Artikkeli kuva

PS ARKISTO

Immonen: Vanhustenhoitajilta vaadittava riittävä suomen kielen osaaminen – “Vihervasemmistolle maahanmuuttajien etu menee vanhusten edun edelle”

24.05.2021 |10:45

Perussuomalaisten kansanedustajan Olli Immosen mukaan vanhustenhoitajien kielitaidottomuudesta tulee ryhtyä käymään Suomessa aktiivisempaa keskustelua. Tähän asti asiaa ovat pitäneet esillä lähinnä perussuomalaiset.

– Vanhusten hoivapaikoissa on tällä hetkellä töissä paljon heikon suomen kielen taidon omaavia hoitajia. Saan tästä asiasta jatkuvasti huolestuneita yhteydenottoja kansalaisilta, sanoo kansanedustaja Olli Immonen.

Kyse on vanhusten inhimillisestä kohtelusta

Immosen mukaan hoitajilta on vaadittava riittävän ammattiosaamisen lisäksi hyvää suomen kielen taitoa ennen valmistumista ammattiin.

– Riittävän suomen kielen osaamisen tulee olla välttämätön edellytys ennen työelämään siirtymistä. Kyse on vanhusten inhimillisestä kohtelusta ja heidän turvallisuudestaan.

Suomen Uutiset uutisoi aiemmin Ruotsin Göteborgin tilanteesta, jossa ruotsidemokraatit tekivät viime vuonna valtuustoaloitteen, jonka mukaan hoitoalalle pitää asettaa vaatimus riittävästä kielitaidosta. Vasemmisto ja vihreät yhdessä oikeiston allianssipuolueiden kanssa äänestivät ehdotuksen nurin.

Vanhusten etu on asetettava keskiöön

Immonen pitää Göteborgissa nähtyä puolueiden asennoitumista vanhuksia kohtaan ongelmallisena.

– Vihervasemmistolle maahanmuuttajien etu ja vanhalle oikeistolle yritysten etu menee vanhusten edun edelle. Näin ei voi jatkua. Vanhusten etu on asetettava keskiöön.

– Suomessa vanhojen puolueiden on herättävä todellisuuteen ja tiedostettava hoitajien kielitaidottomuudesta seuraavat ongelmat. Kyseiset puolueet eivät saa enää väistää vastuutaan maamme vanhusten hyvinvoinnista ja turvallisuudesta.

 

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa

12.12.2024 |17:15
4.
Suomen uutiset logo

Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille

11.12.2024 |16:56

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää