LEHTIKUVA
Infektiotutkijat varoittavat: Covid-19 jatkuu vielä vuosia – halaukset ja kättelyt ovat pannassa pitkään
Koronapandemia on ohitse vasta sitten, kun Covid-19-tautia vastaan on kehitetty rokote. Näin sanovat Itävaltalainen tartuntatautiosaston ylilääkäri ja tutkijat Tanskasta sekä Norjasta. Päällä olevasta pandemiasta saattaa tulla vielä kaksi uutta aaltoa.
Ylilääkäri Christoph Wenisch johtaa wieniläistä Covid-19-taudin hoitoon keskittynyttä sairaalan osastoa ja sammuttelee kansalaisten intoa palata aikaan ennen pandemiaa. Tauti näyttäisi Itävallassakin hiljalleen taantuvan mutta positiivista kehitystä ei ole syytä vaarantaa.
Näillä mennään vuoteen 2023
– Riittävän etäisyyden säilyttäminen kanssaihmisiin on avain menestykseen. Jos unohdamme sen, olemme taas allikossa, Wenisch varoittaa Kurier-verkkojulkaisussa. Nykymenoa rajoituksineen kestää todennäköisesti vuoteen 2022 tai 2023 asti.
– Ainakaan ennen sitä emme paiskaa kättä toisillemme.
Wenisch muistuttaa jälleen kerran pandemian myötä kiertävistä ”tutkimuksiksi” kutsutuista julkaisuista, jotka perustuvat ehkä enemmänkin anekdootteihin. Lääketieteellisten päätösten pitää hänen mukaansa perustua tutkittuihin tosiasioihin.
Rokotetta odotellessa
Ainakin vuosi menee vielä ennen paluuta normaaliin, sanovat tanskalaiset tutkijat. Ilman toimivaa rokotetta on turha edes haaveilla mittavista konserteista saatikka jalkapallomatseista.
– Halaukset ja kättelyt ovat nyt mennyttä maailmaa pitkän aikaa, sanoo Kåre Mølbak Tanskan tartuntatautivirastosta Expressenissä.
Norja kuten Tanskakin on alkanut hiljalleen purkamaan koronarajoituksia. Koulut ja eskarit aukeavat ja parturiinkin pääsee. Tällä hetkellä kymmenen norjalaista koronapotilasta tartuttaa keskimäärin seitsemän henkilöä eli RO-luku on alle yhden ja tauti taantuu.
– Tartuntoja tulee taas enemmän, kun ihmisten liikkuminen ja kontaktit lisääntyvät, toteaa tutkija Petter Elstrøm Norjan kansanterveyslaitokselta.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- RO-luku koronarajoitukset Petter Elstrøm Kåre Mølbak Christoph Wenisch kontaktien rajoittaminen Covid-19 rokote koronavirus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Koronaviruksen vuoksi pystytettyjä eristystoimia aletaan purkaa – terveysalan asiantuntijat huolissaan
Korona näkyy Ruotsin mediassa – sunnuntain sanomalehdessä yhdeksän sivua kuolinilmoituksia
Huhtasaari: Koronakriisi on paljastanut, että Suomi ei ole ollut tilanteen tasalla – ”Siksi jäimme sivuun myös EU:n suojavarusteiden yhteishankinnasta”
Meri: Kotimainen rokotetutkimus osa huoltovarmuutta- ”Maskifarssissa näimme, miten kalliiksi tulee tilata terveyttä suojaavia tarvikkeita kesken globaalin kriisin”
Hallitus tuputti myyttitarinoita, todellisuus oli toista – suojavarusteiden skandaalihankinta ei ole yksittäinen virhe vaan jo pitkään jatkuneen virhesarjan käännepiste
Viraalia politiikkaa – koronapandemia jakaa valtioita ja ihmisiä
Uusi-Seelanti tukahdutti koronan leviämisen – mutta taistelu jatkuu
Juvonen: Hoitojen lykkäämisellä voi olla potilasturvallisuutta heikentäviä vaikutuksia
Koronarokotteesta tulossa geopolitiikan ase – rokotteen ensimmäinen jakelija voi sanella ehtonsa
Viikon suosituimmat
Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa
Vasemmiston meppi Li Andersson puhui äärivasemmistolaista katuväkivaltaa normalisoivassa tilaisuudessa keskiviikkona. Europarlamentin vasemmistoryhmän tapahtuma oli järjestetty Budapestin katupahoinpitelyistä epäiltyjen äärivasemmistolaisten tukemiseksi. Puheessaan Andersson oli erityisen tuohtunut siitä, että kansanedustaja Teemu Keskisarja piti puheen Suomen itsenäisyyspäivän 612-soihtukulkueessa.
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Greta Thunberg esiintyi Saksassa: “Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!”
Ruotsalainen ilmastoaktivisti Greta Thunberg piti puheen Palestiinaa tukevassa tapahtumassa Mannheimissa Saksassa. Puheen osuus, jossa hän huusi "Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!", tallentui videolle.
Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille
Valtiosääntöasiantuntija Martin Scheinin kirjoitti X:ssä viime viikolla viestiketjun, jossa hän esittää erikoisin perusteluin turvapaikanhakijoihin vetoamalla ettei Suomen pitäisi irtautua Ottawan sopimuksesta. Puolustusvaliokunnan perussuomalaiset kansanedustajat Jari Ronkainen ja Miko Bergbom tyrmäävät professorin väitteet.
Rami Lehtinen: ”Pitääkö jonkun oikeasti kuolla ennen kuin äärivasemmiston uhka nousee todelliseen keskusteluun Suomessa?”
Suomessa on paljon keskusteltu ääriliikkeiden uhista. Keskusteluja on käyty mm. iltapäivälehdissä ja Ylen A-studiossa. - Keskusteluja vain leimaa yksi pieni yksityiskohta: aihe keskittyy väistämättä aina pelkästään äärioikeiston uhkaan, perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen sanoo.
Lähes puolet ranskalaisista haluaa lopettaa maahanmuuton kokonaan – naisten osuus jopa 53 prosenttia
Ranskassa tehdyn tutkimuksen mukaan 48 % ranskalaisista kannattaa nollamaahanmuuttoa, olipa se sitten laillista tai laitonta. Luku on 7 prosenttia korkeampi kuin edellisessä kyselyssä, joka tehtiin lokakuussa 2021.
Eduskunta äänesti pois ’’moninkertaisen ensikertalaisuuden’’ – Vigelius: ’’Rikoksenuusijat ansaitsevat ankarammat tuomiot’’
Eduskunta äänesti perjantaina niin kutsutusta ’’ensikertalaisuusalennuksesta’’. Ensikertalaisena tuomittu vapautuu vankilasta ehdonalaiseen normaalia aikaisemmin. Tähän asti rikoksentekijä on voitu tuomita ensikertalaisena myös, jos hän ei ole istunut vankilassa edeltäneenä viitenä vuotena.
Krista Kiurua lyöty kasvoihin
Pekka Aittakumpu: “Keskustalla on menossa kampanja, jossa valehdellaan, että Oulaskankaan sairaala olisi lakkautusuhan alla”
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Uusimmat
Mauri Peltokangas: ”Vaaleissa mennään täysillä maaliin saakka”
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää