

LEHTIKUVA
Immonen: Hallitus ajaa turvealan yritykset alas myrkynvihreällä politiikallaan
Perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen kritisoi kovin sanoin hallituksen päätöstä ajaa turvetoimialan yritykset alas Suomessa.
– Turpeentuottajien ja turvetta kuljettavien yritysten mukaan turvetuotannon loppumisesta koituu noin 800 miljoonan euron tappiot. Työpaikkoja häviää 1 700 ja välillisesti noin 3 500. Energiaturpeesta on maksettu vuosittain valtiolle veroja useita kymmeniä miljoonia euroja. Nyt valtio menettää turveveron tuoton, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen.
Turpeen tuotannossa toimii noin 442 yritystä ja turpeen kuljetuksessa 75 yritystä. Lähes kaikki ovat pienyrityksiä. Työpaikat sijaitsevat haja-asutusalueilla.
– Kyseisten yritysten merkitys paikallistaloudelle on merkittävä, eikä korvaavaa työtä ei ole löydettävissä lähitulevaisuudessa. Tällä keskustan siunaamalla myrkynvihreällä päätöksellä turvetoimialan yritykset joutuvat lopettamaan toimintansa.
Turvealan yritysten arvo jopa puolittuu
Koneyrittäjät-järjestön arvion mukaan turvealan yritysten käyttöomaisuuden arvo jopa puolittuu.
– Alan yritysten arvonalennustappiot olisivat noin 75 miljoonaa euroa. Turvealan yrityksillä on velkaa yhteensä noin 550 miljoonaa euroa. Turvetuotannon nopea lasku, liikevaihdon tyrehtyminen ja käyttöomaisuuden arvon lasku heikentävät turvealan yritysten velanhoitokykyä merkittävästi, Immonen toteaa.
Hallituksen politiikka lisää alueellista eriarvoisuutta
Alan toimijoiden mukaan EU:n oikeudenmukaisen siirtymän rahastosta (JTM) tuleva apu ei ohjaudu heille. Tuet ja lainat eivät myöskään auta akuutissa kriisissä olevan turvetuotannon yrityksiä. Rahaa ei myönnetä vanhan tuotannon menetysten kompensaatioon.
– Olisi oikein ja vähintäänkin kohtuullista, että hallitus varmistaa, että turvealan kone- ja kuljetusyrittäjien menetykset korvataan valtion varoista. Korvaukset menetyksistä ovat turvealan pienyrityksille välttämättömät. Turvealan pienyritykset on autettava tämän epäreilun poliittisen päätöksen jälkeen uuteen alkuun, jotta ne pysyvät elinkelpoisina, Immonen painottaa.
– Hallituksen piti mahdollistaa uusien työpaikkojen syntyminen ympäri Suomen, mutta sen sijaan hallitus ajaa jo olemassa olevat työpaikat alas ja lisää alueellista eriarvoisuutta. Tällaista politiikkaa ei voida hyväksyä.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Reijonen: Nostaako turpeen käytön alasajo kotitalouksien ja yritysten energian hintaa?

Elomaa: Hallituksella ei ole uskottavia vaihtoehtoja korvata turpeen käyttöä

Hukari: “Ajatus siitä, että Suomen turvetuotannon lopettaminen pelastaa maapallon ilmaston, kertoo jotain vihreiden suhteellisuudentajusta”

Perussuomalaiset vahvistaisi ostovoimaa ja lisäisi työllisyyttä veronkevennyksillä – hallitus haluaa jatkaa suomalaisten himoverottamista

Perussuomalaiset: Hallituksen vihamielinen suhtautuminen turpeeseen aiheuttaa laajaa työttömyyttä, energiahintojen nousua ja huoltovarmuuden rapautumista

Perussuomalaiset kyselytunnilla turpeenkäytön alasajosta: ”Edes keskustalla ei ole kanttia nousta vihreitä vastaan”

Putkonen: Hallitus tarjoaa investointisuojan kansainvälisille sijoittajille, mutta evää sen suomalaisilta
Viikon suosituimmat

Millä ihmeen logiikalla oman äidin kuoleman sureminen on väärin?
KOMMENTTI | Netti on netti ja ryönää täynnä, mutta on tilanteita, joissa kiukunpuuskassa kirjoittaminen ei tuota järkeviä tuloksia.

Väite: FBI viritti Trumpin kampanjatiimille “hunaja-ansan” kahdella naisagentillaan
Muutoksen tuulet puhaltavat myös FBI:ssa. Liittovaltion poliisin kaksi ylintä johtajaa on vaihdettu Trumpin luottomiehiin. Washington Times -lehden väitteen mukaan FBI on aloittanut tutkinnan vuonna 2015 alkaneesta salaisesta solutusoperaatiosta, jossa FBI:n aiempi pääjohtaja viritti Trumpin kampanjatiimille "hunaja-ansan" kahta naisagenttia käyttäen.

Yle valkopesee ja vähättelee maahanmuuttajien väkivallan uhreja – Sanna Antikainen: “Ilmeisesti Ylen leikkauksia on edelleen syytä jatkaa”
Saksassa tehdään tilastojen mukaan joka päivä noin 26 vakavaan loukkaantumiseen johtavaa veitsi-iskua. Yli puolet niistä on ulkomaalaisten tekemiä. Poliisitilastojen vääristymä pahentaa tilannetta, sillä kaksoiskansalaiset luokitellaan saksalaisiksi. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Yleisradion 24.2. julkaisemaa uutista, jossa se vähättelee Saksan maahanmuuttotilanteen vakavuutta ja esittää virheellisiä syitä Kristillisdemokraattiseen unioniin eli CDU:hun kuuluvan Friedrich Merzin suosiolle.

Iranilais-suomalaiset ihmettelevät, miksi Yle edistää Iranin islamistisen hallinnon propagandaa – jutussa haastateltu professori ylistänyt myös Hamasin terrori-iskuja
Ylen julkaisema artikkeli sai iranilais-suomalaiset ihmettelemään, onko juttu vahingossa julkaistu.

Analyysi: Euroopan merkittävin maa käy vaaleihin – Saksa on menettänyt maahanmuuton kontrollin täysin
Saksa äänestää tänään ennenaikaisissa liittopäivävaaleissa. Valtiovarainministerin erityisavustaja Mikael Lith analysoi kirjoituksessaan poliittista tilannetta.

BBC hyllytti Hamasin propagandaksi paljastuneen Gaza-dokumentin – päähenkilö olikin Hamas-johtajan poika
BBC maksoi dokumentin, jonka päähenkilöä esitti Hamas-johtajan poika. Päivä BBC:n julkaiseman dokumentin “Gaza: How to Survive a Warzone” ("Gaza: Kuinka selviytyä sotavyöhykkeellä") jälkeen brittiläinen journalisti David Collier paljasti dokumentin terroristikytkökset Hamasin johtoon. Hän kertoi viestipalvelu X:ssä, että 14-vuotias englanninkielinen kertoja Abdullah on Hamasin maatalousministerin Ayman al-Yazourin poika. Hän esiintyy dokumentissa Zakaria-nimellä.

VTT Pasi Holm: Tukipaketteja saaneet maat hyötyivät Suomen kustannuksella
Finanssikriisin jälkeen puhkesi eurokriisi 2010-luvun alussa. Heikoimmat kriisimaat olivat Kreikka, Espanja ja Portugali. Maat saivat muilta euromailta erilaisia tukipaketteja, ja ne joutuivat tasapainottamaan julkista talouttaan euromaiden ohjauksessa. VTT Pasi Holm tarkastelee sitä, miten näiden maiden kansalaisten ostovoima on kehittynyt kriisivuosien jälkeen.

Miko Bergbom arvosteli vasemmiston harjoittaman maahanmuuttopolitiikan hedelmiä: On saatu aikaan ilmiöitä, jotka eivät kuulu tähän yhteiskuntaan
Eduskunnassa käsiteltiin eilen hallituksen esitystä rikoslain muuttamiseksi nuoriso- ja jengirikollisuuden osalta. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom tylytti omassa puheenvuorossaan vasemmistolaisen maahanmuuttopolitiikan tuloksia, minkä vuoksi suomalaiseenkin yhteiskuntaan on jo päässyt juurtumaan ilmiöitä, jotka eivät tänne kuulu.

Ranskan hallitus aikoo kiristää maahanmuuttolakeja islamistisen veitsi-iskun jälkeen: ”Mitta on nyt täysi”
Algerialaismies puukotti hengiltä yhden ja haavoitti kolmea ihmistä lauantaina Mulhousen kaupungissa. Murhaajaa oli yritetty turhaan karkottaa Ranskasta 14 kertaa. Ranska uhkaa nyt Algeriaa vastatoimilla, jos maa ei suostu vastaanottamaan karkotettuja kansalaisiaan.

Matti Putkonen: Ryhmärahat vai ”mummoralli” on kepun oma valinta
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää
PS Naiset 3/2024

Lue lisää