PS ARKISTO
Immonen: Hallituksen puututtava rakenteelliseen korruptioon – ”Erityisesti vihreät ovat ongelma”
Perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen jätti tänään eduskunnassa kirjallisen kysymyksen, jossa hän vaatii hallitusta puuttumaan hallituksen omassa toiminnassa esiintyviin virkamies- ja hallintolain jääviyssääntöjä koskeviin mahdollisiin rikkomuksiin.
Eri kansainvälisissä vertailuissa Suomi lasketaan toistuvasti maailman vähiten korruptoituneiden maiden joukkoon. Immosen mukaan esimerkiksi Transparency International -järjestön määritelmä korruptiosta on kuitenkin ongelmallinen, sillä sen korruption mittari noteeraa korruption muodoista lähinnä vain lahjonnan.
– Korruption mittarit eivät tarkastele vaikeasti havaittavia ja todistettavia ilmiöitä kuten niin kutsuttuja hyväveliverkostoja, pyöröovi-ilmiöitä ja ylipäätään epätervettä korruptiivista verkostoitumista, vaikka eri tutkimukset ovat osoittaneet, että näitä voidaan pitää merkittävänä ongelmana Suomessa, Olli Immonen sanoo.
– Suomessa esiintyy tutkimusten mukaan katutason lahjonnan sijasta rakenteellista ja vaikeammin havaittavaa korruptiota, joka usein ilmenee elinkeinoelämän ja julkisen vallan toiminnan rajapinnassa. Korruption keskeisiä riskialueita voivat olla esimerkiksi julkiset hankinnat ja tarjouskilpailut, yhdyskuntasuunnittelu sekä poliittinen päätöksenteko kunta- ja valtiotasolla.
Poliitikot ja viestintätoimistot kietoutuneet yhteen
Viestintätoimistot, edunvalvojat ja lobbarit ovat soluttautuneet julkiseen hallintoon 2000-luvun alusta saakka, mikä on vahvistanut järjestelmän korruptoitunutta rakennetta. Viestintätoimistojen tehtävänä on auttaa asiakkaitaan saattamaan sanomansa poliittisten päättäjien tietoisuuteen sekä vaikuttaa poliittisessa päätöksenteossa ja tiedottamisessa päämiestensä eduksi.
– Tavoitteen toteutumista edistetään sillä, että toimistot rekrytoivat riveihinsä sekä entisiä että nykyisiä poliitikkoja. Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan tämä trendi koskee erityisesti vihreän puolueen päättäjiä, Immonen sanoo.
Kaikki kolme vihreiden nykyistä varapuheenjohtajaa saavat palkkansa viestintä- ja konsulttitoimistoista. Varapuheenjohtaja Riikka Karppinen toimii Milttonilla. Varapuheenjohtaja Jaakko Mustakallio Ellun Kanoissa, joka on yksi Suomen suurimpia viestintätoimistoja. Vihreiden varapuheenjohtaja Fatim Diarra on puolestaan yhteiskunnallisen viestinnän asiantuntija Pohjoisranta BCW:ssä.
– On huolestuttavaa, ettei potentiaalinen vallan väärinkäyttö näytä häiritsevän poliitikkoja. Vihreät on hallituspuolue. Varapuheenjohtaja-konsultit istuvat ministeriryhmien kokouksissa ja kuuluvat myös puolueen päättävään elimeen. Vihreillä on hallussaan ulko-, sisä- ja ympäristöministerien salkut. Puolueen puheenjohtaja, sisäministeri Maria Ohisalo on hallituksen johtoviisikon jäsen. Mainitut varapuheenjohtaja-konsultit istuvat vihreiden puoluehallituksessa ja muissa kokoonpanoissa pohtimassa puolueen kantoja, Immonen sanoo.
– Samat henkilöt osallistuvat päätöksentekoon myös ministerien ja puoluejohdon yhteispalavereissa. Näissä kokouksessa käydään säännöllisesti läpi muun muassa hallituksen esityksiä, lakimuutoksia ja verotusta. Näillä tiedoilla on mitä ilmeisimmin rahanarvoinen merkitys varapuheenjohtaja-konsulteille ja heidän toimeksiantajillensa.
Immonen ei usko, että vihreiden varapuheenjohtaja-konsultit kykenisivät pitämään roolinsa erillään.
– Konsultin oma taloudellinen ansio on sidottu onnistumiseen asiakkaan lobbaamisessa tai tiedonkeruussa. On myös ongelmallista, ettei aina tiedetä, mitä yrityksiä tai muita tahoja nämä varapuheenjohtaja-konsultit konsultoivat ja lobbaavat. Ongelma on koko hallituksen yhteinen, jos konsulttien päämiesten näkemyksiä nousee esimerkiksi vihreiden puoluejohdon kautta hallituksen pöydälle osaksi päätöksentekoa.
Hyvän hallinnon vaatimukset eivät toteudu
Yrityssektorilla suurten, etenkin julkisen valvonnan alaisten toimijoiden menettelyissä vastaavat tilanteet olisivat tuomittavia. Niiden sisäiset ohjeistus- ja tarkastustoiminnot eivät tällaisia ristikkäisiä rooleja hyväksyisi.
– On huolestuttavaa, ettei julkishallinnossa näytetä otettavan hallintolain jääviyssääntöjä tarpeeksi vakavasti. Hallituspuolueet ovat antaneet tälle kaikelle hiljaisen hyväksyntänsä, Immonen toteaa.
– Vaikuttajaviestintä, poliittiset järjestöt, edunvalvojat ja poliittinen järjestelmä ovat Suomessa kietoutuneet yhdistelmäksi, josta ulkopuolisen on vaikea saada selvää. Asiat voidaan päättää muodollisesti läpinäkyvästi silloinkin, kun päätösprosessiin kohdistuu epäasiallista vaikuttamista. Tämä kaikki herättää kysymyksiä siitä, millaista valtaa viestintätoimistot käyttävät ja keneen ne pyrkivät vaikuttamaan – ja kenen toimeksiannosta.
Immosen mukaan edellä kuvatun kaltaiset intressiristiriidat on otettava vakavasti.
– Ne sotivat hallinnon jääviyssääntöjä vastaan sekä vaarantavat hyvän hallinnon vaatimusten ja oikeusvaltioperiaatteen toteutumisen Suomessa.
– On syytä kysyä hallitukselta, aikooko se puuttua tilanteeseen, jossa puolueiden johtohenkilöt ovat samanaikaisesti viestintäyritysten palkkalistoilla sekä osallistuvat ministeriryhmien kokouksiin ja ministerien ja puoluejohdon yhteispalavereihin. Hallituksen on noudatettava virkamies- ja hallintolain jääviyssääntöjä ja ryhdyttävä konkreettisiin toimenpiteisiin rakenteellisen korruption kitkemiseksi poliittisesta päätöksenteosta, Immon
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- jääviys viestintätoimistot Transparency International rakenteellinen korruptio lobbarit päätöksenteko asiantuntijat lahjonta Intressiristiriita virkamiehet puolueet Maria Ohisalo vihreät perussuomalaiset Olli Immonen
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Purra: Monilla taiteenaloilla haiskahtaa tunkkainen taistolainen haju – “Rahaa jaetaan tiettyä poliittista suuntausta edistäville taiteilijoille”
Kulmuni kaatui, koska hän myi sielunsa keskustan läpimädille kuiskaajille – ja niin käy myös seuraaville puheenjohtajille
Putkonen läksyttää hallitusta: Anteliaat julkiset tuet yhdistettynä löysään valvontaan johtaa korruptioon – ”Siellä missä on valtion tukia, siellä tukia valuu vääriin taskuihin”
Halla-aho: Puolueet ovat kuin mafiaperheitä, jotka keskenään taistelevat hillotolpista – ”Vaalien voittaja pääsee neljäksi vuodeksi jakamaan kavereilleen suojatyöpaikkoja tai julkista rahaa”
Kaupunginvaltuutettu Nuutti Hyttinen Helkama-gatesta: vihervasemmiston valtuutetut junttasivat itselleen kesäkuussa ilmaiset kaupunkipyörät
Ohisalon tekemät virkanimitykset eivät ole vahinkoja – suhmuroi kansliapääliköksi suomalaisia kyttäävän massavalvojaekspertin
Wihonen: Miten elinkeinoelämän toimintaedellytykset turvataan koronaepidemian aikana ja sen jälkeen?
Halla-aho: Vihreät on vaarallinen ääriliike, joka edistää omaa ideologiaansa röyhkeästi, tehokkaasti ja säännöistä piittaamatta
Tavio: Miksi valtionyhtiö rakennuttaa lauttoja ulkomailla?
Viikon suosituimmat
Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa
Vasemmiston meppi Li Andersson puhui äärivasemmistolaista katuväkivaltaa normalisoivassa tilaisuudessa keskiviikkona. Europarlamentin vasemmistoryhmän tapahtuma oli järjestetty Budapestin katupahoinpitelyistä epäiltyjen äärivasemmistolaisten tukemiseksi. Puheessaan Andersson oli erityisen tuohtunut siitä, että kansanedustaja Teemu Keskisarja piti puheen Suomen itsenäisyyspäivän 612-soihtukulkueessa.
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Greta Thunberg esiintyi Saksassa: “Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!”
Ruotsalainen ilmastoaktivisti Greta Thunberg piti puheen Palestiinaa tukevassa tapahtumassa Mannheimissa Saksassa. Puheen osuus, jossa hän huusi "Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!", tallentui videolle.
Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille
Valtiosääntöasiantuntija Martin Scheinin kirjoitti X:ssä viime viikolla viestiketjun, jossa hän esittää erikoisin perusteluin turvapaikanhakijoihin vetoamalla ettei Suomen pitäisi irtautua Ottawan sopimuksesta. Puolustusvaliokunnan perussuomalaiset kansanedustajat Jari Ronkainen ja Miko Bergbom tyrmäävät professorin väitteet.
Rami Lehtinen: ”Pitääkö jonkun oikeasti kuolla ennen kuin äärivasemmiston uhka nousee todelliseen keskusteluun Suomessa?”
Suomessa on paljon keskusteltu ääriliikkeiden uhista. Keskusteluja on käyty mm. iltapäivälehdissä ja Ylen A-studiossa. - Keskusteluja vain leimaa yksi pieni yksityiskohta: aihe keskittyy väistämättä aina pelkästään äärioikeiston uhkaan, perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen sanoo.
Eduskunta äänesti pois ’’moninkertaisen ensikertalaisuuden’’ – Vigelius: ’’Rikoksenuusijat ansaitsevat ankarammat tuomiot’’
Eduskunta äänesti perjantaina niin kutsutusta ’’ensikertalaisuusalennuksesta’’. Ensikertalaisena tuomittu vapautuu vankilasta ehdonalaiseen normaalia aikaisemmin. Tähän asti rikoksentekijä on voitu tuomita ensikertalaisena myös, jos hän ei ole istunut vankilassa edeltäneenä viitenä vuotena.
Krista Kiurua lyöty kasvoihin
Pekka Aittakumpu: “Keskustalla on menossa kampanja, jossa valehdellaan, että Oulaskankaan sairaala olisi lakkautusuhan alla”
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää