Artikkeli kuva

Immonen: Ruotsin kehitystä ei voida estää Suomessa niin kauan kuin maamme rajat vuotavat

16.03.2018 |15:59

Saamme poliisin suunnalta jatkuvasti viestiä siitä, ettei Ruotsin kaltaisten maahanmuutto-ongelmien saa antaa levitä Suomeen, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen.

– Vastaavaa kehitystä ei onnistuta kuitenkaan estämään Suomessa niin kauan kun maamme rajat vuotavat kuin seula, eikä kotouttamisessa onnistuta.

Kyse on poliittisesta tahtotilasta

Immonen kirjoittaa Facebookissa Suomen kokevan väistämättä Ruotsin kohtalon, mikäli holtitonta maahanmuuttoa ei saada kuriin.

– Tilanteen muuttamisessa on kyse puhtaasti poliittisesta tahtotilasta, ja sitä ei keskusta-kokoomus-siniset-hallitukselta nyt valitettavasti löydy.

– Kyse on omien jälkipolviemme elämästä ja siitä että myös heillä on tulevaisuudessa oikeus turvalliseen ja vakaaseen elinympäristöön. Sipilöiden, Orpojen, Soinien ja muiden vastaavien pitäisi älytä tarkastella tilannetta hieman nykyhetkeä kauaskantoisemmin.

Suomessa liian vähän poliiseja

Immonen viittaa Iltalehden artikkeliin (16.3.), jossa Suomen poliisijärjestöjen liiton (SPJL) puheenjohtaja Jonne Rinne kertoo muiden Pohjoismaiden varoittaneen Suomea “Ruotsin tiestä” maaliskuun alussa järjestetyssä Pohjoismaiden poliisijärjestöjen liiton kokouksessa.

Ruotsi ja Tanska ovat jo pulassa monien asuinalueiden ghettoutumisen ja jengiväkivallan kanssa, vaikka esimerkiksi Ruotsissa järjestystä valvoo 2,17 poliisia tuhatta asukasta kohti, kun vastaava luku Suomessa on vain 1,27.

 

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

SDP jälleen turpo-kuutamolla – kun Lulu Ranne totesi, ettei suomalainen puolustusteollisuus välttämättä hingu työntekijöiksi venäläisiä, demarit menivät välittömästi epäkuntoon

26.03.2025 |18:41
3.
Suomen uutiset logo

Yle-pomo Merja Ylä-Anttila skippasi viime viikolla kysymyksen Yleisradion vasenkallistumasta – ”Mikään tutkimus ei tällaista todista…”

25.03.2025 |19:18
6.
Suomen uutiset logo

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta

24.03.2025 |16:12
10.
Suomen uutiset logo

EVA tutki: Jopa 40 prosenttia suomalaisista arvioi Yleisradion uutisoinnin kallistuvan tiedonvälityksessään poliittisesti vasemmalle

25.03.2025 |12:54

Uusimmat

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää