

LEHTIKUVA
IS: Haavisto yritti lennättää Isis-lapset salaa Suomeen – perussuomalaiset varoittivat aikeista jo elokuussa
Ilta-Sanomat kertoo ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) yrittäneen painostaa ulkoministeriön konsulipäällikköä tuomaan al-Holin pakolaisleirillä olevat lapset Suomeen konsulikyydillä. Perussuomalaisia Haaviston salamyhkäiset toimet eivät yllätä.
Ilta-Sanomat kertoo konsulipäällikkö Pasi Tuomisen kieltäytyneen toteuttamasta ulkoministeri Pekka Haaviston toivetta ja todenneen, ettei hän yksittäisenä virkamiehenä voi toteuttaa lakeja ja kansainvälisiä sopimuksia rikkovaa operaatiota.
Haavisto närkästyi, kun “Operaatio Korpi” -nimellä kulkenut suunnitelma jäi toteuttamatta ja Tuominen sai lähteä. Ulkoministeri kiistää Ilta-Sanomissa painostuksen eikä suostu kommentoimaan salaista operaatiota.
Haavisto junaillut paluuta jo pitkään
Perussuomalaisia Haaviston temppu ei yllätä. Kansanedustaja Sanna Antikainen epäili jo elokuussa, että ulkoministeri Haavisto tekee kaikkensa junaillakseen Syyrian al-Holin leirillä olevat suomalaisnaiset ja -lapset takaisin Suomeen.
Haavisto kertoi useammassa haastattelussa viestittäneensä kurdeille al-Holin leirillä olevien suomalaisten oikeudesta palata kotimaahansa ja että heille kirjoitetaan passit, jos he pääsevät Irakin Erbiliin.
– Tämä on hallitukselta suora kutsu palata Suomeen. Oikeus palata kotimaahan ei tarkoita sitä, että maalla, jossa nämä henkilöt oleskelevat, olisi velvollisuus päästää heitä lähtemään, jos he ovat syyllistyneet rikoksiin ja heitä odottaa tuomio. Nämä rikokset olisi syytä tutkia paikallisissa tuomioistuimissa ennen lähtöä. Muuten on todennäköistä, että rikoksiin syyllistyneet pääsevät kuin koira veräjästä, Antikainen totesi.
– On jo nähty, että Suomi ei ole tehnyt yhtään mitään tutkiakseen ja asettaakseen syytteeseen omatoimisesti jo Suomeen palanneita Isis-taistelijoita tai värvääjiä, vaikka rikoslaki antaisi tähän mahdollisuuden.
Ovatko oikeasti Suomen kansalaisia?
Antikainen myös kyseenalaisti suomalaisten todellisen määrän al-Holin leirillä. Ylen mukaan heitä oli elokuussa 11 naista ja 31 lasta ja kurdihallinnon mukaan 8 naista ja 25 lasta.
– Tästä herää kysymys, että miten pystytään varmistamaan, ketkä Suomeen haluavista ovat oikeasti Suomen kansalaisia, ja ketkä vain väittävät niin. Jos henkilölle annetaan väliaikainen Suomen passi ja hän onnistuu sillä huijaamaan itsensä Suomeen, häntä tuskin pystytään palauttamaan huijauksen paljastuttua, vaan hän jää pysyvästi Suomen riesaksi.
– On selvää, että nämä naiset pyrkivät radikalisoimaan lapsensa ja kasvattamaan heistä uuden taistelija- tai terroristisukupolven Pyhään Sotaan. Heidän paluunsa ei ole Suomen etu, Antikainen muistutti.
Reittilennoilla jo palattu?
Myös perussuomalaisten kansanedustaja Mari Rantanen otti kantaa leiriläisten paluuseen jo elokuussa. Hän jätti aiheesta kirjallisen kysymyksen, jossa tiedusteltiin hallitukselta, onko syyrialaiselta al-Holin pakolaisleiriltä palannut kansalaisia Suomeen ja onko Suomi ollut mukana heidän paluunsa järjestämisessä.
– Hallitus on ulkoministeri Haaviston suulla ilmoittanut, että kansalaisilla on oikeus palata, mutta erikseen heitä ei haeta pois. Nämä henkilöt ovat tänne tullessaan mahdollinen turvallisuusuhka, joten meidän täytyy tietää missä mennään, Rantanen perusteli.
Kysymyksessään Rantanen nosti esiin kansalaisten välittämän huolen, jonka mukaan reittilennoilla on nähty al-Holin leiritä palaaviksi sopivia henkilöitä.
– Heräte kysymykseen tuli kansalaisilta. Perussuomalaiset ovat yhtä huolissaan kuin meihin yhteyttä ottaneet suomalaisetkin. Pyrimme pitämään ihmiset ajan tasalla joka käänteessä.
Rinteen mukaan tietoa ei ollut
Lauantaina 17.8. uutisoitiin, kuinka Helsingin koulutoimessa varaudutaan jo al-Holin leirillä olevien lasten paluuseen. Pääministeri Antti Rinteen (sd.) silloisen arvion mukaan valtiovallalla ei ollut mitään sellaista tietoa, että lapset olisivat liikkumassa pois leiriltä.
– Ei savua ilman tulta! Viranomaisten varautuminen kertoo, että liikehdintä on mahdollista. Lisäksi Yle jatkaa taukoamatta mielikuvakampanjaansa tien petaamiseksi leiriltä palaajille, Rantanen huomautti.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- salainen operaatio Al-Holin leiri Isis-lapset Pekka Haavisto Sanna Antikainen Mari Rantanen Antti Rinne Ulkoministeriö Turvallisuus Terrorismi vihreät perussuomalaiset
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Antikainen: Haavisto käyttää pääministerin sijaisuutensa junaillakseen Isis-naiset Suomeen

Rantanen kysyy hallitukselta: Joko al-Holin leiriltä on palannut kansalaisia Suomeen?

Haavisto ja Andersson luopuisivat huumeiden käytön rangaistavuudesta – Halla-aho eri linjoilla: Huumeet aiheuttavat selkeitä ongelmia ja lisäävät rikollisuutta

Vihreiden Haavisto ei osaa päättää, miltä mieltä hän on Suomen kyvystä vastaanottaa turvapaikanhakijoita

Ylioppilas Pekka Haavisto valittiin aikoinaan EU:n huipputehtävään ilman pätevyyttä: Kertoiko oikeasti koulutuksensa valitsijoille?

Haaviston konsulikyytiprojekti vain jäävuoren huippu – HS: Koko Rinteen hallitus suunnitteli salassa hakevansa Isis-naiset Suomeen

Ville Tavio: Tämä on surullinen tilanne Suomelle, kun ei ole toimivaa hallitusta

Isis-vaimoja kadonnut al-Holin leiriltä – viranomaiset vaikenevat Ruotsissa

Haaviston selitykset eivät kelpaa perussuomalaisille: ”Vihreät on fanaatikkoliike, joka ei koe, että säännöt koskisivat heitä”
Viikon suosituimmat

Väite: FBI viritti Trumpin kampanjatiimille “hunaja-ansan” kahdella naisagentillaan
Muutoksen tuulet puhaltavat myös FBI:ssa. Liittovaltion poliisin kaksi ylintä johtajaa on vaihdettu Trumpin luottomiehiin. Washington Times -lehden väitteen mukaan FBI on aloittanut tutkinnan vuonna 2015 alkaneesta salaisesta solutusoperaatiosta, jossa FBI:n aiempi pääjohtaja viritti Trumpin kampanjatiimille "hunaja-ansan" kahta naisagenttia käyttäen.

Yle valkopesee ja vähättelee maahanmuuttajien väkivallan uhreja – Sanna Antikainen: “Ilmeisesti Ylen leikkauksia on edelleen syytä jatkaa”
Saksassa tehdään tilastojen mukaan joka päivä noin 26 vakavaan loukkaantumiseen johtavaa veitsi-iskua. Yli puolet niistä on ulkomaalaisten tekemiä. Poliisitilastojen vääristymä pahentaa tilannetta, sillä kaksoiskansalaiset luokitellaan saksalaisiksi. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Yleisradion 24.2. julkaisemaa uutista, jossa se vähättelee Saksan maahanmuuttotilanteen vakavuutta ja esittää virheellisiä syitä Kristillisdemokraattiseen unioniin eli CDU:hun kuuluvan Friedrich Merzin suosiolle.

Saksalaismies ajoi Mannheimissa ihmisjoukkoon
Autoilija kaasutti Saksassa Mannheimissa henkilöautolla kävelykadulla ihmisjoukkoon tuhoisin seurauksin.

VTT Pasi Holm: Tukipaketteja saaneet maat hyötyivät Suomen kustannuksella
Finanssikriisin jälkeen puhkesi eurokriisi 2010-luvun alussa. Heikoimmat kriisimaat olivat Kreikka, Espanja ja Portugali. Maat saivat muilta euromailta erilaisia tukipaketteja, ja ne joutuivat tasapainottamaan julkista talouttaan euromaiden ohjauksessa. VTT Pasi Holm tarkastelee sitä, miten näiden maiden kansalaisten ostovoima on kehittynyt kriisivuosien jälkeen.

Miko Bergbom arvosteli vasemmiston harjoittaman maahanmuuttopolitiikan hedelmiä: On saatu aikaan ilmiöitä, jotka eivät kuulu tähän yhteiskuntaan
Eduskunnassa käsiteltiin eilen hallituksen esitystä rikoslain muuttamiseksi nuoriso- ja jengirikollisuuden osalta. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom tylytti omassa puheenvuorossaan vasemmistolaisen maahanmuuttopolitiikan tuloksia, minkä vuoksi suomalaiseenkin yhteiskuntaan on jo päässyt juurtumaan ilmiöitä, jotka eivät tänne kuulu.

Vilhelm Junnila: Tätä Ukrainan ja Yhdysvaltojen mineraalisopimus tarkoittaa
Geopolitiikkaan syvällisesti perehtynyt kansanedustaja Vilhelm Junnila (ps.) analysoi Yhdysvaltain ja Ukrainan välisestä mineraalisopimusta.

Ranskan hallitus aikoo kiristää maahanmuuttolakeja islamistisen veitsi-iskun jälkeen: ”Mitta on nyt täysi”
Algerialaismies puukotti hengiltä yhden ja haavoitti kolmea ihmistä lauantaina Mulhousen kaupungissa. Murhaajaa oli yritetty turhaan karkottaa Ranskasta 14 kertaa. Ranska uhkaa nyt Algeriaa vastatoimilla, jos maa ei suostu vastaanottamaan karkotettuja kansalaisiaan.

Matti Putkonen: Ryhmärahat vai ”mummoralli” on kepun oma valinta

Huippunyrkkeilijä Robert Helenius perussuomalaisten kuntavaaliehdokkaaksi: ”Arjessa pitää saada kokea turvallisuutta”
Perussuomalaiset ovat juuri saaneet kuntavaalien ehdokaslistalle todellisen raskaan sarjan vahvistuksen. Ammattinyrkkeilijänä tunnetuksi tullut Robert Helenius lähtee perussuomalaisten kuntavaaliehdokkaaksi Sipoossa. Helenius sanoo haluavansa olla mukana vaikuttamassa siihen, että sipoolaisten arkielämä sujuu mutkattomasti, ja että kunnalliset palvelut pelaavat kuten pitääkin.

Jenna Simula: Asepalveluksen suorittaneet toiminnallisen ammunnan pariin
Toiminnalliset ammuntalajit, kuten sovellettu reserviläis- ja practical-ammunta ovat nostaneet valtavasti suosiotaan suomalaisten keskuudessa viime vuosina.
Uusimmat

Saksalaismies ajoi Mannheimissa ihmisjoukkoon

Purra: Järki leviää ilmastoasioissa
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää
PS Naiset 3/2024

Lue lisää