Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Immonen: Siirtolaistulva Eurooppaan on pysäytettävä – ”Välimeren yli tullut 50 % enemmän siirtolaisia kuin vuonna 2021”

22.11.2022 |18:16

Noin 90 000 ihmistä on ylittänyt Välimeren tänä vuonna pyrkiessään Eurooppaan, mikä on 50 prosenttia enemmän kuin vuonna 2021. Perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immosen mukaan siirtolaistulva on saatava pysäytettyä tai muuten massaryntäys Eurooppaan tulee vain kiihtymään.

EU:n komissio julkaisi eilen viisisivuisen asiakirjan, jossa todetaan, että on tarpeellista neuvotella kansainvälisen merenkulkujärjestön (IMO) kanssa, jotta voidaan luoda erityiset ohjeet kansalaisjärjestöjen veneille, jotka pelastavat ihmisiä ja tuovat heidät Euroopan rannoille. Olli Immosen mukaan EU:n komission tosiasiallisena tarkoituksena näyttäisi olevan tätä kautta mahdollistaa siirtolaisten pääsy Eurooppaan.

– Sen sijaan, että EU pyrkisi tiukoilla toimilla estämään siirtolaisvyöryn Eurooppaan ja sen myötä myös Suomeen, se jatkaa valitsemallaan tiellä pyrkiäkseen mahdollistamaan siirtolaisten pääsyn mantereellemme. Nähdäkseni tämä manifestoituu EU:n komission uutena ehdotuksena, jonka ilmeisenä tarkoituksena on löysentää siirtolaisia pelastavia veneitä koskevia kansainvälisiä merisääntöjä.

Veneiden läsnäolo vain rohkaisee salakuljettajia

EU:n sisäasioista vastaava komissaari Ylva Johansson totesi eilen, että noin 90 000 ihmistä on ylittänyt Välimeren tänä vuonna, mikä on 50 prosenttia enemmän kuin vuonna 2021. Kansainvälisen siirtolaisjärjestön ja YK:n pakolaisjärjestön (UNHCR) mukaan noin 15 prosenttia näistä 90 000:sta tuotiin Italiaan kansalaisjärjestöjen laivoilla.

– Komissaari korosti tarvetta neuvotteluihin IMO:n kanssa ja viittasi vastikään tapahtuneeseen Ranskan ja Italian väliseen kiistaan SOS Mediterraneen pelastusvene Ocean Vikingistä, joka joutui tässä kuussa päästämään ihmisiä maihin Ranskan Toulonissa sen jälkeen, kun Rooma kieltäytyi ottamasta laivaa maihin, Immonen avaa.

Erilaiset kansainväliset toimijat ovat painostaneet Italiaa ottamaan vastaan Välimeren yli tulevat siirtolaiset. Kyseiset tahot ovat vedonneet erityisesti kansainväliseen yleissopimukseen meripelastustoiminnasta (SAR).

– Italian uusi pääministeri Giorgia Meloni tulkitsee sopimusta kuitenkin siten, että niiden maiden, joiden lipun alla hyväntekeväisyysjärjestöjen alukset purjehtivat, on otettava siirtolaiset vastaan. Italian varapääministeri Matteo Salvini on myös sanonut, että humanitaaristen veneiden läsnäolo vain entisestään rohkaisee salakuljettajia rahtaamaan lisää maahantulijoita Eurooppaan, Immonen sanoo.

EU:n vallankaappausyritykset on torpattava

Italian sisäministeri Matteo Piantedosi ilmoitti lokakuun lopulla, että Italia asettaa kansalaisjärjestöjen veneille rajoituksia ja kieltoja päästä satamiin. Italian hallituksen mukaan kielto perustuu Yhdistyneiden Kansakuntien merioikeusyleissopimuksen (UNCLOS) artiklaan 19, jonka mukaan saapuvat alukset eivät saa “haitata rannikkovaltion rauhaa, hyvää järjestystä tai turvallisuutta”.

– On aivan oikein, että kansainvälisiä sopimuksia tulkitaan kansallisvaltioiden kansallista turvallisuutta suojaavalla tavalla, Immonen toteaa.

– EU-eliitti on tehnyt viime aikoina selväksi, että se pyrkii enenevässä määrin puuttumaan Euroopan kansallisvaltioiden sisäisiin asioihin. Tämä kehitys on pysäytettävä. Suomella, Italialla ja muilla Euroopan mailla tulee jatkossakin olla suvereeni oikeus puolustaa kansallista turvallisuuttaan. EU:n vallankaappausyritykset täytyy yksiselitteisesti torpata, ja kansallisvaltioiden itsenäistä päätäntävaltaa on puolustettava määrätietoisesti.

 

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää