Tuntematon sotilas - Kariluoto ja Rokka, näyttelijät Johannes Holopainen ja Eero Aho. Aku Louhimiehen ohjaama Tuntematon sotilas tulkitsee Väinö Linnan klassikkoromaania. / LEHTIKUVA
Isänmaallisuuttaan korostanut ministeri kieltäytyi palkitsemasta jatkosotaa kuvannutta kansallista suurteosta – Sarasvuo: ”Käpykaartilainen ratkaisu”
Yrittäjänä toimiva Jari Sarasvuo sydämistyi kuultuaan kulttuuriministeri Sampo Terhon (sin.) ratkaisusta olla luovuttamatta Jussi-gaalan yleisöpalkintoa Tuntematon-elokuvan ohjanneelle Aku Louhimiehelle.
Sarasvuo kirjoitti twitterissä: ”Poliitikoista puheen ollen… Kuulin tänään Jussi-Gaalan järjestäjältä, että rooliinsa castattu Sampo Terho kieltäytyi jakamasta palkintoa Aku Louhimiehelle. Televisiolähetyksen ohjaaja ja Jorma Sairasen puhe vahvisti käpykaartilaisen ratkaisun.”
Sarasvuon twiitin loppuosa on painokelvotonta.
Hän jatkoi asian käsittelyä toisessa twiitissä: ”Hyi helvetti, miten mua sylettää ihmiset, jotka hylkäävät kanssakulkijat spitaalitartunnan pelossa, oman hiipuvan etunsa suojelemiseksi.”
Hetkeä myöhemmin Ilta-Sanomat vahvisti uutisellaan Terhon kieltäytymisen. IS-uutista kommentoivat eivät varsinaisesti ylistäneet Terhoa, joka ei iljennyt luovuttaa palkintoa, jonka saajan kansalaiset ovat valinneet.
Suomen Uutiset kysyi lokakuussa 2017 elokuvan ennakkoon nähneen Laura Huhtasaaren (ps.) mielipidettä Tuntemattomasta. Hän luonnehti tuolloin elokuvaa perinteiseksi, surumieliseksi kuvaukseksi ihmiskohtaloista sodan ajalta. Huhtasaari kehui elokuvan viestimää kaveria ei jätetä -asennetta.
Kulttuuriministeri Terho on koko poliittisen uransa aikana korostanut kansanvaltaisuutta ja isänmaallisuutta. Kun hän viimein joutui tosipaikkaan, ei tulos ollut hääppöinen. Kansallista suurteosta valtavan tekijäjoukon kanssa rakentanut Louhimies jäi yksin pelokkaan ministerin livistettyä karkuteille.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Louhimies-kirjoituksen julkaisu kaatoi Oikean Median palvelimet – mistä oikein on kyse?
Ex-yleläiset Susanne Päivärinta ja Mikael Jungner hämmästelevät Aku Louhimiestä jahtaavan Sara Rigatellin toimintaa – “Ristiretkellä oleva toimittaja ei ole riippumaton toimittaja”
Aku Louhimies harkitsi Jussi-gaalan alla julkista itsemurhaa: ”..menisin lavalle ja ottaisin pistoolin ja ampuisin itseni”
Viikon suosituimmat
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Pekka Aittakumpu: “On aika tunnustaa, miten suurta vahinkoa yksisilmäinen monikulttuurisuusaatteen ihannointi on aiheuttanut”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakummun mielestä on aika tunnustaa monikulttuurisuusaatteen suomalaisille arvoille aiheuttama vahinko ja seistä rohkeasti isänmaamme takana.
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Ääliösuvaitsevainen valtamedia jauhoi ensin huolipuhetta naisiin kohdistuvasta väkivallasta – vähättelee nyt väkivaltaan lietsovaa graffitia eikä tunnista enää naisvihaa
Naisiin kohdistuvan väkivallan -jopa naisvihan - hyväksyminen graffiteissa taiteellisen vapauden nimissä tai väkivallan vähättely johtaa jälleen havaitsemaan median räikeät kaksoisstandardit.
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
Isku saksalaisella joulutorilla, saudimies kaahasi autolla väkijoukkoon – sisäministeri oli aiemmin varoittanut suuresta terrori-iskun vaarasta joulumarkkinoilla
Mies kaahasi henkilöautolla väkijoukkoon joulutorilla Magdeburgissa Saksassa. Mediatiedot kertovat useista kuolonuhrista ja kymmenistä loukkaantuneista.
SDP esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista – hallitus äänesti opposition haaveet kumoon
Vasemmistopuolueet esittivät tiistaina valtion talousarviota käsittelevässä eduskunnan täysistunnossa useita muutoksia sisäministeriön hallinnonalaan ja maahanmuuttoon liittyen. Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi opposition linjaa vastuuttomaksi.
Joulutori-iskun takana pakolaisstatuksen saanut lääkäri – vannoi jo vuosi sitten kostoa Saksalle
Saksassa asuvan saudiarabialaisen lääkärin Taleb Al Jawad Abdulmohsen (50) perjantai-iltana Magdeburgissa autolla täpötäydelle joulutorille tekemässä terrori-iskussa kuoli viisi ja loukkaantui yli 200 ihmistä. Tekijä on saudiarabialainen pakolainen.
SDP sai kyytiä kyselytunnilla: Demareiden veronalennuspuheisiin ei voi suhtautua vakavasti
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius osui napakymppiin muistuttaessaan demareita SDP:n vaihtoehtobudjetin tuntuvista veronkorotuksista.
Uusimmat
Kolumni: Ensimmäinen puolitoistavuotinen ministerinä
Ronkainen: Ansaitsisiko metsästys virallisen roolin puolustuksessa?
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää