siksi, että oli sairastunut ja kastellut vuoteensa.
Syyttäjä vaati naiselle elinkautista tuomiota, kun taas hänen puolustusasianajajansa mukaan korkeintaan kahden vuoden vankeustuomio Isis-terroristijärjestön jäsenyydestä olisi ollut riittävä rangaistus. Aviomiestä vastaan on myös oikeudenkäynti meneillään Saksassa.
Islamiin kääntynyt Jennifer W. matkusti vuonna 2014 Irakiin mennäkseen naimisiin Isis-taistelijan kanssa. Hänen oman kertomuksensa mukaan taustalla oli ideologinen vakaumus.
Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 2018 saanut Nadia Murad pitää oikeudenkäyntiä hyvin merkittävänä koko jesidiyhteisölle. Murad itse oli Isisin seksiorjana ja hän on kirjoittanut kokemuksistaan kirjan.
Suomessa ei syytteitä Isis-palaajille
Suomeen on tuotu useita Isis-äitejä lapsineen ulkoministeriön avustuksella. Kuten Suomen Uutiset äskettäin kertoi, ulkoministeriö on hakenut Suomeen jopa sellaisia Suomen ja Ruotsin kaksoiskansalaisia, jotka eivät ikinä ennen ole Suomessa käyneetkään.
Suomessa ei ole nostettu yhtään terrorismisyytettä Isis-alueelta palanneita naisia vastaan. Ylen äskettäin julkaiseman laajan jutun mukaan Keskusrikospoliisi tekee esiselvitystä siitä, ovatko suomalaiset Isis-palaajat mahdollisesti syyllistyneet terrorismirikoksiin ulkomailla.
Esiselvitys tarkoittaa, että Suomeen palanneita Isis-naisia ei voida velvoittaa kuulusteluihin. He voivat vapaasti jättää tulematta poliisin kuulusteluun, jos heitä ei huvita tulla.
Kahden Isis-äidin kohdalla on aloitettu esitutkinta ihmiskaupasta liittyen lapsien viemiseen Isis-alueelle Suomesta. Toisen kohdalla esitutkinta on jo lopetettu eikä syytettä nostettu. Toisen kohdalla esitutkinta jatkuu.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Nadia Murad Mosul seksiorjat Jennifer W. Isis-äidit terroristijärjestö Islamilainen valtio Isis-palaajat Orjuus Jesidit Irak ISIS Saksa
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Terrorismilainsäädäntö jäämässä edelleen puutteelliseksi – lakivaliokunnan perussuomalaisilta vastalause: “Suomesta ei saa tulla terroristien turvasatamaa Euroopassa”
Kiduttaja-talebania ei karkoteta Britanniasta – saattaisi joutua itse kidutetuksi Afganistanissa
Viikon suosituimmat
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Pekka Aittakumpu: “On aika tunnustaa, miten suurta vahinkoa yksisilmäinen monikulttuurisuusaatteen ihannointi on aiheuttanut”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakummun mielestä on aika tunnustaa monikulttuurisuusaatteen suomalaisille arvoille aiheuttama vahinko ja seistä rohkeasti isänmaamme takana.
Krista Kiurua lyöty kasvoihin
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Pekka Aittakumpu: “Keskustalla on menossa kampanja, jossa valehdellaan, että Oulaskankaan sairaala olisi lakkautusuhan alla”
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
SDP esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista – hallitus äänesti opposition haaveet kumoon
Vasemmistopuolueet esittivät tiistaina valtion talousarviota käsittelevässä eduskunnan täysistunnossa useita muutoksia sisäministeriön hallinnonalaan ja maahanmuuttoon liittyen. Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi opposition linjaa vastuuttomaksi.
Leptospiroosi leviää Etelä-Suomessa – voi tarttua myös ihmiseen
Koiranomistajat keskustelivat Jyväskylässä uuden eläinlääkäriaseman pihalla pelkoa aiheuttaneista leptospiroositapauksista. Koirilla on ilmennyt tänä vuonna useita tartuntoja eteläisen Suomen alueella.
SDP sai kyytiä kyselytunnilla: Demareiden veronalennuspuheisiin ei voi suhtautua vakavasti
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius osui napakymppiin muistuttaessaan demareita SDP:n vaihtoehtobudjetin tuntuvista veronkorotuksista.