ANO:n puheenjohtaja Andrej Babiš sekä yöllinen maisemakuva Prahasta. Arkistokuvaa. / Lehtikuva, Pixabay
Isänmaallisuuden aalto lyö läpi Euroopan – EU:lle ja yhteisvaluutalle povataan Tšekin vaaleissa ensi viikonloppuna täystyrmäystä
Tšekin tasavallassa käydään ensi viikonlopun aikana parlamenttivaalit, joiden voittajaksi ennakoidaan mielipidemittausten mukaan EU-kriittisen ANO-puolueen selkeää voittoa. Mielipide-ennusteet eivät ole liiemmin muuttuneet viime kuusta. Uutta on sosialidemokraattien (ČSSD) linjautuminen EU-kriittisempään suuntaan puolueen puheenjohtajavaihdoksen myötä. Vaalitulos on kannatuskyselyiden valossa EU:lle täystyrmäys.
ANO:n karismaattinen puheenjohtaja Andrej Babiš on luotsaamassa puoluettaan maan suurimmaksi noin 25 prosentin ääniosuudella. Tšekin parlamenttiin on tyrkyllä kahdeksan puoluetta. Viiden prosentin äänikynnyksen ylittänee vain yksi euromyönteinen puolue (TOP09) kuuden prosentin kannatuksellaan.
Babiš herättää ristiriitaisiakin tunteita
Babiš ei kuitenkaan hyvistä kannatuslukemista huolimatta ole satavarmasti maan seuraava pääministeri. Hän on joutunut korruptioepäilyjen vuoksi kilpaveljiensä edessä kyseenalaiseen valoon. Politiikan tutkija Jiří Pehen mukaan Babišin pääministeriys riippuu pitkälti ANO:n vaalituloksesta. Politico-lehdelle kommentoinut Pehe toteaa, että jos ANO jää alle 25 prosentin tuloksen niin usea pienpuolue voisi muodostaa värikirjavan hallituksen.
Babiš vastustaa jyrkästi yhteisvaluutta euroa, EU-maiden lisäintegraatiota ja EU-maiden enemmistöpäätöksellä läpi runnottua turvapaikanhakijoiden jyvityssopimusta. Tšekin tasavalta on jyvittänyt vain 12 turvapaikanhakijaa 13.10. mennessä.
Babiš on maan presidentti Miloš Zemanin suosiossa. Zeman pohti kesällä jopa Ison-Britannian tapaan kansanäänestystä maan EU-jäsenyyden jatkamisesta.
Kädenvääntöä sosialidemokraattien leirissä
Vaalitulos on hyvin merkittävä myös kannatuskyselyiden toiseksi valahtaneen ČSSD:n riveissä. Kesäkuussa puolueen johdon jättänyt Bohuslav Sobotka penäsi maan välitöntä eurojäsenyyttä. Tšekkien suissa yhteisvaluutta maistuu kuitenkin pahalta kakulta. Maan mielipidetutkimuskeskuksen kyselyssä vain 21 prosenttia kannattaa maa eurojäsenyyttä.
ČSSD on tienhaarassa Sobotkan vanavedessä. Puolueen puheenjohtajuus siirtyi sisäministeri Milan Chovanecille. Hän on tiukasti EU:n jyvityssopimusta vastaan. Hänen kovin kilpailija puolueen sisällä on ulkoministeri Lubomír Zaorálek. Hän on puolestaan hyvin EU-myönteinen.
Zaorálek voi joutua tilille, jos puolue menestyy vaaleissa heikosti. Chovanec voi tällöin yhtyä ANO:n johtamaan hallitukseen. Kaksikko voisi saada tukea EU:ta ja islamia vastustavalta suoran demokratian ja vapauden (SPD) puolueelta.
EU:lle tällainen hallitus olisi varsinainen päänsärky. Mielipidemittausten mukaan ANO saisi 25 prosenttia äänistä (muutos vuoden 2013 vaaleihin +6,3 prosenttiyksikköä), ČSSD:lle tulisi 12,5 prosentin saalis (-8 prosenttiyksikköä) ja SPD:lle 9,5 prosenttia (muutos elokuun mittaukseen +3,5 prosenttiyksikköä), mikä jäisi vain inauksen alle 50 prosentin yhteistuloksesta.
Henri Alakylä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Saksan hallitusneuvotteluista ennätysvaikeat, eikä Itävallan konservatiivivallankumous tilannetta helpota
Keski-Euroopassa tänään kahdet merkittävät vaalit – Itävallan voitto ratkaistiin maahanmuuttoteemoilla
Itävallan parlamenttivaaleissa huikea voitto maahanmuuttokriittisyydelle – vihreille täydellinen romahdus
Eurovaaleihin kaavaillaan julkista rahoitusta pönkittämään mielikuvaa EU:n erinomaisuudesta – PS-kansanedustajat vertaavat ajatusta kommunismiin ja banaanivaltioihin
Viikon suosituimmat
Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa
Vasemmiston meppi Li Andersson puhui äärivasemmistolaista katuväkivaltaa normalisoivassa tilaisuudessa keskiviikkona. Europarlamentin vasemmistoryhmän tapahtuma oli järjestetty Budapestin katupahoinpitelyistä epäiltyjen äärivasemmistolaisten tukemiseksi. Puheessaan Andersson oli erityisen tuohtunut siitä, että kansanedustaja Teemu Keskisarja piti puheen Suomen itsenäisyyspäivän 612-soihtukulkueessa.
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Greta Thunberg esiintyi Saksassa: “Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!”
Ruotsalainen ilmastoaktivisti Greta Thunberg piti puheen Palestiinaa tukevassa tapahtumassa Mannheimissa Saksassa. Puheen osuus, jossa hän huusi "Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!", tallentui videolle.
Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille
Valtiosääntöasiantuntija Martin Scheinin kirjoitti X:ssä viime viikolla viestiketjun, jossa hän esittää erikoisin perusteluin turvapaikanhakijoihin vetoamalla ettei Suomen pitäisi irtautua Ottawan sopimuksesta. Puolustusvaliokunnan perussuomalaiset kansanedustajat Jari Ronkainen ja Miko Bergbom tyrmäävät professorin väitteet.
Rami Lehtinen: ”Pitääkö jonkun oikeasti kuolla ennen kuin äärivasemmiston uhka nousee todelliseen keskusteluun Suomessa?”
Suomessa on paljon keskusteltu ääriliikkeiden uhista. Keskusteluja on käyty mm. iltapäivälehdissä ja Ylen A-studiossa. - Keskusteluja vain leimaa yksi pieni yksityiskohta: aihe keskittyy väistämättä aina pelkästään äärioikeiston uhkaan, perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen sanoo.
Eduskunta äänesti pois ’’moninkertaisen ensikertalaisuuden’’ – Vigelius: ’’Rikoksenuusijat ansaitsevat ankarammat tuomiot’’
Eduskunta äänesti perjantaina niin kutsutusta ’’ensikertalaisuusalennuksesta’’. Ensikertalaisena tuomittu vapautuu vankilasta ehdonalaiseen normaalia aikaisemmin. Tähän asti rikoksentekijä on voitu tuomita ensikertalaisena myös, jos hän ei ole istunut vankilassa edeltäneenä viitenä vuotena.
Krista Kiurua lyöty kasvoihin
Pekka Aittakumpu: “Keskustalla on menossa kampanja, jossa valehdellaan, että Oulaskankaan sairaala olisi lakkautusuhan alla”
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää