Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Immonen ja Lehto: Suomen ilmasto- ja energiapolitiikka kehittyvät väärään suuntaan

24.10.2018 |16:41

Tänään eduskunnassa käytiin vilkasta keskustelua biopolttoöljyn käytön edistämisestä liikenteessä. Kyse on tarkemmin ottaen siitä, että lämmitykseen, työkoneisiin ja kiinteästi asennettuihin moottoreihin tarkoitetusta kevyestä polttoöljystä osa olisi korvattava biopolttoöljyllä.

Perussuomalaisten kansanedustajien ja ympäristövaliokunnan jäsenten Olli Immosen ja Rami Lehdon mukaan esitys voi kuulostaa äkkiseltään hyvältä, mutta käytännössä näin ei ole, koska esityksestä koituisi jopa satojen miljoonien kustannus eri toimijoille.

– Yksi eniten kärsivä toimintasektori olisi liikenneyrittäjät. Toinen selvä häviäjäsektori ovat henkilöautoilijat, koska liikennepolttoaineiden hinnat nousisivat esityksen läpimenon myötä räjähdysmäisesti, Immonen ja Lehto toteavat.

– Perussuomalaisten energiapolitiikan keskeinen tavoite on aina ollut se, että tehdään sellaisia päätöksiä, joista ei koidu Suomelle ja suomalaisille yrityksille kilpailukykyhaittaa, Immonen san

Suomalaisten työllisyyttä tuettava

Perussuomalaiset ovat aina pyrkineet huolehtimaan siitä, että suomalaista työtä ja työllisyyttä tuetaan poliittisten päätösten kautta.

Immosen ja Lehdon mukaan nykyinen hallitus ei ole edennyt suomalaisen työn puolustamisen saralla, eikä se ole ollut muutoinkaan toiminnassaan johdonmukainen.

– Tämä esitys on oivallinen esimerkki siitä. Suomen kaltaisessa pitkien logistisien yhteyksien maassa logistiikkakustannusten nousun vaikutus on huomattava.

– Jos ympäristöministeriön esitys menee eduskunnassa läpi, perussuomalaiset näkevät, että siinä tapauksessa Tullille tulisi säätää oikeus tarkistaa kabotaasiliikenteen ja muista EU-maista tulevat autot. Tässä perussuomalaiset pitävät ytimenä sitä, että Tullilla on oltava oikeus pysäyttää rajalle ne ajoneuvot, jotka eivät täytä Suomessa voimassa olevia sekoitevaatimuksia, Lehto sanoo.

Immosen ja Lehdon mukaan isossa kokonaiskuvassa ilmasto- ja energiapolitiikan tähänastisiin hallituksen linjauksiin ei voida olla tyytyväisiä.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää